Isän kengät
Priscilla Costa Xavier, São Paulo, Brasilia
Monta vuotta sitten, kun vanhempani auttoivat Apuyhdistystä järjestämään vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita lahjoitettavaksi tarvitseville, isäni huomasi erään tavarapinon keskellä huolella hoidetun kenkäparin. Sillä hetkellä hän sai voimakkaan tunteen ottaa kengät itselleen.
Äitini nauroi ja sanoi: ”Nuo kengät ovat sinulle kolme numeroa liian pienet. Eivät ne sinulle mahtuisi!”
Isäni piti kuitenkin lujasti kiinni päätöksestään. Kun sisaret olivat vitsailleet asiasta tarpeekseen, he antoivat lopulta hänen pitää kengät.
Heti kun isä tuli kotiin, hän siisti kengät, täytti ne sanomalehtipaperilla ja pani ne laatikkoon vaatekaappinsa päälle. Me saimme ohjeet olla koskematta laatikkoon. Viisi vuotta laatikko pysyi samassa paikassa.
Sitten eräänä päivänä viereiseen taloon muutti uusi perhe. Heillä oli kaksi lasta ja puolivuotias vauva. Sisareni ja minä ystävystyimme heti perheen tyttöjen kanssa, jotka olivat meidän ikäisiämme. Kerroimme uusille ystävillemme, mitä opimme kirkossa, ja kutsuimme heidät Alkeisyhdistykseen. He olivat innoissaan ja halukkaita oppimaan lisää siitä, mitä olimme kertoneet heille.
Palattuaan kotiin Alkeisyhdistyksestä he puhuivat lakkaamatta kirkosta vanhempiensa kanssa. Sitten vanhempamme kutsuivat koko perheen kuuntelemaan lähetystyökeskusteluja ja tulemaan kirkkoon. He ottivat kutsun ilomielin vastaan. He pitivät oppiaiheista, ja me olimme innoissamme siitä, että menisimme kirkkoon heidän kanssaan.
Mutta kun lauantai tuli, perheen tyttäret tuntuivat olevan allapäin. Kun kysyimme, mikä oli hätänä, he sanoivat, etteivät heidän vanhempansa enää halunneet tulla kirkkoon.
Olimme pettyneitä ja pyysimme isää puhumaan tyttöjen vanhempien kanssa. Kun isä kertoi heille kirkossa käymisen siunauksista, perheen isä vastasi: ”Niin, tiedän kaiken sen. Ongelma on se, etten ole käyttänyt pitkään aikaan mitään muita kenkiä kuin lenkkitossuja, ja tiedän, että meidän pitäisi mennä kirkon kokouksiin asiallisesti pukeutuneina.”
Sillä hetkellä isä katsoi äitiä. Äiti tiesi täsmälleen, mitä tehdä. Kengät, jotka olivat laatikossa isän vaatekaapin päällä, sopivat ystäviemme isälle täydellisesti, ja koko perhe lähti kirkkoon. Se oli heille ja meille suurenmoinen sunnuntai. Pian heistä tuli kirkon jäseniä, ja nyt he ovat ihana iankaikkinen perhe.
Tiedän, että isäni sai Pyhältä Hengeltä ohjeen ottaa ne kengät. Sen seurauksena minä tavoittelen aina Hänen johdatustaan etsiessäni perheitä, jotka ovat valmiita kuulemaan evankeliumia. Tiedän, että Hän valmistaa perheitä, ja tiedän, että meidän pitää etsiä heitä ja tuoda heidät Kristuksen luokse.