Kauniita asioita edessäpäin
”Onko kukaan enää hereillä?” Kun kysyin ensimmäisen kerran, sain vastauksena kaksi myöntävää kuiskausta. Nyt tunteja myöhemmin hiljaisuus kertoi, että olin huoneessa olijoista viimeinen, joka ei saanut unta.
Oli ensimmäinen yöni lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Olin sinä päivänä hyvästellyt vanhempani, tavannut toverini ja muut Italiaan lähdössä olevat uudet lähetyssaarnaajat ja ollut ensimmäisillä oppitunneilla. Olin uuvuksissa, mutta ajatukseni pyörivät levottomina. ”Mihin olen oikein joutunut?” kyselin itseltäni yhä uudelleen. En tiennyt, oppisinko todella olemaan lähetyssaarnaaja. Olisiko minulla rohkeutta lentää vieraaseen maahan ja puhua vieraille ihmisille evankeliumista? Ehkä minun ei pitäisi olla täällä. Kyyneleet alkoivat vieriä poskilleni.
Sitten muistin jotakin, mitä äiti oli kertonut minulle veljestään Larrysta. Larry-eno oli palvellut lähetystyössä Uruguayssa ja Paraguayssa 1970-luvulla. Alkuun hän oli viettänyt unettomia öitä surren riittämättömyyttään. Kun hänestä oli tuntunut, ettei hän kestäisi enää, hänellä oli tapana nousta sängystä, mennä kylpyhuoneeseen ja polvistua rukoilemaan taivaalliselta Isältä rauhaa. Jotenkin Herran avulla Larry-eno selvisi niistä tilanteista ja palveli uskollisesti lähetystyönsä loppuun.
Se ajatus antoi minulle jonkin verran toivoa, ja hiivin käytävää pitkin kylpyhuoneeseen. Himmeässä valossa polvistuin kylmälle kivilattialle itkemään. Pyysin taivaallista Isää suomaan minulle rauhan tunteen, niin että minulla olisi rohkeutta jatkaa eteenpäin.
Odotin. Mitään ei tapahtunut. Odotin vielä kauemmin kuullen ainoastaan itkuni äänen. Lopulta en voinut tehdä muuta kuin palata takaisin sänkyyn.
Juuri ennen uneen vaipumistani sain vastauksen. Henki täytti mieleni kirkkaalla, lämpimällä vaikutelmalla kauniista paikasta. Äkkiä tiesin, että vaikka minulla olisi pelkoni vuoksi alussa vaikeaa, niin jos jatkaisin eteenpäin, pääsisin sinne, missä Herra halusi minun olevan. Ajatus täytti minut rauhalla, ja minä nukahdin.
Henki oli vihjannut edessäpäin olevista kauniista asioista. Vaikeina hetkinä lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa suljin silmäni ja muistin, mitä olin tuntenut. Voitin pelkoni rukoilemalla ja kovalla työllä.
Pian olinkin Genovassa Italiassa uuden toverini kanssa. Asuntomme keittiössä oli lasiovi, joka johti parvekkeelle. Astuin ulos parvekkeelle katselemaan kaupunkia. Minä tunsin jo tämän kaupungin ja rakastin sitä. Se oli paikka, jonka olin nähnyt mielessäni sinä yönä lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Tiesin, että Herra oli johdattanut minut tähän hetkeen, ja olin juuri siellä, minne kuuluin.