Opetuksia Uudesta testamentista
Parannuksen ilo
Koko kuolevaisuudessa suorittamansa palvelutyön ajan Vapahtaja osoitti suurta rakkautta jokaista Jumalan poikaa ja tytärtä kohtaan – erityisesti niitä kohtaan, jotka olivat langenneet. Vertauksissa eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta Herra tähdensi sitä, kuinka tärkeää on auttaa niitä, jotka kulkevat harhaan tai ovat eksyneitä, ja kuinka suurta iloa tunnetaan, kun he palaavat (ks. Luuk. 15). Hän sanoi esimerkiksi: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan [taivaassa] enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa” (Luuk. 15:7).
Haluan keskittyä siihen suureen iloon, joka tulee parannuksen tekevien osaksi, ja niihin ilon tuntemuksiin, joita me saamme, kun autamme toisia kulkemaan parannuksen prosessin läpi.
”Ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo”
Ilo on paljon syvempää kuin vain ohimeneviä tyytyväisyyden hetkiä tai onnen tunteita. Todellinen ilo eli ”ikuinen riemu” (2. Nefi 8:11) tulee, kun koemme sovituksen voiman vilpittömän parannuksen kautta ja kun saamme hengellisen vahvistuksen sille, että meidät voidaan lunastaa synnistä Herran Jeesuksen Kristuksen kautta ja me voimme periä iankaikkisen elämän.
Profeetta Lehi opetti, että taivaallisen Isän suunnitelma meitä jokaista varten on, että meillä ”voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25), ja että ainoa varma keino löytää iankaikkinen ilo on Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta.
Vaikka emme tässä elämässä voikaan saada ilon täyteyttä (ks. OL 93:33–34), me voimme kokea iloa päivittäin, kun elämme evankeliumin mukaan. Mormon opetti ilon löytämisen kaavaa, kun hän sanoi uskollisista nefiläisistä: ”He paastosivat ja rukoilivat usein ja tulivat vahvemmiksi ja vahvemmiksi nöyryydessään ja lujemmiksi ja lujemmiksi Kristuksen uskossa, niin että heidän sielunsa täyttyi ilolla ja lohdutuksella, niin, jopa niin, että heidän sydämensä puhdistui ja pyhittyi, mikä pyhittyminen tulee siitä, että he antoivat sydämensä Jumalalle” (Hel. 3:35).
Pyhän Henki täyttää ilolla
Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa profeetat puhuvat ilon tuntemisesta ja Pyhän Hengen tuntemisesta samoin ilmauksin. Esimerkiksi Apostolien teoissa sanotaan: ”Opetuslapset olivat täynnä iloa ja Pyhää Henkeä” (Ap. t. 13:52). Ja Herra lupaa niille, jotka seuraavat Häntä: ”Minä annan sinulle Hengestäni, joka valaisee mielesi ja joka täyttää sielusi ilolla” (OL 11:13).
Kun ymmärrämme, että ilolla täyttymiseen liittyy täyttyminen Pyhällä Hengellä, me käsitämme, että todellinen onni tulee siitä, että teemme parannuksen synneistämme ja elämme kelvollisina saamaan Hengen vaikutuksen. Lisäksi kun tunnemme Hengen, voimme löytää suurta iloa tietäessämme, että meitä pyhitetään Jumalan edessä.
Parannuksen mukanaan tuoma ilo ilmenee selvästi monilla tasoilla. Ensin on se ilo ja lohtu, joka tulee parannusta tekevän sielun sydämeen, kun synnin taakka nostetaan. Toiseksi ovat ne syvät ilon ja rakkauden tunteet, joita tulee niiden osaksi, jotka auttavat muita käymään läpi parannuksen prosessin. Ja lopuksi ovat ne riemulliset tunteet, joita rakastava Vapahtaja kokee, kun Hän näkee meidän seuraavan Hänen kehotuksiaan ja luottavan Hänen sovitusuhrinsa parantavaan voimaan.
Kun me otamme sovituksen vastaan omaan elämäämme, meidän tulee ajatella Vapahtajaa ja Hänen ääretöntä lahjaansa meille, uskoa Häneen ja etsiä hengellistä vahvistusta sille, että Hän kykenee lunastamaan ja että Hän lunastaa meidät kaikista synneistämme ja heikkouksistamme. Näin tunnemme sitä iloa ja rauhaa, jota voimme saada vain Hänen Pyhän Henkensä kautta. Koemme samaa kuin Sarahemlan kansa: ”Herran Henki tuli heidän päällensä, ja he täyttyivät ilosta saatuaan anteeksiannon synneistään ja saatuaan omantunnonrauhan suuren uskon tähden, joka heillä oli Jeesukseen Kristukseen, joka oli tuleva” (Moosia 4:3).
”Johdattaakseni sieluja parannukseen”
Kun olemme tunteneet sovituksen siunausten kautta tulevaa iloa, voimme myös saada suurta iloa kutsuessamme toisia tulemaan Kristuksen luo. Opettaessaan poikaansa Helamania Alma sanoi: ”Minä olen ponnistellut lakkaamatta johdattaakseni sieluja parannukseen, johdattaakseni heitä maistamaan sitä suurta iloa, jota minä olen maistanut, jotta hekin syntyisivät Jumalasta ja täyttyisivät Pyhällä Hengellä.
Niin, ja nyt, katso, oi poikani, Herra antaa minulle tavattoman suurta iloa työni hedelmistä.” (Alma 36:24–25.)
Vapahtaja itse on opettanut: ”Jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!
Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni – –, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:15–16.)
”Kuinka suuri hänen ilonsa onkaan sielusta, joka tekee parannuksen”
Lopuksi, en voi olla kuvittelematta sitä täyttymyksen tunnetta, jota Vapahtaja varmaan tuntee joka kerta kun teemme parannuksen synneistämme ja otamme Hänen sovitusuhrinsa osaksi omaa elämäämme. Varmastikin Johannes heijasti Vapahtajan tuntemuksia julistaessaan: ”Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa” (3. Joh. 4). Puhuen itsestään Kristus sanoi: ”Kuinka suuri hänen ilonsa onkaan sielusta, joka tekee parannuksen” (OL 18:13).
Kun Jeesus oli opettanut nefiläisille sovituksestaan ja siitä, mitä heidän tulee tehdä seistäkseen tahrattomina Hänen edessään, Hän ilmaisi heille tunteensa sanomalla: ”Minun iloni on suuri, aina täyteyteen asti, teidän – – tähden; niin, ja samoin Isä riemuitsee ja myös kaikki pyhät enkelit teidän ja tämän sukupolven tähden, sillä yksikään heistä ei ole kadotettu. – – Heidän tähtensä minulla on ilon täyteys.” (3. Nefi 27:30–31.)
Todistan, että mekin voimme löytää iloa tässä elämässä ja ilon täyteyden tämän jälkeisessä elämässä ”katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” (Hepr. 12:2, kursivointi lisätty.)
Ilo parannusta tekevästä sielusta
Voimme oppia paljon siitä ilosta, joka seuraa todellista parannusta, tutkimalla apostoli Paavalin ja Alma nuoremman kokemuksia, vaikka omat kokemuksemme eivät olisikaan yhtä dramaattisia (ks. Ap. t. 8:1–3; 9:1–31; Moosia 27:8–31; Alma 36:5–24). Paavali ja Alma olivat vaikutusvaltaisia miehiä, jotka kulkivat vainoamassa pyhiä. Keskellä turmiollisia toimiaan kumpikin mies sai vieraita taivaasta. Almalle ilmestyi Herran enkeli, kun taas Paavalille puhui Jeesus itse kysyen: ”Miksi vainoat minua?” (Ap. t. 9:4.)
Kumpikin mies lankesi maahan näkemänsä ja kuulemansa johdosta. Alma tuli mykäksi, ja Paavali tuli sokeaksi. Mikä tärkeämpää, kumpikin mies toipui jumalattomasta ja langenneesta tilastaan samalla tavoin. Paavali kysyi yksinkertaisesti: ”Herra, mitäs minua tahdot tekemään?” (Ap. t. 9:6, ks. vuoden 1776 Raamatun suomennos.) Heti hän käänsi elämänsä Vapahtajan puoleen ja seurasi tarkasti Herran ohjeita. Alma kuvailee omaa parannustaan:
”Ollessani näin piinan kiduttama, ollessani monien syntieni muiston raastama, katso, minä muistin myös kuulleeni isäni profetoivan kansalle erään Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, tulemisesta sovittamaan maailman synnit.
Nyt, kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua, joka olen katkeruuden sapessa ja kuoleman ikuisten kahleiden kietomana.
Ja nyt, katso, kun tätä ajattelin, en enää voinut muistaa tuskiani; niin, syntieni muisto ei enää raastanut minua.
Ja oi, mikä ilo, ja minkä ihmeellisen valon minä näinkään; niin, minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut!” (Alma 36:17–20, kursivointi lisätty.)
Vanhin Craig C. Christensen seitsemänkymmenen koorumista.