Ei muita jumalia

Vanhin Dallin H. Oaks

kahdentoista apostolin koorumista

Palvelemmeko me muita asioita tai jumalia enemmän kuin sitä Jumalaa, jota me väitämme palvelevamme?

Kymmenen käskyä ovat perusluonteinen osa kristinuskoa ja juutalaista uskoa. Jumala antoi nämä käskyt Israelin lapsille profeetta Mooseksen välityksellä. Kaksi ensimmäistä käskyä antavat meille ohjeita jumalanpalveluksesta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Ensimmäinen Herran käsky kuuluu: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia” (2. Moos. 20:3). Kun Jeesukselta satoja vuosia myöhemmin kysyttiin, mikä on lain suurin käsky, Hän vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” (Matt. 22:36–37).

Kymmenestä käskystä järjestyksessä toinen antaa siihen lisäohjeita kieltäen muut jumalat ja kertoo, minkä meidän, Hänen lastensa, elämässä tulisi olla kaikkein tärkein asia. ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa” siitä, mikä on taivaalla tai maan päällä (2. Moos. 20:4). Käskyssä sanotaan lisäksi: ”Älä kumarra äläkä palvele niitä” (2. Moos. 20:5). Sen lisäksi, että siinä kielletään fyysiset epäjumalat, siinä sanotaan myös, minkä asian tulee saada perusluonteinen etusija kaikkina aikoina. Jehova selittää: ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. – – Minä osoitan armoni niille – –, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.” (2. Moos. 20:5–6.) Sanan kiivas merkitys on paljastava. Alkuperäinen hepreankielinen sana tarkoittaa ”herkästi ja syvästi tuntevaa” (ks. MAP-kirkon julkaiseman englanninkielisen Raamatun kohta Exodus 20:5 [2. Moos. 20:5], alaviite b). Me loukkaamme Jumalaa kumartaessamme ja palvellessamme muita jumalia – kun pidämme muita asioita kaikkein tärkeimpinä.¹

I

Mitä muita itselleen tärkeitä asioita ihmiset – uskovatkin ihmiset – palvelevat meidän aikanamme ennemmin kuin Jumalaa? Pohtikaa näitä asioita, jotka ovat kaikki tavallisia meidän maailmassamme:

kulttuuriin liittyvät perinteet tai sukuperinteet
poliittinen korrektius
uratavoitteet
aineellinen omaisuus
vapaa-ajan toiminta
valta, asema ja arvostus.

Jos mikään näistä esimerkeistä ei näytä soveltuvan kehenkään meistä, voimme todennäköisesti nimetä sopivampia esimerkkejä. Periaate on tärkeämpi kuin yksittäiset esimerkit. Periaate ei ole se, pidämmekö me muita asioita tärkeinä. Toisen käskyn esittämä kysymys on: ”Mitä me pidämme kaikkein tärkeimpänä asiana?” Palvelemmeko me muita asioita tai jumalia enemmän kuin sitä Jumalaa, jota me väitämme palvelevamme? Olemmeko me unohtaneet seurata Vapahtajaa, joka opetti, että jos me rakastamme Häntä, me pidämme Hänen käskynsä? (Ks. Joh. 14:15.) Jos näin on, meidän aikanamme yleisesti vallitsevat hengellinen apatia ja hillittömät mielihalut ovat kääntäneet tärkeysjärjestyksemme päälaelleen.

II

Myöhempien aikojen pyhät uskovat Jumalan käskyjen perustuvan Hänen suunnitelmaansa lapsiaan varten – suureen pelastussuunnitelmaan – eikä niitä voi erottaa toisistaan. Tuo suunnitelma, jota toisinaan kutsutaan suureksi onnensuunnitelmaksi (ks. Alma 42:8), selittää meidän alkuperämme ja päämäärämme Jumalan lapsina – mistä me olemme tulleet, miksi me olemme täällä ja mihin me olemme menossa. Pelastussuunnitelmassa selitetään luomisen tarkoitus ja kuolevaisuudessa vallitsevat ehdot, myös Jumalan käskyt, Vapahtajan tarpeellisuus sekä kuolevaisten ja iankaikkisten perheiden äärimmäisen tärkeä rooli. Jos me myöhempien aikojen pyhät, joille on annettu tämä tieto, emme perusta tärkeysjärjestystämme tämän suunnitelman mukaan, olemme vaarassa palvella muita jumalia.

Tieto Jumalan suunnitelmasta lapsiaan varten antaa myöhempien aikojen pyhille ainutlaatuisen näkökulman avioliittoon ja perheeseen. Meidät tunnetaan asiaankuuluvasti perhekeskeisenä kirkkona. Teologiamme alkaa taivaallisista vanhemmista, ja korkein toiveemme on saada iankaikkisen korotuksen täyteys. Me tiedämme, että se on mahdollista vain perhesuhteessa. Me tiedämme, että avioliitto miehen ja naisen välillä on välttämätön Jumalan suunnitelman toteuttamisessa. Ainoastaan tämä avioliitto voi tarjota hyväksytyt olosuhteet syntymälle kuolevaisuuteen ja valmistaa perheenjäseniä iankaikkista elämää varten. Me pidämme avioliittoa sekä lasten hankkimista ja kasvattamista Jumalan suunnitelmaan kuuluvina ja niiden pyhänä velvollisuutena, joille on annettu tilaisuus tehdä niin. Me uskomme, että parhaat aarteet maan päällä ja taivaassa ovat lapsemme ja jälkeläisemme.

III

Koska me ymmärrämme perheen iankaikkisen mahdollisuuden, olemme murheissamme syntyvien lasten ja solmittujen avioliittojen määrän jyrkästä laskusta monissa länsimaissa, jotka kuuluvat historiallisesti kristillisen ja juutalaisen kulttuuriperinnön piiriin. Luotettavat lähteet raportoivat seuraavaa:

Yhdysvalloissa on nykyään historiansa alhaisin syntyvyys², ja monissa Euroopan unionin maissa ja muissa kehittyneissä maissa syntyvyys on alhaisempi kuin väestömäärän ylläpitäminen edellyttäisi³. Se on uhkana kulttuurien ja jopa kansakuntien selviytymiselle.
Naimisissa olevien 18–29-vuotiaiden nuorten aikuisten määrä Amerikassa laski 59 prosentista 20 prosenttiin vuosien 1960 ja 2010 välillä.⁴ Ensimmäisen avioliittonsa solmivien mediaani-ikä on nykyään historian korkein: naisilla se on 26 ja miehillä lähes 29.⁵
Monissa maissa ja kulttuureissa 1) perinteisestä perheestä, jossa äiti ja isä ovat naimisissa ja jossa on lapsia, on tulossa poikkeus eikä sääntö, 2) yhä useammat nuoret naiset haluavat luoda uraa avioliiton ja lasten kasvattamisen sijaan ja 3) isän roolia ja isän pitämistä välttämättömänä osana perhettä vähätellään.

Näiden huolestuttavien suuntausten keskellä olemme myös tietoisia siitä, että Jumalan suunnitelma on kaikkia Hänen lapsiaan varten ja että Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan, kaikkialla⁶. Mormonin kirjan ensimmäisessä luvussa julistetaan, että Jumalan voima ja hyvyys ja armo ovat kaikkien maan asukkaiden yllä (ks. 1. Nefi 1:14). Jäljempänä olevassa luvussa julistetaan, että ”hän on antanut [pelastuksensa] vapaasti kaikille ihmisille” ja että ”kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus, eikä ketään kielletä” (2. Nefi 26:27–28). Pyhissä kirjoituksissa opetetaan siis, että meillä on velvollisuus olla myötätuntoisia ja hyväntahtoisia (rakastavia) kaikkia ihmisiä kohtaan (ks. 1. Tess. 3:12; 1. Joh. 3:17; OL 121:45).

IV

Me myös kunnioitamme kaikkien ihmisten uskonkäsityksiä, jopa sen yhä lisääntyvän joukon ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan. Me tiedämme, että Jumalan antaman valinnanvapauden vuoksi monien uskonkäsitykset ovat vastoin omiamme. Mutta toivomme, että muut vastaavasti kunnioittavat meidän uskonkäsityksiämme ja ymmärtävät, että meidän uskonkäsityksemme johdattavat meidät tekemään joitakin eri valintoja ja käyttäytymään toisin kuin muut. Esimerkiksi me uskomme, että Jumala on olennaisena osana pelastussuunnitelmaansa asettanut iankaikkisen normin, jonka mukaan sukupuolisuhde kuuluu vain miehelle ja naiselle, jotka ovat naimisissa keskenään.

Voima luoda kuolevaista elämää on ylevin voima, minkä Jumala on antanut lapsilleen. Jumalan ensimmäisessä käskyssä Aadamille ja Eevalle annettiin valtuudet sen käytöstä (ks. 1. Moos. 1:28). Muita tärkeitä käskyjä annettiin sen väärinkäytön kieltämiseksi (ks. 2. Moos. 20:14; 1. Tess. 4:3). Se, miksi me korostamme tätä siveyden lakia, selittyy sillä, että me ymmärrämme lisääntymisvoimiemme tarkoituksen Jumalan suunnitelman toteuttamisessa. Miehen ja naisen solmiman avioliiton ulkopuolella kaikenlainen lisääntymisvoimiemme käyttö on jonkinasteista syntiä ja vastoin Jumalan suunnitelmaa Hänen lastensa korotusta varten.

Se, kuinka tärkeänä pidämme siveyden lakia, selittää sitoutumisemme siihen avioliiton malliin, joka sai alkunsa Aadamista ja Eevasta ja joka on jatkunut kautta aikain Jumalan mallina Hänen poikiensa ja tyttäriensä välisille sukua jatkaville suhteille ja Hänen lastensa hoivaamiselle. Onneksi monet muihin uskontokuntiin tai organisaatioihin kuuluvat henkilöt ovat kanssamme samaa mieltä avioliiton luonteesta ja tärkeydestä, jotkut uskonopin perusteella ja toiset sen perusteella, mitä he pitävät parhaimpana yhteiskuntaa ajatellen.

Meidän tietomme Jumalan suunnitelmasta lapsiaan varten⁷ selittää, miksi meitä huolestuttaa se, että yhä useammat lapset syntyvät avioliiton ulkopuolella – nykyään 41 prosenttia kaikista Yhdysvalloissa syntyneistä lapsista⁸ – ja että avoliitossa asuvien parien määrä on lisääntynyt dramaattisesti viimeisen 50 vuoden aikana. Viisikymmentä vuotta sitten vain pientä osaa ensimmäisistä avioliitoista edelsi avoliitto. Nykyään avoliitto edeltää 60:tä prosenttia avioliitoista.⁹ Sitä pidetään hyväksyttävänä yhä suuremmassa määrin, etenkin teini-ikäisten parissa. Viimeaikaisten tutkimustietojen mukaan noin 50 prosenttia teini-ikäisistä on sitä mieltä, että lasten saaminen avioliiton ulkopuolella on ”varteenotettava elämäntapa”¹⁰.

V

On olemassa monia poliittisia ja yhteiskunnallisia paineita muuttaa lakeja ja menettelytapoja sellaisten käyttäytymistapojen vakiinnuttamiseksi, jotka ovat vastoin sukupuolimoraalia sekä vastoin avioliiton ja lasten saamisen iankaikkista luonnetta ja tarkoitusta koskevia Jumalan määräyksiä. Nämä vaatimukset ovat jo johtaneet samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisen avioliiton sallimiseen useissa osavaltioissa ja maissa. Toiset vaatimukset yrittävät hämmentää sukupuolieroja tai homogenisoida miesten ja naisten välisiä eroja, jotka ovat välttämättömiä Jumalan suuren onnensuunnitelman toteuttamisessa.

Se, että ymmärrämme Jumalan suunnitelman ja Hänen oppinsa, antaa meille iankaikkisen näkökulman, joka ei suo meidän hyväksyä sellaisia käyttäytymistapoja tai löytää oikeutusta niitä salliville laeille. Päinvastoin kuin toiset organisaatiot, jotka voivat muuttaa menettelytapojaan ja jopa oppejaan, meidän menettelytapamme määrittyvät sellaisten totuuksien perusteella, jotka Jumala on esittänyt muuttumattomina.

Kahdennessatoista uskonkappaleessamme sanotaan, että me uskomme, että meidän tulee olla alamaisia viranomaisille ja ”noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia”. Mutta ihmisten lait eivät voi tehdä moraaliseksi sitä, minkä Jumala on julistanut moraalittomaksi. Sitoutuminen kaikkein tärkeimpään asiaan – rakastaa ja palvella Jumalaa – edellyttää sitä, että me pidämme Hänen lakiaan oman käyttäytymisemme mittana. Esimerkiksi me noudatamme edelleen jumalallista käskyä, joka kieltää aviorikoksen ja haureuden, vaikka nuo teot eivät enää olekaan rikoksia niiden osavaltioiden tai maiden lakien mukaan, joissa me asumme. Myöskään lait, jotka laillistavat niin kutsutun ”samaa sukupuolta olevien välisen avioliiton”, eivät muuta avioliittoa koskevaa Jumalan lakia, eivät Hänen käskyjään eivätkä meidän niitä koskevia tasovaatimuksiamme. Meitä sitoo edelleen liitto rakastaa Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä ja olla palvelematta muita jumalia ja asettamatta muita asioita etusijalle – niitäkin, joista tulee suosittuja omalla aikakaudellamme ja omilla asuinpaikoillamme.

Tässä määrätietoisuudessa meidät ehkä ymmärretään väärin ja meitä saatetaan syyttää suvaitsemattomuudesta, voimme kokea syrjintää, tai meidän on kestettävä uskonnonvapautemme vastaisia hyökkäyksiä. Jos näin käy, mielestäni meidän tulee muistaa se, mikä on tärkeysjärjestyksessämme ensimmäisenä – Jumalan palveleminen – ja edeltäjiemme pioneerien tavoin meidän tulee työntää henkilökohtaisia käsikärryjämme eteenpäin samalla luonteenlujuudella, jota he osoittivat.

Eräs presidentti Thomas S. Monsonin opetus sopii tähän tilanteeseen. 27 vuotta sitten pidetyssä konferenssissa hän julisti rohkeasti: ”Olkoon meillä rohkeutta uhmata joukon yksimielisyyttä, rohkeutta puolustaa periaatetta. Jumalalle on otollista rohkeus eikä periksi antaminen. Rohkeudesta tulee elävä ja puoleensa vetävä hyve, kun sitä ei pidetä ainoastaan valmiutena kuolla miehekkäästi vaan myös päättäväisyytenä elää kunnollisesti. Moraalinen pelkuri on se, joka pelkää tehdä sitä, mitä pitää oikeana, koska muut eivät hyväksy sitä tai nauravat hänelle. Muistakaa, että kaikilla on pelkonsa, mutta niillä, jotka kohtaavat pelkonsa arvokkaasti, on myös rohkeutta.”¹¹

Rukoilen, että emme antaisi kuolevaisuuden väliaikaisten haasteiden saada meitä unohtamaan niitä suuria käskyjä ja sitä tärkeysjärjestystä, jotka meidän Luojamme ja Vapahtajamme on antanut meille. Me emme saa kiinnittää sydäntämme niin paljon siihen, mikä on tästä maailmasta, ja pyrkiä saamaan ihmisten kunnianosoituksia (ks. OL 121:35), että lakkaamme tavoittelemasta iankaikkista päämääräämme. Meillä, jotka tunnemme Jumalan suunnitelman lapsiaan varten – jotka olemme tehneet liittoja olla siinä mukana – on selkeä vastuu. Me emme saa koskaan unohtaa ensiarvoista haluamme, joka on saavuttaa iankaikkinen elämä.¹² Me emme saa koskaan heikentää tärkeysjärjestyksemme ensimmäistä asiaa – meillä ei saa olla muita jumalia emmekä saa pitää mitään muuta tärkeämpänä kuin Isää Jumalaa ja Hänen Poikaansa, Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Rukoilen, että Jumala auttaa meitä ymmärtämään tämän tärkeysjärjestyksen ja tulemaan ymmärretyiksi, kun pyrimme toteuttamaan sitä viisaasti ja rakkaudella. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.