Kotimme, perheemme
Luonnonkatastrofit
Meidän ei tarvitse pelätä
Kun etsimme taivaallisen Isän johdatusta, Pyhä Henki auttaa meitä valmistautumaan luonnonkatastrofeihin, kestämään ne ja toipumaan niistä.
Viimeisten aikojen merkkejä ovat monet katastrofit ja pahuuden lisääntyminen maailmassa. Näitä uhkia vastaan Herra ja Hänen profeettansa ovat antaneet meille neuvoja siitä, kuinka olla vanhurskas ja välttää hengelliset ansat ja pahuus. Sellaiset katastrofit kuten tornadot, maanjäristykset ja tsunamit näyttävät kuitenkin iskevän sattumanvaraisesti ja tuhoavan niin vanhurskaita kuin jumalattomiakin. Nämä katastrofit kauhistuttavat monia meistä. Mutta olen oppinut, ettei meidän tarvitse pelätä niitä. Kun perustuksenamme on evankeliumi ja kun olemme valmistautuneet, voimme kestää minkä myrskyn tahansa.
Ennen myrskyä: asettakaa valmistautuminen tärkeälle sijalle perheessä
Syyskuussa 2005 olin vyöhykeseitsenkymmen ja palvelin Pohjois-Amerikan lounaisella vyöhykkeellä, johon kuuluu osia Yhdysvalloista, kuten Houston Texasissa. Saimme tietää, että hurrikaani Rita – voimakkain koskaan muistiinmerkityssä historiassa Meksikonlahdella havaittu pyörremyrsky – oli tulossa suoraan meitä kohti. Minua pyydettiin johtamaan kirkon hätäapua vyöhykkeellä. Olimme päivittäin puhelimitse neuvotteluyhteydessä pappeusjohtajien, vaarnanjohtajien, lähetysjohtajien, kirkon huoltotyön ja humanitaarisen avun edustajien sekä hätävalmiusvastaavien kanssa. Puhuimme kaikenlaisista asioista, kuten olivatko piispojen varastohuoneet järjestyksessä, minne ihmisiä voitaisiin evakuoida ja kuinka parhaiten koordinoida toipumistyö myrskyn jälkeen. Se oli hyvin koordinoitua kirkon toimintaa ja innoittava kokemus.
Yhtä vaarnanjohtajista vyöhykkeellä innoitettiin kahdeksan tai yhdeksän kuukautta ennen myrskyä kannustamaan vaarnan jäseniä valmistautumaan. Hän antoi ymmärtää, ettei hän väittänyt olevansa profeetta mutta että Hengen kehotukset olivat olleet selkeitä. Vaarnan jäsenet noudattivat kirkon esittämiä valmistautumisen perusmenetelmiä. Kun hurrikaani iski, yksikään vaarnan jäsen ei saanut surmaansa. Lisäksi vaarnan jäsenten tilanne oli paljon parempi kuin se olisi saattanut olla, koska he olivat koonneet tarpeellisia tarvikkeita ja heillä oli toimintasuunnitelma. He olivat kiinnittäneet huomiota tuohon Hengen antamaan varoitukseen.
Samankaltainen tilanne oli omassa perheessäni ja omalla kohdallani. Noin kolme kuukautta ennen myrskyä saimme innoitusta huollattaa generaattorimme. Monilla ihmisillä alueella on pieniä generaattoreita, jotta kun myrskyt tulevat ja sähkö katkeaa, heillä on keino saada sähköä ja estää jääkaapeissa ja pakastimissa olevan ruoan pilaantuminen. Kun tarkistutimme generaattorimme, saimme selville, ettei se toiminut. Kykenimme saamaan sen korjattua hyvissä ajoin ennen myrskyn tuloa. Hurrikaanin iskettyä perheemme, seurakuntamme jäsenet ja naapurimme päätyivät kaikki käyttämään generaattoriamme. Sen korjaaminen osoittautui suureksi siunaukseksi.
Tämä valmistautumisen periaate soveltuu niin yksilöihin kuin perheisiinkin. Vanhemmat, teillä voi olla voimallinen vaikutus perheeseenne, kun otatte lapsenne mukaan valmistautumiseen ja pyytämään perherukouksissa Herran johdatusta. Toisin sanoen kun perheenne harkitsee valmistautumistaan, kysymyksen ”Mitä meidän pitäisi tehdä?” pitäisi olla merkittävä osa perherukoustanne. Voitte myös puhua näistä aiheista ja kertoa ideoista perheillassa. Toteuttakaa sitten nuo suunnitelmat.
Sen lisäksi parasta, mitä vanhemmat voivat tehdä, on elää näiden opetusten mukaan. Joku sanoi kerran, että arvot ”omaksutaan” eikä ”opeteta”. Huomasin sen pitävän paikkansa. Kun lapset näkevät vanhempiensa tavoittelevan ja noudattavan Hengen johdatusta, he oppivat, kuinka ilmoituksen prosessi toimii.
Myrskyn aikana: noudattakaa perhettänne varten saamaanne ilmoitusta
Kun myrsky lähestyi, tärkeä kysymys, jonka esitimme, oli se, pitäisikö ihmiset evakuoida vyöhykkeeltä vai ei. Henki ohjasi minua olemaan esittämättä yleissuositusta koko vyöhykkeelle ja sen sijaan pyytämään jokaista vaarnan johtohenkilöä, jokaista piispakuntaa ja jokaista perhettä harkitsemaan rukoillen tilannettaan ja saamaan itse innoitusta siihen, mitä heidän tulisi tehdä. Tapahtumien edetessä kävi ilmeiseksi, että Henki tiesi, mikä oli parasta kullekin yksittäiselle perheelle.
Esimerkiksi erään vaarnan johtohenkilöt tiesivät olevansa suoraan hurrikaanin tiellä ja kehottivat jäseniä lähtemään turvaan. Vaarnanjohtaja ja hänen vaimonsa siirtyivät vaarnanjohtajan sisaren luo. Sen jälkeen hurrikaani kääntyi suunnaten jälleen kerran suoraan heitä kohti. He olivat lähteneet suoraan myrskyn tielle!
Saattaisitte kysyä itseltänne: ”Mitä innoitusta sellainen oli?” Mutta miettikääpä, mitä tapahtui. Tämä vaarnanjohtaja ja hänen vaimonsa tiesivät, kuinka valmistaa talo hurrikaanin varalle, kun taas hänen sisarensa ei tiennyt. He kykenivät auttamaan sukulaisiaan valmistautumaan myrskyyn, ja kun se iski, vahingot olivat vähäiset verrattuna siihen, mitä ne muutoin olisivat olleet. Herra oli ohjannut heitä tekemään sen, mikä oli parasta.
Meidän perheemme tapauksessa meistä tuntui, ettei meidän pitäisi lähteä pois kotoa. Niinpä jäimme kotiin. Selviydyimme myrskystä turvallisesti, ja sen lisäksi pystyimme auttamaan muita ihmisiä alueella. Osa naimisissa olevista lapsistamme tunsi innoitusta lähteä kodeistaan, joten he tekivät niin. Hengen mukaan toimiminen siunasi jokaista perhettä, seurakuntaa ja vaarnaa.
Myrskyn jälkeen: antakaa evankeliumin poistaa pistin
Joskus hyvät ihmiset kärsivät katastrofien aikana. Herra ei poista kärsimystä – se on osa suunnitelmaa. Esimerkiksi äskettäin tornado tuhosi erään vaarnakeskuksen Yhdysvaltain keskiosissa. Tuo tornado tuhosi myös vaarnanjohtajan kodin. Hän ja hänen perheensä menettivät kaiken maallisen omaisuutensa. Se oli kuitenkin pelkästään sitä: maallista omaisuutta. Menetys oli murheellista, mutta se ei ollut iankaikkisesti vahingollinen tuho. Joskus se, mitä pidämme tärkeänä, ei todellisuudessa ole lainkaan tärkeää. Sen ymmärtämistä ei ole välttämättä helppoa hyväksyä, mutta se on totta, ja tuo ymmärtäminen tuo rauhaa.
Pahin mahdollinen seuraus näissä tuhoissa on, että joku voi menettää henkensä. Se on hyvin surullista. Mutta koska me tiedämme totuuden, me tiedämme, että jopa sellainenkin menetys kuuluu taivaallisen Isän suunnitelmaan. Me tiedämme, mistä elämässä on todellisuudessa kyse. Me tiedämme, miksi olemme täällä ja minne olemme menossa. Tämän iankaikkisen näkökulman ansiosta tuska voi helpottua. Tieto pelastussuunnitelmasta poistaa kuolemasta pistimen (ks. 1. Kor. 15:55).
Kauan sitten Sadrak, Mesak ja Abed-Nego eivät tienneet, mitä tapahtuisi, kun heidät heitettiin tuliseen uuniin, koska he kieltäytyivät palvelemasta epäjumalaa. He sanoivat kuninkaalle: ”Jumala, jota me palvelemme [pelastaa] meidät – –. Ja vaikka niin ei kävisikään, – – sinun jumaliasi me emme palvele.” (Dan. 3:17–18.)
Samoin palautetun kirkon monet pioneerit olivat halukkaita 1800-luvun puolivälissä yrittämään Pohjois-Amerikan tasankojen ylittämistä, vaikka he saattaisivat kuolla matkan varrella. Mormonin kirja kuvailee eräitä hyviä ihmisiä, jotka saivat surmansa, ja opettaa, että ”he ovat siunattuja, sillä he ovat menneet asumaan Jumalansa luokse” (Alma 24:22).
Kussakin näistä tapauksista henkilöt kohtasivat kuoleman uskon turvin. Heidän kohdallaan kuoleman pistin oli otettu pois evankeliumin tuoman rauhan ansiosta. Vaikka on tuskallista menettää rakas ihminen ja vaikka useimmat meistä eivät haluaisi kuolla, koska meillä on niin paljon hienoja asioita, joiden puolesta elää, totuus on, että jokainen meistä kuolee jossakin vaiheessa. Kun tuntee evankeliumin suunnitelman, tietää, ettei kuolema ole maailmanloppu. Olemassaolo jatkuu, ja perhesuhteet voivat jatkua senkin jälkeen kun hauta on saanut kuolevaisen ruumiimme. Kokonaisuuden kannalta kuolema ei ole iankaikkisesti tuhoisa asia. Kuten vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Me elämme kuollaksemme, ja me kuolemme elääksemme jälleen. Iankaikkisesta näkökulmasta katsoen ainoa kuolema, joka sanan varsinaisessa merkityksessä on liian varhainen, on sellaisen henkilön kuolema, joka ei ole valmis kohtaamaan Jumalaa.”1 Iankaikkinen näkökulma on osa sitä rauhaa, jonka evankeliumi voi meille antaa.
Herra tuntee meidät. Herra rakastaa meitä. Ja Herra haluaa auttaa meitä. Katastrofeja tulee, mutta meidän ei tarvitse pelätä niitä. Jos me olemme halukkaita saamaan Herran johdatusta ja pyydämme Häneltä opastusta, Hän auttaa meitä Pyhän Hengen välityksellä valmistautumaan mihin tahansa luonnonkatastrofiin, kestämään sen ja toipumaan siitä.