Miksi nuoria miehiä painostetaan niin kovasti lähtemään lähetystyöhön? Eikö se ole henkilökohtainen päätös?

Henkilökohtainen päätös, joka jokaisen nuoren miehen on tehtävä, on se, täyttääkö hän pappeusvelvollisuutensa palvella lähetystyössä vai ei. Kuten presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Jokaisen kelvollisen, kykenevän nuoren miehen tulisi valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Palveleminen lähetystyössä on pappeusvelvollisuus – velvoite, jota Herra odottaa meiltä, jotka olemme saaneet niin paljon. Nuoret miehet, kehotan teitä valmistautumaan palvelemaan lähetyssaarnaajina.” (”Tavatessamme jälleen”, Liahona, marraskuu 2010, s. 5–6.)

Lähetystyöhön valmistautuminen on osa nuoren miehen Aaronin pappeuden kokemusta. Se on hänen velvollisuutensa, ja hänen pitäisi tuntea tuon velvollisuuden asianmukainen paino. Tietenkään hänen ei pitäisi palvella lähetystyössä pelkästään siksi, että sitä odotetaan häneltä tai hän tuntee painetta tehdä niin. Hänen pitäisi palvella, koska hänellä on halu kertoa Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista muille.

Mutta kun hän kysyy rukouksessa lähetystyössä palvelemisesta, hänen tulee myös muistaa, että ottamalla vastaan pappeuden hän on jo hyväksynyt pyhän vastuun ”varoittaa, selittää, kehottaa ja opettaa ja kutsua kaikkia tulemaan Kristuksen luokse” (OL 20:59), mukaan lukien palvelemalla kokoaikaisena lähetyssaarnaajana. Jos nuoret miehet eivät kykene palvelemaan heikon terveyden tai jonkin vamman vuoksi, heidät vapautetaan palveluksesta kunniallisesti.