Pohjalta huipulle
Tämä nuori nainen Uruguaysta tietää, kuinka päästä sinne,minne haluaa.
Kun on kykyjä, sanotaan usein, että niiden ansiosta pääsee suoraan huipulle. Joselén Cabreran tapauksessa hänen kykynsä veivät hänet kuitenkin aina maailman pohjalle asti – Antarktikselle. Ja matkan varrella hän oppi, että arvokkaita unelmia kannattaa tavoitella ja että noiden unelmien tavoittelun myötä tulee ihmisiä, jotka auttavat silloin kun heitä tarvitaan.
Kun Joselén oli 14-vuotias, hän voitti Asociación Civil Antarkosin järjestämän piirustuskilpailun kotimaassaan Uruguayssa. Palkintona oli matka Antarktikselle hänen opettajansa sekä muutamien muiden oppilaiden ja opettajien kanssa. Isänsä sekä kuvaamataidon opettajansa avulla Joselén käsitti, että hän voisi saada loppusilauksen mielessään olevaan kuvaan.
Joselénin matka oli jännittävä kolmivaiheinen taival: ensin sotilasrahtikoneella Montevideosta Uruguaysta Punta Arenasiin Chileen, sitten lento meren yli chileläiselle asemalle Antarktiksella ja vielä matka maitse uruguaylaiselle Antarktiksella sijaitsevalle Artigasin tutkimusasemalle noin 3 000 kilometrin päähän Montevideosta. Useilla valtioilla on tutkimusasemia eri puolilla Kuningas Yrjön saarta, joka sijaitsee Etelämantereen rannikon tuntumassa.
Joselénin piirros ja hänen juttunsa matkastaan julkaistiin valtakunnallisessa Uruguay Natural -aikakauslehdessä.
Joselén kertoo hymyillen, ettei Antarktis ollut aivan sellainen kuin hän oli kuvitellut. Hänen piirustuksessaan näkyi pingviinejä ja jäätä. Kun hän kävi Antarktiksella, oli kesä – lunta laikkuina paljaassa maassa ja vähän pingviinejä. Mutta sen ansiosta hän sai tilaisuuden nähdä hieman useampia nähtävyyksiä. Hän nautti patikoinnista rannikkoa pitkin, missä hän näki Collinsin jäätikön, Draken solan ja Uruguay-järven, josta hänen maalleen kuuluva asema saa juomavetensä. Hän sai myös mahdollisuuden käydä muilla asemilla.
Matka oli yhden unelman täyttymys Joselénille, joka on nyt 19-vuotias ja kuuluu Colonia Suizan seurakuntaan Colonian piirissä Uruguayssa. Matkan jälkeen hän on toteuttanut muitakin unelmiaan. Yksi oli Edistyminen-ohjelman loppuun suorittaminen ja Nuorten Naisten tunnustuskunniakirjan saaminen. Joselén kertoo käyttävänsä riipustaan, niin että hän muistaa, mitä hän on saavuttanut ja mitä hänestä voi tulla Jumalan tyttärenä. Nyt kun Joselén on saanut päätökseen toisen asteen opintonsa, hän aikoo opiskella yliopistossa arkkitehtuuria.
Tähän mennessä Joselénilla ei ole ollut monia mahdollisuuksia lausua todistustaan koulussa. Vaikka ystävät kunnioittavat hänen uskonkäsityksiään, he eivät juurikaan keskustele uskonnosta. Joselén on hiljainen mutta ei koskaan pelkää puolustaa sitä, mikä on oikein. Niin kävi kerran, kun eräs oppilas kertoi muille luokassa, että myöhempien aikojen pyhät pakotetaan maksamaan kymmenykset. ”Ei, ei se niin ole”, Joselén oikaisi. ”Me annamme omasta halustamme”, hän sanoi selittäen, että kymmenykset ovat vapaaehtoinen uhrilahja Herralle.
Joselén on kasvanut kirkon piirissä, mutta hän sai oman todistuksen ollessaan noin 12-vuotias ja oppiessaan ymmärtämään, ettei hän voisi aina luottaa vanhempiensa tietämykseen. Hän sanoo, ettei todistuksen saaminen ”ollut yksi ’Vau!’-hetki. Mutta tiesin, että evankeliumi toi minulle iloa.”
Kesälomillaan Joselén kulkee usein sisarlähetyssaarnaajien kanssa. Toisinaan hänellä on tilaisuuksia lausua todistuksensa tuntemilleen ihmisille. Eräänä päivänä lähetystyöoppiaihe pidettiinkin hänen parhaan koulutoverinsa luona. ”Kerroin hänelle, mitä todella tunnen”, Joselén sanoo. Hän on iloinen siitä, että hän saattoi kertoa todistuksestaan ystävälleen.
”Pidän Joseph Smithin kertomuksesta, kun hänellä oli vaikea hetki pyhässä lehdossa ja siitä huolimatta hän jatkoi rukoilemista”, hän sanoo (ks. JS–H 15–17). ”Hänen rohkeutensa kiehtoo minua.” Joselén ihailee sitä, miten nuori profeetta pysyi uskollisena sille, mitä tiesi, silloinkin kun muut pilkkasivat häntä.
Nefi on toinen Joselénin sankareista. ”Minuun tekee vaikutuksen Nefin urheus, kun hän ei antanut veljiensä pidätellä häntä”, hän sanoo (ks. 1. Nefi 3:14–21; 4:1–4).
Parhaillaan Joselén työstää uutta unelmaa, ja siihen liittyy yksi hänen mieluisimmista ajanvietteistään: musiikki. Joselén ja hänen sisarensa Ileana saivat äskettäin suoritettua urkujensoiton opettajan tutkintonsa. Joselén rakastaa soittamista – Alkeisyhdistyksen lauluista elokuvamusiikkiin – ja hänestä on ihanaa kuunnella musiikkia, erityisesti Mormonien tabernaakkelikuoroa.
”Kun minulla on ongelma, mieleeni tulee jokin kirkon laulu”, hän sanoo. ”Kirkon laulut auttavat minua löytämään vastauksia.” Hän osallistuu seminaariin joka koulupäivä seurakuntakeskuksessa, joka ei ole kaukana hänen kotoaan. ”Joskus menen sinne aikaisin ja vain istun pianon ääressä soittamassa kirkon lauluja”, hän sanoo.
Yleiskonferenssilähetysten aikaan Joselén menee paikalle varhain, niin että hän voi istua kuuntelemassa tabernaakkelikuoron esittämää alkumusiikkia.
Kun Joselén on nyt ollut Antarktiksella – paikassa, jonka hyvin harvat ihmiset maan päällä pääsevät koskaan itse näkemään – onko vielä olemassa jokin tietty paikka, jossa hän haluaisi käydä?
”Haluaisin päästä yleiskonferenssiin ja kuulla kuoron laulavan”, hän sanoo.
Kukapa tietää? Jos Joselén voi päästä maailman pohjalle, niin mikä estää häntä pääsemästä huipulle kaikessa, mitä hän haluaa tehdä.
Valokuvat Don L. Searle ja Cabreran perheen luvalla; kartta Thomas S. Child
Näkymiä Joselénin käynnistä Antarktiksella.
Alla: Joselén (toinen vasemmalta) äitinsä Raquelin, isänsä Rubenin ja siskonsa Ileanan kanssa. Keskellä: Joselén matkamuistoineen. Oikealla: Joselén harjoittelemassa kosketinsoittimella.