Rakkaus täytti sydämemme
Tyttäreni, iältään 8- ja 10-vuotiaat, näyttivät kasvaessaan etääntyvän yhä kauemmas toisistaan. Äitinä tunsin sisimmässäni tuskaa nähdessäni heidän kiistelevän keskenään ja luovan usein toisiinsa vihaisia katseita.
Siihen aikaan rukoilin hartaasti, että Herra auttaisi minua omissa heikkouksissani. Rukoilin, että Hän auttaisi minua oppimaan sen, mitä minun oli opittava rakkaudesta, ja minut johdatettiin muutamien kauniiden pyhien kirjoitusten kohtien pariin.
Yhtenä iltana tilanne tyttärieni kanssa kärjistyi. Menetin malttini, ja huudettuani ja raivottuani heille aikani ryntäsin ulos rauhoittumaan ja ajattelemaan. Muutaman minuutin kuluttua Henki alkoi pehmittää sydäntäni kehottaen minua menemään sisälle ja pyytämään anteeksi vanhemmalta tyttäreltäni, joka oli joutunut pahimman kiukkuni kohteeksi.
Astuessani 10-vuotiaan tyttäreni makuuhuoneeseen näin hänet polvillaan vuoteensa vieressä itkemässä. Hän kohotti kyyneleisen katseensa minuun ja sanoi: ”Minä en tiedä, mitä tehdä.” Hän kertoi minulle, että hän halusi rukoilla ja lukea pyhiä kirjoituksia, niin että hänestä tuntuisi paremmalta, mutta hän ei kyennyt, koska hänestä tuntui niin pahalta.
Kun hän kertoi minulle, kuinka pahoillaan hän oli omasta osuudestaan riitaamme, ja sanoi sitten, ettei syy ollut minussa, niin voi, miten häpesinkään. Puhuimme jonkin aikaa ja otimme sitten pyhät kirjoitukset, joista luin hänelle rakkaudesta, Kristuksen puhtaasta rakkaudesta (ks. Moroni 7:47), ja kerroin joistakin oppimistani asioista. Siinä vaiheessa hänen nuorempi sisarensa kurkisti huoneeseen, ja me kutsuimme hänet mukaan. Selitin sitten sanoin, joita 8-vuotias voisi ymmärtää, mitä olimme lukeneet rakkaudesta.
Kun olin lopettanut, molemmat tytöt kääntyivät puoleeni silmät suurina ja ilmaisivat halunsa täyttyä tällä suurella rakkaudella, josta pyhissä kirjoituksissa puhutaan. Sitten polvistuimme, ja Mormonin neuvon mukaan pyysimme nöyrästi Isää täyttämään meidät tällä rakkaudella (ks. Moroni 7:48).
Henki kosketti meitä niin, ettemme voineet pidätellä kyyneliä. Nousimme polviltamme, halasimme ja ilmaisimme rakkautemme toisiamme kohtaan. Sillä hetkellä näin iankaikkisen sisaruuden ja ystävyyden alkavan kukoistaa tyttärieni kesken ja sain lohtua.
Heidän suhteensa on siitä lähtien jatkuvasti vahvistunut. Heillä on suurempi halu ratkaista erimielisyytensä, olla kärsivällisempiä ja antaa omastaan. Olen kiitollinen heidän vanhurskaista haluistaan ja pyrkimyksistään.
Pidän aina aarteenani tuota kokemusta ja rukoilen, että koemme monia sen kaltaisia vahvistaessamme edelleen rakkauden siteitä kodissamme.