Seuraa profeettaa
Opimme palvelemaan muita
Thomas Spencer Monson sai nimen isoisänsä Thomas Condien mukaan. Nuori Tommy oppi monia asioita isoisältään, joka asui vain muutaman talon päässä. Opetus, jonka hän muistaa parhaiten, koski toisten palvelemista.
Kerran kun Tommy oli noin 8-vuotias, hän ja hänen isoisänsä istuivat etukuistin keinussa. Samalla kadulla asui eräs Englannista muuttanut iäkäs mies. Hänen nimensä oli Robert Dicks, mutta useimmat naapurit kutsuivat häntä vain ”vanhaksi Bobiksi”. Hän oli leski ja köyhä.
Vanha Bob tuli tervehtimään ja istuutui kuistin keinuun Tommyn ja hänen isoisänsä kanssa. Hän kertoi, että se pieni savitiilitalo, jossa hän asui, purettaisiin pian. Hänellä ei ollut perhettä, ei rahaa eikä paikkaa, minne mennä.
Tommy mietti, kuinka hänen isoisänsä suhtautuisi surulliseen tarinaan. Hänen isoisänsä työnsi käden taskuunsa ja veti esiin pienen nahkaisen kolikkopussin. Hän otti sieltä avaimen ja pani sen vanhan Bobin käteen. ”Robert Dicks”, hän sanoi lempeästi, ”voitte muuttaa tavaranne tuohon vieressä olevaan tyhjään talooni. Se ei maksa teille senttiäkään, ja voitte asua siellä niin kauan kuin haluatte. Ja muistakaa, kukaan ei enää koskaan häädä teitä.” Kyyneleet täyttivät vanhan Bobin silmät.
Myös äiti opetti Tommylle, kuinka rakastetaan ja palvellaan toisia. Joka sunnuntai ennen kuin Monsonin perhe söi päivällisen, Tommyn äiti kokosi lautasellisen paahtopaistia, perunoita ja kastiketta vanhalle Bobille. Joskus siinä oli myös Tommyn äidin kuuluisaa nauhakakkua, jossa oli vaaleanpunainen, vihreä ja valkoinen kakkukerros ja suklaakuorrutus. Tommyn tehtävänä oli viedä päivällinen vanhalle Bobille.
Alkuun Tommy ei ymmärtänyt, miksi hän ei voinut syödä ensin ja viedä sitten lautasta vanhalle Bobille. Mutta hän ei koskaan valittanut. Hän juoksi nopeasti vanhan Bobin talolle pitäen täyden lautasen tasapainossa. Sitten hän odotti innokkaana, kun vanha Bob tuli hitaasti ovelle.
Sitten he kaksi vaihtoivat lautasia – Bobin puhtaan lautasen edelliseltä sunnuntailta Tommyn ruokaa täynnä olevaan lautaseen. Sitten Bobilla oli tapana tarjota kymmensenttinen maksuksi ystävällisyydestä.
Tommyn vastaus oli aina sama: ”En voi ottaa rahaa. Äiti antaisi minulle selkään.”
Vanhalla herrasmiehellä oli tapana taputtaa Tommyn vaaleaa tukkaa ja sanoa: ”Poikaseni, sinulla on ihmeellinen äiti. Kiitä häntä puolestani.” Kun Tommy kertoi vanhan Bobin kohteliaisuuden äidilleen, äidin silmissä kimalsivat kyyneleet.
Rakkauden osoittaminen, epäitsekäs toisille antaminen, toisten asettaminen etusijalle ja hyvänä ystävänä ja naapurina oleminen olivat tärkeitä Monsonien kodissa. Niistä on tullut presidentti Monsonin elämän tunnusmerkki.
Kuvitus Paul Mann; valokuva Monsonin perheen luvalla