Tunnistakaamme Jumalan käsi päivittäisissä siunauksissamme
Kirkon koululaitoksen takkavalkeaillassa 9. tammikuuta 2011 pidetystä puheesta. Koko puheen teksti englanniksi on osoitteessa speeches.byu.edu.
Jokapäiväisen leivän pyytäminen ja saaminen Jumalan kädestä on tärkeällä sijalla siinä, että opimme luottamaan Jumalaan ja kestämään elämän haasteet.
Luukas kirjoittaa, että yksi opetuslapsista pyysi Jeesukselta: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan” (Luuk. 11:1). Jeesus antoi silloin rukousmallin, joka on tultu tuntemaan Herran rukouksena (ks. Luuk. 11:2–4; ks. myös Matt. 6:9–13).
Herran rukoukseen sisältyy pyyntö ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme” (Matt. 6:11; ks. myös Luuk. 11:3). Meillä kaikilla on joka päivä tarpeita, joiden vuoksi me käännymme taivaallisen Isämme puoleen. Joillakuilla kyse on aivan kirjaimellisesti leivästä eli ruoasta, jolla pysyisi hengissä sen päivän. Se voi myös tarkoittaa hengellistä ja fyysistä voimaa kestää taas uusi päivä kroonista sairautta tai tuskallisen hidasta kuntoutumista. Toisissa tapauksissa kyse voi olla vähemmän konkreettisista tarpeista, kuten kyseisen päivän velvollisuuksiin tai toimintoihin liittyvistä asioista – esimerkiksi oppiaiheen opettamisesta tai kokeisiin osallistumisesta.
Jeesus opettaa meille, opetuslapsilleen, että meidän tulisi kääntyä Jumalan puoleen joka päivä saadaksemme leipää – apua ja elantoa – jota tarvitsemme juuri sinä päivänä. Se, että Herra kehottaa meitä pyytämään jokapäiväistä leipäämme taivaallisen Isämme kädestä, kertoo rakastavasta Jumalasta, joka on tietoinen myös lastensa pienistä, päivittäisistä tarpeista ja on innokas auttamaan heitä, jokaista erikseen. Hän sanoo, että voimme pyytää uskossa siltä Olennolta, joka ”antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta” ja ”hän on saava pyytämänsä” (Jaak. 1:5). Se on tietenkin valtavan rohkaisevaa, mutta siihen liittyy jotakin sellaista, mikä on tärkeämpää kuin se, että saa apua päivästä päivään selviytymiseen. Kun pyydämme ja saamme jumalallista leipää päivittäin, meidän uskomme ja luottamuksemme Jumalaan ja Hänen Poikaansa vahvistuvat.
Katsokaa Jumalaan päivittäin
Lähdettyään suurelle vaellukselleen Egyptistä Israelin heimot olivat 40 vuotta erämaassa ennen saapumistaan luvattuun maahan. Tuo valtava yli miljoonan ihmisen joukko piti ruokkia. Varmastikaan tuollainen joukko yhdessä paikassa ei voinut pitkään selviytyä riistaa metsästämällä, eikä heidän silloinen puolipaimentolainen elämäntapansa suosinut riittävässä määrin maanviljelyä tai karjan kasvatusta. Jehova ratkaisi ongelman antamalla ihmeellisesti taivaasta heidän jokapäiväisen leipänsä – mannaa. Herra opetti Mooseksen kautta kansaa keräämään joka päivä tarpeeksi mannaa siksi päiväksi, paitsi sapattia edeltävänä päivänä, jolloin heidän tuli kerätä sitä kahdeksi päiväksi.
Mooseksen tarkoista ohjeista huolimatta jotkut yrittivät kerätä enemmän kuin yhden päivän tarpeen ja varastoida ylijäämän:
”Mooses sanoi heille: ’Kukaan ei saa jättää siitä mitään huomiseksi.’
Jotkut eivät kuitenkaan totelleet Moosesta vaan jättivät sitä jäljelle seuraavaksi aamuksi, mutta siihen tuli toukkia ja se alkoi haista.” (2. Moos. 16:19–20.)
Mutta kuten oli luvattu, kun he kuudentena päivänä keräsivät kaksinkertaisen päiväannoksen mannaa, se ei pilaantunut (ks. 2. Moos. 16:24–26). Kaikki eivät taaskaan kyenneet uskomaan näkemättä vaan menivät sapattina etsimään mannaa kootakseen sitä, mutta ”he eivät löytäneet mitään” (ks. 2. Moos. 16:27–29).
Antamalla päivittäisen ravinnon päivä kerrallaan Jehova pyrki opettamaan uskoa kansalle, joka yli 400 vuoden aikana oli menettänyt paljon isiensä uskosta. Hän opetti heitä luottamaan Häneen. Sanalla sanoen Israelin lasten tuli kulkea Hänen kanssaan joka päivä ja luottaa siihen, että Hän antaisi riittävän määrän ruokaa seuraavaksi päiväksi vasta seuraavana päivänä ja niin edelleen. Sillä tavalla Hän ei voisi koskaan olla liian kaukana heidän ajatuksistaan ja sydämestään.
Heti kun Israelin heimot saattoivat itse huolehtia itsestään, heitä vaadittiin tekemään niin. Samalla tavoin, kun me pyydämme Jumalalta jokapäiväistä leipäämme – apua sellaisena hetkenä, jolloin emme selviydy omin voimin – meidän täytyy silti olla aktiivisia tekemällä ja hankkimalla se, mihin pystymme.
Luottakaa Herraan
Jokin aika ennen kuin minut kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi, minulla oli henkilökohtaisia taloudellisia haasteita, jotka jatkuivat useita vuosia. Tilanteen vakavuus ja kiireellisyys vaihtelivat, mutta haasteet eivät koskaan hävinneet. Toisinaan tämä ongelma uhkasi perheemme hyvinvointia, ja ajattelin, että saattaisimme joutua vararikkoon. Rukoilin, että jokin ihmeellinen väliintulo pelastaisi meidät. Vaikka rukoilin sitä monta kertaa todella vilpittömästi ja hartaasti toivoen, vastaus oli lopulta ”Ei.” Opin vihdoin rukoilemaan Vapahtajan tavoin: ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Etsin Herran apua jokaisella pienenpienellä askeleella kohti lopullista ratkaisua.
Oli aikoja, jolloin olin tehnyt kaiken voitavani, jolloin minulla ei ollut mitään tahoa tai ketään henkilöä, jota olisin voinut pyytää auttamaan minua hätätilassani. Kun mitään muuta ei ollut tehtävissä, lankesin useammin kuin kerran polvilleni taivaallisen Isäni eteen rukoillen kyynelsilmin Hänen apuaan. Ja Hän auttoi. Joskus se oli pelkkä rauhan tunne, varmuuden tunne siitä, että asiat järjestyisivät. En ehkä tiennyt, millainen tai mikä se polku olisi, mutta Hän antoi minun tietää, että suoraan tai epäsuorasti Hän avaisi tien. Olosuhteet saattoivat muuttua, mieleen saattoi tulla uusi ja hyödyllinen ajatus, juuri oikeaan aikaan saattoi ilmaantua odottamatonta tuloa tai muita voimavaroja. Jotenkin tilanne ratkesi.
Vaikka kärsinkin silloin, niin nyt olen kiitollinen siitä, ettei ongelmaani ollut pikaratkaisua. Se, että minun oli monen vuoden ajan pakko kääntyä Jumalan puoleen lähes päivittäin saadakseni apua, opetti minua todella rukoilemaan ja saamaan vastauksia rukouksiin, ja se opetti minua hyvin käytännöllisellä tavalla uskomaan Jumalaan. Tulin tuntemaan Vapahtajani ja taivaallisen Isäni sillä tavoin ja siinä määrin, ettei sitä ehkä olisi muulla tavoin tapahtunut tai minulta olisi kulunut siihen paljon kauemmin. Opin, että jokapäiväinen leipä on kallisarvoinen hyödyke. Opin, että nykypäivän manna voi olla yhtä todellista kuin Raamatun historian fyysinen manna. Opin luottamaan Herraan koko sydämestäni. Opin kulkemaan Hänen kanssaan päivän kerrallaan.
Työstäkää ongelmia
Se, että pyydämme Jumalalta jokapäiväistä leipäämme viikoittaisen, kuukausittaisen tai vuosittaisen leivän sijaan, on myös keino keskittyä ongelman pienempiin, helpommin käsiteltävissä oleviin osasiin. Selviytyäksemme jostakin suuresta meidän täytyy ehkä työskennellä sen parissa vähän kerrallaan päivittäin. Toisinaan emme pysty suoriutumaan kuin yhdestä päivästä – tai vain osasta päivää – kerrallaan.
1950-luvulla äitini selviytyi suuresta syöpäleikkauksesta, mitä seurasi vielä kymmeniä tuskallisia sädehoitoja. Äitini muistelee, että hänen äitinsä opetti hänelle tuona aikana jotakin sellaista, mikä on auttanut häntä siitä asti:
”Olin niin huonovointinen ja heikko, että sanoin äidilleni eräänä päivänä: ’Voi äiti, en kestä enää 16 kertaa tuollaista hoitoa.’
Hän kysyi: ’Pystytkö kestämään tänään?’
’Kyllä.’
’No, kultaseni, muuta sinun ei tänään tarvitsekaan tehdä.’
Minua on monta kertaa auttanut, kun muistan ottaa yhden päivän tai yhden asian kerrallaan.”
Henki voi opastaa meitä siinä, milloin meidän tulee katsoa eteenpäin ja milloin vain selvitä tästä päivästä, tästä hetkestä.
Pyrkikää parempaan
Jokapäiväisen leivän pyytäminen ja saaminen Jumalan kädestä on tärkeällä sijalla siinä, että opimme luottamaan Jumalaan ja kestämään elämän haasteissa. Tarvitsemme myös jokapäiväisen annoksen jumalallista leipää tullaksemme siksi, mitä meistä täytyy tulla. Se, että teemme parannuksen, tulemme paremmiksi ja saavutamme lopulta ”Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef. 4:13), on askel kerrallaan etenevä prosessi. Se, että omaksumme luonteeseemme uusia ja tervehenkisiä tapoja tai pääsemme eroon huonoista tavoista tai riippuvuuksista, tarkoittaa usein ponnistelua tänään ja sitten taas huomenna ja sitten uudelleen, kenties monien päivien, jopa kuukausien ja vuosien ajan, kunnes saavutamme voiton. Mutta me pystymme siihen, koska voimme pyytää Jumalalta jokapäiväistä leipäämme, sitä apua, jota tarvitsemme kunakin päivänä.
Presidentti N. Eldon Tanner (1898–1982), ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on sanonut: ”Pohtiessamme sitä, kuinka arvokasta on päättää toimia paremmin, päättäkäämme harjoittaa itsekuria niin, että valitsemme huolellisesti päätökset, joita teemme, harkitsemme niiden tekemisen tarkoitusta ja lopuksi lupaamme pitää ne emmekä anna minkään olla siinä esteenämme. Muistuttakaamme itsellemme jokaisen päivän alkaessa, että me pystymme pitämään päätöksemme sen päivän ajan.”1
Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista opetti hiljakkoin, että johdonmukaisuus yksinkertaisissa päivittäisissä tavoissa, kuten perherukous, pyhien kirjoitusten tutkiminen ja perheilta, on välttämätöntä menestyvän perheen rakentamisessa. ”Meidän johdonmukaisuutemme näennäisen pienten asioiden tekemisessä”, hän sanoi, ”voi johtaa merkittäviin hengellisiin tuloksiin.”2
Presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) antoi tämän neuvon puhuessaan parannuksenteosta: ”Meidän on oltava varuillamme, kun me pyrimme tulemaan enemmän [Kristuksen] kaltaisiksi, että emme masentuisi ja menettäisi toivoa. Kristuksen kaltaiseksi tuleminen on koko elämän kestävä pyrkimys, ja hyvin usein siihen liittyvä kasvu ja muutos on hidasta, miltei huomaamatonta.”3
Pyytäkää Herralta apua palvellessanne toisia
Muistakaa, ettei meidän pidä katsoa vain itseämme, kun pyrimme saamaan jokapäiväisen annoksen jumalallista leipää. Jos aiomme tulla enemmän Mestarin kaltaisiksi, Hänen, joka ei tullut ”palveltavaksi, vaan palvelemaan” (Mark. 10:45), me pyydämme Hänen apuaan voidaksemme palvella lähimmäisiämme joka päivä.
Presidentti Thomas S. Monson elää tämän periaatteen mukaan paremmin kuin kukaan muu tuntemani. Hänen sydämessään on alati rukous, että Jumala ilmoittaisi hänelle avuntarpeita ja keinoja auttaa ympärillään olevia minä tahansa päivänä tai päivän hetkenä. Yksi esimerkki siltä ajalta, kun hän oli piispa, kuvaa sitä seikkaa, että joskus pienikin ponnistus voi yhdessä Hengen toiminnan kanssa antaa runsaan sadon.
”Yksi, jolle [presidentti Monson] ojensi auttavan kätensä, oli Harold Gallacher. Haroldin vaimo ja lapset olivat aktiivisia kirkossa, mutta hän itse ei ollut. Hänen tyttärensä Sharon oli pyytänyt piispa Monsonia ’tekemään jotakin’, mikä saisi hänen isänsä tulemaan taas aktiiviseksi. Piispan tehtävässään veli Monson sai eräänä päivänä innoitusta käydä Haroldin luona. Oli kuuma kesäpäivä, kun hän koputti Haroldin verkko-oveen. Piispa näki Haroldin istumassa tuolissaan savuketta polttaen ja sanomalehteä lukien. ’Kuka siellä?’ Harold kysyi äkeänä katsettaan kohottamatta.
’Piispasi’, Tom vastasi. ’Olen tullut tutustumaan sinuun ja kehottamaan sinua tulemaan kokouksiimme perheesi kanssa.’
’Ei, minulla on liian kiire’, kuului ylimielinen vastaus. Harold ei kertaakaan kohottanut katsettaan. Tom kiitti häntä kuuntelemisesta ja lähti ovelta. Perhe muutti pois ilman että Harold olisi koskaan käynyt kirkossa.
Vuosia myöhemmin – – eräs veli Gallacher soitti vanhin Thomas S. Monsonin toimistoon ja pyysi päästä hänen puheilleen.
– – Kun nuo kaksi tapasivat toisensa vähän myöhemmin, he syleilivät toisiaan. Harold sanoi: ’Olen tullut pyytämään anteeksi sitä, etten noussut tuolistani enkä päästänyt sinua sisään sinä kesäpäivänä monta vuotta sitten.’ Vanhin Monson kysyi häneltä, onko hän aktiivinen kirkossa. Harold vastasi hymähtäen: ’Olen nykyään toisena neuvonantajana seurakuntamme piispakunnassa. Kutsusi tulla kirkkoon ja kieltävä vastaukseni kummittelivat mielessäni niin, että päätin tehdä asialle jotakin.’”4
Tehkää päivittäisiä valintoja
Jokapäiväisen leipämme ajatteleminen pitää meidät tietoisina elämämme yksityiskohdista, niiden pienten asioiden tärkeydestä, jotka täyttävät päivämme. Kokemus opettaa, että esimerkiksi avioliitossa yksinkertaisten ystävällisten tekojen, auttamisen ja huomaavaisuuden tasainen virta vaikuttaa paljon enemmän rakkauden elossa pysymiseen ja suhteen vaalimiseen kuin satunnainen hieno tai kallis ele.
Samalla tavoin voimme päivittäisillä valinnoillamme estää tiettyjä salakavalia vaikutuksia tunkeutumasta elämäämme ja tulemasta osaksi sitä, mitä me olemme. Eräässä epävirallisessa keskustelussa joitakin vuosia sitten vanhin Neal A. Maxwellin (1926–2004) kanssa me panimme merkille, että ihminen voi välttää suurimman osan pornografiasta ja pornografisista kuvista pelkästään tekemällä hyviä valintoja. Enimmäkseen kyse on yksinkertaisesti itsekurista, niin ettei mene sinne, mistä pornografiaa todennäköisesti löytyy – joko fyysisessä tai sähköisessä muodossa. Totesimme kuitenkin, että koska pornografia pystyy tunkeutumaan valitettavasti kaikkialle, niin ihan muissa asioissa liikkuva ihminen voi törmätä siihen täysin ennalta arvaamatta. ”Niin”, vanhin Maxwell huomautti, ”mutta hän voi torjua sen saman tien. Hänen ei tarvitse kutsua sitä peremmälle eikä pyytää sitä istumaan.”
Samoin on muiden tuhoisien vaikutuksien ja tapojen laita. Se, että kiinnitämme joka päivä huomiomme sellaisten asioiden välttämiseen silloin, kun ne ovat vasta aluillaan, voi varjella meitä heräämästä jonakin tulevana päivänä huomaamaan, että tarkkaamattomuutemme vuoksi sieluumme on juurtunut jokin pahe tai heikkous.
Tosiasiassa päivässä ei ole kovinkaan monia asioita, jotka ovat täysin merkityksettömiä. Jopa arkipäiväiset ja toistuvat asiat voivat olla aivan pieniä mutta merkittäviä rakennuspalikoita, jotka ajan myötä muodostavat sen itsekurin ja luonteen ja järjestyksen, jotka ovat tarpeen voidaksemme toteuttaa suunnitelmamme ja unelmamme. Kun siis pyydätte rukouksessa jokapäiväistä leipäänne, miettikää huolella tarpeitanne – sekä sitä, mitä teiltä saattaa puuttua, että sitä, miltä teitä täytyy varjella. Kun käytte nukkumaan, ajatelkaa päivän onnistumisia ja epäonnistumisia ja sitä, mikä tekisi seuraavasta päivästä vähän paremman. Ja kiittäkää taivaallista Isäänne siitä mannasta, jota Hän on asettanut polkunne varrelle ja joka on ravinnut teitä koko päivän. Pohdiskelunne lisäävät teidän uskoanne Häneen, kun näette Hänen kätensä auttavan teitä kestämään joitakin asioita ja muuttamaan toisia. Voitte riemuita taas yhdestä päivästä, taas yhdestä askeleesta kohti iankaikkista elämää.
Muistakaa elämän leipä
Ennen kaikkea muistakaa, että meillä on Hän, jonka malli ja vertauskuva manna oli, Lunastaja.
”Minä olen elämän leipä.
Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet.
Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh. 6:48–51.)
Minä todistan elämän leivän, Jeesuksen Kristuksen, elävästä todellisuudesta sekä Hänen sovitustyönsä äärettömästä voimasta ja laajuudesta. Viime kädessä juuri Hänen sovitustyönsä ja Hänen armonsa ovat meidän jokapäiväistä leipäämme. Meidän tulisi etsiä Häntä joka päivä, tehdä Hänen tahtonsa joka päivä, tulla yhdeksi Hänen kanssaan niin kuin Hän on yhtä Isän kanssa (ks. Joh. 17:20–23). Kun teemme niin, suokoon taivaallinen Isämme meille meidän jokapäiväisen leipämme.
Kuvitus Diane Hayden