2008
Vanhin D. Todd Christofferson: Valmistautunut palvelemaan Herraa
Elokuu 2008


Vanhin D. Todd Christofferson: Valmistautunut palvelemaan Herraa

Kuva
Elder D. Todd Christofferson

Asuessaan nuorukaisena Somersetissa New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa Todd Christofferson oli kahtena kesänä mukana Kumoran kukkulan historiallisessa näytelmässä lähellä Palmyraa New Yorkin osavaltiossa. Ensimmäisenä vuotenaan näytelmässä nuori Todd muisti entisen piispansa sanat. Piispa oli kannustanut seurakunnan nuoria etsimään aina sitkeästi Herraa siihen asti, kunnes heidän ”sydämeensä olisi poltettu todistus evankeliumista”.

Todd oli suhtautunut pappeusjohtajansa sanoihin vakavasti ja oli rukoillut aika ajoin saadakseen todistuksen. Mutta ollessaan Palmyrassa, palautuksen kehdossa, hän päätti, että nyt oli oikea aika ja paikka, jolloin hän voisi saada varman vahvistuksen.

”Eräänä iltana esityksen jälkeen menin yksin pyhään lehtoon”, hän muistelee. ”Oli kaunis kesäilta. Riisuin kenkäni, asetuin aloilleni ja aloin rukoilla. Rukoilin hyvin uutterasti tunnin ajan, ehkä kauemminkin – eikä mitään tapahtunut.”

Jonkin ajan kuluttua hän luovutti ja lähti. Pettymys valtasi hänet. Mitä hän oli tehnyt väärin? Miksi taivaallinen Isä ei ollut vastannut hänen rukoukseensa?

Kaksi viikkoa kestäneet esitykset päättyivät nopeammin kuin Todd arvasikaan, ja hän palasi New Jerseyyn. Noin kuukautta myöhemmin, kun hän oli kotona huoneessaan lukemassa Mormonin kirjaa, hän sai vastauksen.

”Sain todistuksen pyytämättä sitä”, hän muistelee. ”Se ei tullut sanoina, mutta sain hyvin voimallisen hengellisen vahvistuksen – sellaisen, joka ei jätä mitään epäilyksiä – Mormonin kirjasta ja Joseph Smithistä.

Kun muistelen tuota kokemusta, ymmärrän, ettemme me voi sanella Jumalalle, milloin, missä tai kuinka Hän haluaa puhua meille. Meidän täytyy vain olla avoimia ottamaan vastaan se, mitä Hän antaa, silloin kun Hän antaa sen. Se tulee Hänen tahtonsa mukaan.

Olen iloinen siitä, ettei taivaallinen Isä vastannut minulle sinä iltana Palmyrassa. Olisin saattanut ajatella, että täytyy olla erityisessä paikassa, jotta voi saada vastauksen rukoukseen tai saada todistuksen. Mutta ei tarvitse tehdä pyhiinvaellusmatkaa Palmyraan tietääkseen, että Joseph Smith oli profeetta tai että Mormonin kirja on totta. Ei tarvitse lähteä Jerusalemiin tietääkseen, että Jeesus on Kristus. Jos taivaallinen Isä löysi minut Somersetista New Jerseystä, Hän voi vastata kenen tahansa rukouksiin missä päin maailmaa tahansa. Hän tuntee meidät läpikotaisin, ja Hän voi vastata meille, olimmepa missä ja millaisissa oloissa tahansa.”

Tuon sydämeen ”poltetun” todistuksen myötä Todd Christofferson valmistautui palvelemisen täyttämään elämään Herran valtakunnassa.

Idyllinen lapsuus

David Todd Christofferson syntyi Paul Vickery ja Jeanne Swenson Christoffersonin perheeseen 24. tammikuuta 1945 American Forkissa Utahissa. Hänen isänsä oli Kiinassa Yhdysvaltain armeijan palveluksessa toisen maailmansodan loppuvaiheissa, joten Todd ja hänen äitinsä asuivat sisar Christoffersonin vanhempien Helge ja Adena Swensonin luona noin puolentoista vuoden ajan. Se oli alku Toddin ja hänen isovanhempiensa väliselle läheiselle suhteelle, jolla on ollut erittäin voimakas vaikutus koko hänen elämäänsä.

Todd ja hänen neljä nuorempaa veljeään varttuivat Utahin Pleasant Grovessa ja Lindonissa. He elivät, kuten hän itse kuvaa, ”idyllisen” ja ”tervehenkisen” lapsuuden, jolloin pojilla oli vapaata aikaa leikkiä, keksiä ja oppia.

”Meidän perhe-elämämme oli hyvin turvallista ja onnellista”, vanhin Christofferson muistelee. ”Isä ja äiti opettivat meitä esimerkillään ja näyttivät meille, kuinka eletään evankeliumin mallin mukaan.”

Hänen vanhempansa vuorostaan muistavat Toddin olleen kuuliainen, onnellinen poika. ”Todd oli hyvä poika ja tiesi aina, millaista elämää haluaa elää”, hänen isänsä sanoo. ”Hänellä oli suuri vaikutus veljiinsä.”

Hänen vanhempansa muistavat myös, että hän oli innokas auttamaan aina, kun hän näki tarvetta siihen. Kun Todd oli 13-vuotias, hänen äidilleen tehtiin suuri leikkaus osana syöpähoitoa. Vanhin Christoffersonin isä, joka oli vaimonsa luona sairaalassa, sai tietää, että Todd oli koonnut veljensä rukoilemaan äidin puolesta.

Leikkaus onnistui, mutta se rajoitti sisar Christoffersonin kykyä hoitaa joitakin arkisia taloustöitä. Todd tiesi, kuinka paljon hänen äitinsä rakasti kotona leivottua leipää – ja kuinka vaikeaa äidin olisi nyt leipoa sitä. Hän pyysi isoäitiään opettamaan hänet leipomaan leipää ja leipoi sen jälkeen säännöllisesti leivät perheelleen siihen asti, kunnes lähti opiskelemaan yliopistoon monta vuotta myöhemmin.

Uusi koti, uusia kokemuksia

Kun Todd oli noin 15-vuotias, hänen isänsä, joka on eläinlääkäri, otti vastaan uuden työpaikan New Brunswickissa New Jerseyn osavaltiossa. Siihen aikaan kun perhe muutti pois Utahin Lindonista, siellä asui hyvin vähän ihmisiä, joten siirtyminen väkirikkaampaan ympäristöön New Jerseyyn oli melkoinen muutos koko Christoffersonin perheelle. Silti muutamat seuraavat vuodet – täynnä uusia paikkoja, ihmisiä ja tilaisuuksia – olivat joitakin Toddin elämää eniten muovanneista.

Ollessaan ainoa kirkon jäsen lukioluokallaan Todd nautti ystävyydestä ja toveruudesta ihmisten kanssa, joiden kulttuuri- ja uskonnollinen tausta oli hyvin moninainen, ja niin hän on tehnyt sen jälkeen koko hänen elämänsä ajan. Hän huomasi, että monet hänen ystävistään suhtautuivat omiin uskonkäsityksiinsä yhtä kiihkeästi kuin hän omiinsa, mikä sai hänet pohtimaan syvästi ja rukoilemaan hartaasti niiden asioiden johdosta, jotka hän tiesi. ”Aloin nähdä, ettei kirkko ollut vain mukava asia”, hän sanoo. ”Se oli elämän ja kuoleman kysymys. Aloin arvostaa sitä, mitä minulla oli.”

Greg Christofferson, yksi vanhin Christoffersonin veljistä, jonka kanssa vanhin Christoffersonilla oli yhteinen huone 16 vuoden ajan, muistelee: ”Todd oli aina hengellisesti suuntautunut ja käytökseltään esimerkillinen.” Greg huomauttaa, että joitakin vuosia sen jälkeen kun Todd sai päättötodistuksen lukiosta, yksi hänen veljensä erinomaisista luokkatovereista oli rukoillut vaimonsa kanssa sen johdosta, kuinka he kasvattaisivat pieniä lapsiaan. Kun myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat lähetyssaarnaajat tulivat heidän ovelleen, mies muisti, kuinka hyvä ja kunnollinen Todd, hänen ainoa tuntemansa myöhempien aikojen pyhä, oli ollut. Sen muistikuvan johdosta mies kutsui lähetyssaarnaajat sisään, ja hän ja hänen perheensä liittyivät kirkkoon.

Nuoren Toddin kasvava todistus, jota hänen kokemuksensa Kumoran kukkulan historiallisen näytelmän jälkeen oli vahvistanut, lujittui entisestään vahvassa, tukea antavassa samanikäisten myöhempien aikojen pyhien nuorten ryhmässä New Brunswickin seurakunnassa New Jerseyn vaarnassa. Vanhin Christofferson sanoo, että tuo ryhmä ”eli saadakseen olla yhdessä keskiviikkoisin ja sunnuntaisin”.

”Kirkko oli perheemme elämän keskipiste”, vanhin Christofferson muistaa. ”Se lähensi meitä perheenä ja se lähensi meitä muihin seurakunnassa.”

Lähetystyö Argentiinassa

Saatuaan päättötodistuksen Franklinin lukiosta Somersetissa vanhin Christofferson opiskeli vuoden Brigham Youngin yliopistossa ja lähti sitten syyskuussa 1964 palvelemaan Argentiinan pohjoiselle lähetyskentälle. Tätä tapahtumaa hän pitää käänteentekevänä. Hänen rakkautensa Latinalaisen Amerikan kansoja ja kulttuureja kohtaan on säilynyt merkittävänä osana hänen elämäänsä.

Lähetystyönsä aikana vanhin Christofferson sai opetusta ”kahdelta harvinaislaatuiselta lähetysjohtajalta”, Ronald V. Stonelta ja Richard G. Scottilta, joka on nyt myös kahdentoista apostolin koorumin jäsen. Vanhin Christofferson muistelee hyvin suurella lämmöllä ja arvonannolla molempien lähetysjohtajapariskuntien panosta.

Vanhin Scott muistaa vanhin Christoffersonin ”poikkeuksellisen huomionarvoisena lähetyssaarnaajana, jonka omistautuminen ja kyvyt olivat osoitus siitä, että hänen elämänsä olisi epätavallisen merkittävää”. Vanhin Scott huomauttaa, että kyseinen nuori vanhin oli erityisen kurinalainen, kuuliainen ja työteliäs ja että hän osoitti ”hengen lempeyttä, joka oli siunauksena kullekin hänen toverilleen ja teki hänet rakkaaksi hänen tutkijoilleen ja käännyttämilleen henkilöille”.

Vanhin Scott muistaa yhden erityisen tapauksen, jolloin hän näki vanhin Christoffersonin joutuvan polkupyöräonnettomuuteen, jossa tämä likasi pukunsa ja loukkasi kätensä. Mutta vanhin Christofferson ei lannistunut. Vanhin Scott sanoo: ”Hän pyyhki pukunsa puhtaaksi, kiipesi polkupyörän selkään ja jatkoi matkaa tapaamiseen toverinsa kanssa.”

Yliopisto ja avioliitto

Palattuaan Argentiinasta joulukuussa 1966 vanhin Christofferson jatkoi opintojaan BYU:ssa, jossa hän opiskeli englantia ja osallistui oppilashallintoon ja yliopistonsa opiskelijoiden keskuudessa harrastettaviin urheilulajeihin.

Lähetystyötään seuranneen ensimmäisen lukukauden loppupuolella hänen huomionsa kiinnittyi sievään nuoreen naiseen, jonka hän näki kampuksella. Vaikkeivät he silloin tavanneet, hän muisti naisen kasvot ja etsi tämän kuvan, kun kampuksen vuosikirja muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistiin.

Opiskelija oli Kathy Jacob, viehättävä, ulospäin suuntautunut nuori nainen, joka oli asunut sekä Kaliforniassa että Utahissa. Palattuaan seuraavana syksynä opiskelemaan Todd järjesti yhteisen ystävän välityksellä treffit Kathyn kanssa.

Muutamien seuraavien kuukausien aikana he huomasivat sopivansa toisilleen. Heidän rakkautensa kasvoi ja vahvistui, ja seuraavana keväänä, 28. toukokuuta 1968, heidät vihittiin Suolajärven temppelissä.

”Tiesin heti naimisiin mentyämme, että Kathy on hyvä ja ihana”, vanhin Christofferson sanoo. ”En vain tiennyt, kuinka syvällisiä hänen luonteensa ja ominaisuutensa ja viisautensa ja hyvyytensä todella ovat. Olen ollut iloisen yllättynyt ajan kuluessa siitä, kuinka paljon kyvykkäämpi hän on kuin silloin edes tajusinkaan.”

Christoffersonien tytär Brynn Nufer on samaa mieltä äitinsä hyvyydestä. Hän sanoo: ”Kaikkialla siellä, missä olemme asuneet, ihmiset ovat kerta kaikkiaan rakastaneet häntä. Hän on tavattoman luova. Hän on aito. Ja hän on todella hauska!”

Menestyksekäs lakimiesura

Sekä vanhin Christofferson että sisar Christofferson valmistuivat BYU:sta vuonna 1969. Vanhin Christofferson jatkoi opintojaan Duken yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Kun hän valmistui vuonna 1972, hänet palkattiin liittovaltion tuomaria John J. Siricaa avustavaksi lakimieheksi. Time-lehti nimesi tuomari Sirican Vuoden mieheksi ja kutsui Watergate-tapausta ”pahimmaksi poliittiseksi skandaaliksi Yhdysvaltain historiassa”1. Skandaali ja siihen liittyvät oikeudenkäynnit hallitsivat Yhdysvaltojen uutisia vuosina 1973 ja 1974.

Vanhin Christofferson oli suunnitellut toimivansa avustavana lakimiehenä vuoden ajan ja sitten työskentelevänsä Washington D.C:ssä eräässä huomattavassa lakiasiaintoimistossa, josta hän oli saanut työtarjouksen. Vanhin Ralph W. Hardy, joka on nykyään vyöhykeseitsenkymmen, oli ollut koko työuransa kyseisen lakiasiaintoimiston palveluksessa ja muistelee, että noina vaikeina Watergaten päivinä tuomari Sirica oli soittanut toimiston pääosakkaalle ja sanonut: ”En voi päästää Toddia lähtemään. Hän on liian arvokas. Hän on ainoa ihminen, jolle voin puhua.” Niinpä Todd avusti tuomari Siricaa koko Watergate-oikeudenkäyntien ajan.

Vanhin Hardy muistelee, että paljon myöhemmin, vuonna 1992, eräs kirkkoon kuulumaton lakimies tuli hänen toimistoonsa ja huudahti: ”Olen juuri tullut innostavimmasta hautajaismessusta, mihin olen koskaan osallistunut.” Kyseessä olivat tuomari Sirican hautajaiset, joissa vainajan perhe oli pyytänyt vanhin Christoffersonia puhumaan. Vanhin Christofferson oli opettanut pelastussuunnitelman.

Jätettyään tehtävänsä avustavana lakimiehenä vanhin Christofferson täytti asevelvollisuutensa Yhdysvaltain armeijassa ja oli sen jälkeen kahdeksan vuotta reserviläisenä. Hän päätti asevelvollisuutensa reservin kapteenina.

Seuraavien 30 vuoden aikana vanhin Christofferson teki ansiokkaan lakimiesuran. Ensin hän työskenteli Dow Lohnes PLLC -lakiasiaintoimistossa, sitten erään terveydenhuoltoalan järjestön ja useiden pankkilaitosten liikejuristina. Hän toimi osakkaan asemassa asiainvalvojana NationsBank Corpissa (nykyisin Bank of America), kun hänet kutsuttiin seitsemänkymmenen koorumiin. Hänen työnsä on vienyt perheen Washington D.C:hin, Tennesseen Nashvilleen, Virginian Herndoniin ja Pohjois-Carolinan Charlotteen. Se, mistä vanhin Christofferson sanoo nauttineensa eniten niinä vuosina, jotka hän on perheineen asunut Yhdysvaltain itäosissa, oli ”yhteistyö kaikkia elämänaloja ja kaikkia uskontokuntia edustavien hyvien ihmisten kanssa”. Kirkossa palvelemisen lisäksi – mihin sisältyivät tehtävät vaarnan lähetystyönjohtajana, piispana, vaarnanjohtajana ja alue-edustajana – hän oli mukana useissa uskontojen välisissä ja yhteiskunnallisissa palveluryhmissä.

Perhemuistoja

Christoffersoneilla on viisi lasta: Todd, Brynn, Peter, Ryan ja Michael. Heillä on myös kahdeksan lastenlasta. Christoffersonien lapset sanovat kasvatuksensa olleen rakastavaa ja välittävää ja perustuneen evankeliumin periaatteisiin. He muistavat hyvän tasapainon perheen hauskanpidon ja henkilökohtaisen koulutuksen välillä.

Peter muistelee palvelleensa isänsä toverina uutena kotiopettajana erityisen kiireisessä vaiheessa isänsä elämää. Vanhin Christofferson työskenteli liikejuristina ja palveli vaarnanjohtajana, mutta silti hän järjesti aikaa lastensa opettamiseen. ”Minua innoitti isäni uskollisuus olla erinomainen kotiopettaja, vaikka hänen aikansa olikin rajallinen”, Peter muistelee. ”Yksi sisarista, joiden luona kävimme, ei kyennyt poistumaan kotoaan. Isä piti hänestä hellästi huolta ja varmisti, että hän sai aina sakramentin ja että hänen tarpeistaan huolehdittiin.”

Brynn muistaa myös isän olleen hyvin huomaavainen. Vain kaksi päivää sen jälkeen kun hän lähti kotoa opiskelemaan Brigham Youngin yliopistoon, hän sai asuntolaan kukkia isältään. Niiden mukana olleessa viestissä sanottiin vain: ”Nauti lukukaudesta.”

”Vaikka isällä oli suuret odotukset meitä kohtaan, hän ei koskaan saarnannut. Hän oli hyvin rakastava ja rauhallinen”, Brynn sanoo. ”Hän oli hyvin onnellinen, ja hän halusi meidän olevan onnellisia.”

Palveleminen seitsemänkymmenen koorumissa

Vanhin Christofferson hyväksyttiin seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäseneksi 3. huhtikuuta 1993. Hänen ensimmäinen tehtävänsä vei perheen Méxicoon, missä hän palveli aikansa Meksikon eteläisen vyöhykkeen johtajana.

Elokuun 15. päivänä 1998 vanhin Christofferson kutsuttiin jäseneksi seitsemänkymmenen koorumien johtokuntaan, missä hän palveli siihen saakka, kunnes sai kutsun kahdentoista apostolin koorumiin. Hänen tehtäviinsä kuuluivat palveleminen Kirkon historia- ja sukututkimusosaston toiminnanjohtajana ja sitten Pohjois-Amerikan kaakkoisen vyöhykkeen valvojana. Viimeksi hänen vastuualueenaan ovat olleet Pohjois-Amerikan luoteinen ja Pohjois-Amerikan läntinen vyöhyke. Tehtäviensä ansiosta hän on saanut tilaisuuksia tavata myöhempien aikojen pyhiä kaikkialta maailmasta.

Olen kiitollinen toveruudestani vanhin Christoffersonin kanssa seitsemänkymmenen koorumissa ja seitsemänkymmenen johtokunnassa. Hän on hyvin kyvykäs, herkkä Hengen kuiskauksille ja seitsemänkymmenen jäsenet rakastavat ja ihailevat häntä. Hänet tunnetaan suurenmoisesta huumorintajustaan, ja on ilo työskennellä hänen kanssaan.

Kutsu kahdentoista apostolin koorumiin

Vanhin Christofferson sanoo, että kun hän sai uuden kutsunsa presidentti Thomas S. Monsonilta, se vaikutti ”mahdottomalta”.

”Apostolit ovat ihmisiä, joita olen ihaillut ja seurannut ja kuunnellut koko elämäni ajan, ja minusta tuntuu mahdottomalta olla yksi heistä”, hän sanoo. ”Vastuu tuntuu valtavalta, kun pohdin sitä. Mutta minulla on ollut erinomaisia kouluttajia, kun olen työskennellyt seitsemänkymmenen ja kahdentoista koorumin jäsenten kanssa viimeisten 15 vuoden aikana.”

Hän tähdentää myös nopeasti, keneen me kaikki luotamme – samaan Lähteeseen, josta hän sai vastauksensa tavoitellessaan teini-ikäisenä vahvistusta todistukselleen. ”Minä uskon vahvasti rukouksen voimaan”, hän sanoo. ”Me voimme aina turvautua rukoukseen. Joskus meillä ei ole mitään muuta jäljellä, mutta se riittää aina tarpeeseen.

Jokaisessa kriisissä, jokaisessa muutoksessa, jokaisessa tarpeessa, mitä minulla on koskaan ollut, Hän on ollut tavoitettavissa rukouksessa. Olen pannut luottamukseni Häneen enkä ole pettynyt. Varmastikin Hänen lupauksensa pitävät yhä. Tiedän, että Hän antaa minulle sitä apua, mitä tarvitsen tässäkin tehtävässä.”

Viite

  1. ”Judge John J. Sirica: Standing Firm for the Primacy of Law”, Time, 7. tammikuuta 1974; saatavilla osoitteessa www.time.com/time/magazine.

Tulosta