Voisinko minä saada Mormonin kirjan?
Joni Hilton, Kalifornia, USA
Aloin tyhjentää laukkuani, ja pohjalla tarkistuskortin vieressä oli Ensign-lehden numero.
Kun saavuin lentokentälle palatakseni kotiin vanhojen ystävieni luota, olin lannistunut, koska en ollut matkani aikana kertonut evankeliumista kenellekään. Minulla on aina laukussani Mormonin kirja, jotta muistaisin rukoilla löytäväni jonkun, jolle voisin antaa sen. Liian usein kirja jää kuitenkin laukkuuni. Tälläkin matkalla se jäisi antamatta.
Vedin syvään henkeä ja esitin hiljaisessa rukouksessa anteeksipyyntöni. Tunsin itseni hirveän huonoksi jäsenlähetyssaarnaajaksi.
Laahustaessani turvatoimien läpi sain innoitusta jutella edessäni olevan naisen kanssa. Me rupattelimme siitä, minne olimme matkalla, ja menimme sitten eri jonoihin. Näin saman naisen kuitenkin suunnatessani lähtöportille päin. ”No hei,” hän sanoi. ”Onpa kiva nähdä taas!”
Kysyin häneltä, milloin hänen lentonsa lähtisi. ”Voi, ei vielä tunteihin – tulin hyvissä ajoin.”
”No, tule istumaan viereeni!” sanoin.
Minulla oli vielä 45 minuuttia aikaa ennen koneeseen pääsyä, joten istuimme lähtöporttini luona ja keskustelimme kummankin työstä. Mainitsin kirjoittavani jotakin myöhempien aikojen pyhille, ja yhtäkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat.
”Oletko sinä mormoni?”, hän kysyi. ”Olen halunnut tietää enemmän mormoneista. Kuinka minä voisin saada Mormonin kirjan?”
”No”, sanoin avaten laukkuni, ”minulla on tässä sellainen.”
”Jopas nyt jotakin”, hän sanoi. ”Meidän oli varmaan tarkoitus tavata tänään.”
Kiitollisuus täytti sydämeni. Kun hän kysyi, mikä erottaa myöhempien aikojen pyhät muista uskonnoista, tunsin saavani johdatusta siihen, mitä sanoa.
Sanoin, että pyytäisin lähetyssaarnaajia ottamaan häneen yhteyttä. Sitten lentoni kuulutettiin. Avasin laukkuni ottaakseni esiin tarkistuskorttini, mutten löytänyt sitä. Aloin tyhjentää laukkuani. Sen pohjalla tarkistuskortin vieressä oli Ensign-lehden konferenssinumero! Annoin sen hänelle ja kiitin Herraa, että minun oli täytynyt etsiä tarkistuskorttiani. Hän mainitsi tavallisesti ottavansa mukaan lukemista, mutta tällä kertaa hänestä oli tuntunut, ettei hänen pitäisi tehdä niin.
”Ehkä niin kävi siksi, että voisin lukea tätä”, hän sanoi. Tarkistuskortti kädessäni halasin häntä ja sanoin hyvästit.
Nykyään juttelemme joka viikko, ja hän kertoo minulle keskusteluistaan sisarlähetyssaarnaajien kanssa. Tämä tapahtui vuosi sitten, ja toivon, että jonakin päivänä näen hänen menevän kasteelle. En tiedä, käykö niin, mutta ihmettelen yhä, kuinka taivaallinen Isä järjesti meidän tiemme kohtaamaan. Kiitän Häntä, että Hän kuuli rukoukseni ja soi minulle helpon tilaisuuden antaa Mormonin kirja.