Hänen elämänsä suurin koe – toistaiseksi
Valmistautuessaan isoa koettaan varten Andrea sai selville ratkaisun perimmäiseen koetukseen.
Varttuessaan nuorena teini-ikäisenä Chilen pääkaupungissa Santiago de Chilessä Andrea Gonzálezilla ei koskaan ollut paljon muuta kuin unelma – unelma yliopistotutkinnosta, jonka avulla hän pystyisi tarvittaessa elättämään perheensä.
Sen saavuttaakseen Andrea toivoi suorittavansa seminaarin, saavansa koulussa hyvät arvosanat ja saavansa collegen tasokokeissa riittävän hyvät arvosanat päästäkseen opiskelemaan insinööriksi.
Mutta siinä vaiheessa kun hän oli aloittanut viimeisen vuotensa lukiossa valmistautuen tasokokeisiin, hän alkoi miettiä, olisiko mikään niistä mahdollista. ”Kaikki tavoitteeni näyttivät mahdottomilta saavuttaa”, hän muistelee.
Ei helppoja tavoitteita
Andrea yritti päästä opiskelemaan kilpailuhenkiselle ja miesvaltaiselle alalle. Kilpailun vuoksi huippuyliopistot etsivät niitä, jotka olivat saaneet tasokokeiden matematiikkaosiossa äärimmäisen korkeat pisteet, joita tavallisesti saivat ne, joilla oli varaa yksityiskouluihin.
Pyrkiäkseen voittamaan nämä esteet Andrea noudatti viimeisenä vuotenaan uuvuttavaa aikataulua. Hän nousi aikaisin ja opiskeli koulun jälkeen myöhään, söi milloin ehti ja mahdutti neljänä iltana viikossa mukaan seminaarin.
”Se oli toisinaan masentavaa”, hän sanoo. ”Minun piti uhrautua paljon. En tiedä, kuinka monet kerrat ystäväni kuulivat minun sanovan: ’Ei, minun pitää opiskella’ tai kuinka usein minua on kiusattu siitä, että olen etevä.”
Andrea kuitenkin tiesi, ettei voinut antaa periksi, jos hän halusi varmistaa tulevaisuutensa.
Kokeen läpäiseminen
Andrean uhraukset kannattivat. Tasokokeiden matematiikkaosuudessa hän oli yksi koko maan 200 oppilaasta, jotka saivat täydet 850 pistettä, ja toinen niistä vain kahdesta julkisen koulun tytöstä, jotka ylsivät siihen tulokseen.
Hän sai myös seminaarin lopputodistuksen, sai hyvät arvosanat, joiden eteen hän oli tehnyt niin kovasti töitä, ja luokkatoverit valitsivat hänet vuoden ”Parhaaksi ystäväksi”, koska hän käytti niin paljon aikaa auttaen muita heidän opinnoissaan.
Andrea uskoo kuitenkin, että hänen menestyksensä ei niinkään liity siihen, kuinka paljon hän tietää, kuin siihen, että hän tietää, mitä hänen pitää tehdä. Toisin sanoen siunauksia tulee, kun noudatamme Herran neuvoja, emme omiamme (ks. 2. Nefi 9:28–29). ”Älykkyydellä ei ole mitään arvoa, ellemme välitä Jumalasta”, hän sanoo. ”Jumala täytyy aina asettaa etusijalle.”
Toinen koe
Kun Andrea opiskeli collegen pääsykokeita varten, tämän periaatteen oppiminen oli ratkaisevan tärkeää sen toisen kokeen kannalta, johon hän myös osallistui – elämän koetus, johon kaikki osallistuvat.
Herra itse selittää tätä koetusta pyhissä kirjoituksissa: ”Ja koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” (Abr. 3:25).
”Taivaallinen Isä koettelee meitä nähdäkseen, mitä teemme”, Andrea sanoo muistellen sitä hankalaa aikataulua, jota hän joutui noudattamaan, ja sitä kiusaamista, jota hän joutui joskus kestämään. ”Läpäistäksemme elämän koetuksen meidän tulee olla kuuliaisia”, Andrea sanoo.
Eikä ainoastaan silloin kun asiat sujuvat hyvin, vaan myös vaikeina aikoina.
”Elämän suuri koetus”, sanoi presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ”on nähdä, kuuntelemmeko ja tottelemmeko me Jumalan käskyjä elämän myrskyissä.”1
Hänen kanssaan mikään koetus ei ole liian suuri
Andrean kaksi koetta törmäsivät usein yhteen. Juuri tuolloin hän oppi, että Jumalan asettaminen etusijalle oli molempien kokeiden läpäisemisen salaisuus.
Monet kerrat Andrean piti valita kirkon toimintojen ja koulun toimintojen välillä, evankeliumin tutkimisen ja kokeeseen opiskelun välillä. Hän kertoo oppineensa varhain, että hänestä tuntui paremmalta, jos hän valitsi kirkon ensimmäiseksi. Se vahvisti Andrean todistusta siitä, että taivaallinen Isä auttaisi häntä siinä, mikä on hänelle tärkeää, jos hän pitäisi taivaallista Isää itselleen tärkeimpänä.
Nämä kokemukset opettivat Andrealle toisenkin tärkeän asian. ”Hän pystyy auttamaan minua niissä koetuksissa, joita Hän on antanut minulle”, hän sanoo.
Tai kuten Nefi, yksi Andrean sankareista, on sanonut: ”Minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7).
Andrea tietää, että vaikka hän onkin läpäissyt ensimmäisen kokeensa, hänen täytyy oppia paljon ennen kuin hän tuntee olevansa valmis läpäisemään seuraavan.
Mutta Andrea tietää, että jos hän asettaa Jumalan etusijalle, Jumala auttaa häntä läpäisemään senkin koetuksen.