He puhuivat meille
Joulu teidän keskellänne
Artikkelista ”A Mission Christmas”, Church News, 17. joulukuuta 2011, s. 10.
Pysykää uskossanne. Etsikää hyvää tilanteestanne. Tehkää jotakin ystävällistä jollekulle. Etsikää Kristusta lahjapaperin ja joulukoristeiden ulkopuolelta.
Luulen, että jokainen muistaa ensimmäisen joulunsa poissa kotoa. Syy muualla olemiseen on saattanut olla lähetystyö tai varusmiespalvelu, opiskelu tai työpaikka. Olipa syy mikä hyvänsä, tuo ensimmäinen joulu poissa kotoa on sydämeenkäyvä muisto meille kaikille. Omistan oman sellaisen muisteluni niille, jotka ovat olleet poissa kotoa jouluna tai jotka ehkä ovat tänä vuonna poissa kotoa.
Omassa tapauksessani kyseessä oli lähetystyöpalveluni. Olin 19 vuoden ajan nauttinut joulusta perheen ja ystävien ympäröimänä. Luulenpa, etten nuorukaisen itsekeskeisyydessä ollut koskaan ajatellutkaan viettäväni sitä millään muulla tavalla.
Kun sitten vuonna 1960 saapui joulunaika, totesin olevani toisella puolella maapalloa ja kaukana siitä kaikesta. Olin ollut Englannissa vajaan kolme kuukautta, kun minut joulukuun 1. päivänä kutsuttiin lähetystoimistoon tapaamaan vanhin Eldon Smithiä, joka oli juuri saapunut Championista Albertasta Kanadasta. Hän oli ensimmäinen nuorempi toverini. Meidät lähetettiin aloittamaan lähetystyö vanhoillisessa Guildfordin kaupungissa Surreyn piirikunnassa. Alueella ei ollut koskaan ollut lähetyssaarnaajia, ja tietojemme mukaan jossain sen rajojen sisäpuolella oli kätkössä yksi ainoa jäsen. Olimme nuoria, kokemattomia ja hieman liian suurelta tuntuvan tehtävän edessä, mutta emme olleet sydän kurkussa.
Ilmoittauduimme poliisiasemalla, järjestimme majoituksen, ja koska emme aluksi onnistuneet löytämään sitä yhtä kirkkomme jäsentä, ryhdyimme siihen ainoaan työhön, jota osasimme – koputtamaan oviin. Koputimme oviin aamulla, koputimme oviin keskipäivällä, koputimme oviin iltapäivällä ja koputimme oviin illalla. Ajoimme polkupyörillämme pitkin niitä katuja aikana, joka oli varmasti Britannian historian sateisin joulukuu – siltä meistä ainakin tuntui. Olimme märkiä aamulla, olimme märkiä keskipäivällä, olimme märkiä iltapäivällä ja olimme märkiä illalla, mutta me jatkoimme koputtamista oviin. Emmekä päässeet sisään juuri koskaan.
Niin jatkui jouluaattoon asti, jolloin ihmiset olivat vielä vähemmän taipuvaisia kuuntelemaan amerikkalaista lähetyssaarnaajaparia. Sinä iltana, uupuneina mutta omistautuneina, palasimme vuokrayksiöömme ja pidimme jouluhartauden. Lauloimme joululaulun ja pidimme sen jälkeen alkurukouksen. Luimme pyhiä kirjoituksia ja kuuntelimme kasetilta nauhoitusta nimeltä Joulun tosi tarina. Sitten lauloimme toisen ajankohtaan sopivan laulun, lausuimme loppurukouksen ja kävimme nukkumaan. Olimme liian väsyneitä nähdäksemme jouluisia unia.
Jouluaamuna noudatimme ensin aamun lukujärjestystämme ja avasimme ne pari kolme pakettia, jotka olivat löytäneet luoksemme siirtomme jälkeen. Sitten lähdimme koputtamaan oviin. Koputimme aamulla, koputimme keskipäivällä, koputimme iltapäivällä ja koputimme illalla. Emme päässet minnekään sisään.
Sellaiseksi tapahtumaköyhäksi jouluksi – selvästikin vähiten jouluisaksi kaikista, joita minulla oli ollut ennen tai sen jälkeen – ajattelemisen aihetta antaa se, että nuo erityiset päivät joulukuussa 1960 pysyvät sydämessäni (yli 50 vuoden jälkeen!) yhtenä suloisimmista jouluista, mitä minulla on koskaan ollut. Luulen sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni totesin ymmärtäväni joulua enkä pelkästään nauttinut joulusta. Luulen, että tajusin ensimmäistä kertaa jollakin todella merkittävällä tavalla Kristuksen syntymän ja elämän sanoman – Hänen sanomansa ja Hänen tehtävänsä ja Hänen uhrinsa toisten puolesta.
Minun olisi pitänyt ymmärtää se yhteys jo nuorempana, mutta en ollut ymmärtänyt – en ainakaan tarpeeksi voimakkaana. Mutta tuona jouluna Englannissa – palelevana, märkänä, jonkin verran lannistuneena 19-vuotiaana – minä tajusin sen. Voin todella sanoa niin, koska lähetystyöni ansiosta joulu, kuten niin moni muukin asia evankeliumista, on tarkoittanut minulle joka vuosi enemmän tuosta kokemuksesta lähtien.
Tänä jouluna osoitan rakkauteni jokaiselle lähetyssaarnaajalle, jokaiselle sotapalveluksessa olevalle miehelle tai naiselle, jokaiselle opiskelijalle ja jokaiselle työntekijälle tai matkalaiselle, joka ei pääse ”jouluksi kotiin”1 kuten laulussa sanotaan. Pysykää uskossanne. Etsikää hyvää tilanteestanne. Tehkää jotakin ystävällistä jollekulle. Etsikää Kristusta lahjapaperin ja joulukoristeiden ulkopuolelta. Te tulette huomaamaan, että ulkoisista olosuhteista riippumatta joulu – kuten Jumalan valtakunta – on ”teidän keskellänne” (Luuk. 17:21).
Kuvitus Paul Mann