Rukouksia ja katedraaleja
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:35).
Vaikka Dani katsoi ylöspäin, hän ei silti nähnyt kauniin katedraalin huippua. Tänne tuli ihmisiä, jotka kuuluivat erilaiseen kirkkoon. Dani ei ymmärtänyt, miksi hänen perheensä tuli tänne kirkkoon perjantaina, mutta isä sanoi, että he tulivat iltahartauteen.
”Mikä se on?” tyttö kysyi.
”Se on kokous, jossa ihmiset laulavat, lukevat pyhiä kirjoituksia ja rukoilevat yhdessä”, isä sanoi. ”Ihan kuin suurena perheenä päivän päättyessä.”
Danista se kuulosti mukavalta. Hän oli perheensä kanssa käymässä Englannissa. Edellisenä sunnuntaina he olivat vierailleet seurakunnassa, joka oli kaupungissa nimeltä York. Alkeisyhdistyksessä kaikki lapset tunsivat samat pyhien kirjoitusten kohdat ja laulut kuin Danikin. Hän tiesi, että seurakunta, jossa hän vieraili, kuului Jeesuksen tosi kirkkoon aivan kuten hänen kotiseurakuntansakin.
Mutta tämä katedraali oli hyvin erilainen kuin mihin hän oli tottunut. Hän huomasi pienen pöydän, joka oli täynnä kynttilöitä. Dani katseli, kun eräs poika sytytti kynttilän.
”Miksi sinä sytytät kynttilöitä?” Dani kysyi häneltä.
Poika hymyili. ”Sytytän kynttilän, kun rukoilen erityisten asioiden puolesta. Toivon, että Jumala kuulee rukoukseni niin kauan kuin liekki palaa.”
Danin mielestä ne näyttivät aivan tavallisilta kynttilöiltä. Hän oli vähän hämmentynyt, mutta halusi olla kohtelias. Hän hymyili pojalle.
Dani istuutui perheensä kanssa, ja pian iltahartaus alkoi. Hän näki saman pojan pari riviä kauempana. Sitten hän tajusi, ettei tuntenut yhtäkään lauluista, joita kaikki lauloivat. Kun he rukoilivat, he tekivät sen pienestä kirjasta lukien. Kaikki vaikutti erilaiselta kuin mihin hän oli tottunut.
Mutta musiikki oli kaunista, vaikka se ei ollutkaan tuttua. Sitten eräs mies nousi ylös lukemaan pyhiä kirjoituksia. Hän oli pukeutunut kaapuun eikä pukuun ja solmioon kuten Danin piispa. Mutta kun hän alkoi lukea, Dani huomasi tuntevansa kertomuksen! Mies luki siitä, kuinka Jeesus paransi kymmenen spitaalista.
Dani kuiskasi: ”Isä, pidän kovasti tästä kertomuksesta.”
Isä hymyili. ”Niin minäkin.”
Sitten kaapuun pukeutunut mies lausui rukouksen. Hän pyysi Jumalaa siunaamaan niitä, jotka olivat sairaita ja apua tarvitsevia. Aivan kuten Danikin teki! Hän pyysi myös erityistä siunausta kirkkonsa johtajille. Dani muisteli, kuinka hänen perheensä aina pyysi taivaallista Isää siunaamaan presidentti Thomas S. Monsonia ja tämän neuvonantajia.
Lämmin tunne valtasi Danin sydämen. Hän tiesi taivaallisen Isän kertovan hänelle, että Hän rakasti kaikkia lapsiaan ja kuuli kaikki heidän rukouksensa, silloinkin kun nämä kävivät erilaisessa kirkossa eikä heillä ollut evankeliumin täyteyttä.
Kun he nousivat ylös lähteäkseen pois, isä vilkaisi puhelintaan. Hän näytti surulliselta lukiessaan viestejään. ”Sisar Monson on kuollut”, hän sanoi.
”Voi ei!” Dani rukoili nopeasti sydämessään, että presidentti Monson olisi kunnossa.
”Onko sinulla kaikki hyvin?” joku kysyi. Se oli se poika. Hän oli kuunnellut Dania ja näytti huolestuneelta.
”Sisar Monson on kuollut”, Dani sanoi. ”Hän oli meidän profeettamme, presidentti Monsonin, vaimo.”
”Olen pahoillani”, hän sanoi ystävällisesti. ”Minä sytytän kynttilän hänen puolestaan.”
Dani hymyili ja kiitti häntä. Hänen mielestään oli kilttiä, että poika pitäisi erityisen rukouksen presidentti Monsonin puolesta. Hän tiesi, että taivaallinen Isä kuulisi rukouksen, jonka hän sanoi sydämessään, ja myös pojan pitämän rukouksen.