Kärsivällisyys: enemmän kuin odottamista
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kärsivällisyyttä ei aina ole helppo oppia, mutta se on sen arvoista.
Valokuva minoandriani/iStock/Thinkstock
”Sisar Olsen, me siunaamme sinua kärsivällisyydellä.” En minä niitä sanoja halunnut kuulla. Olin rukoillut koko päivän, että minulla olisi tarpeeksi uskoa tulla terveeksi. Siunauksessa minulle luvattiin, että tulisin lopulta terveeksi, mutta minulle sanottiin, että se veisi aikansa.
Huokaisin, kun vanhimmat päättivät siunauksensa. Minulla oli enää kolme kuukautta jäljellä lähetystyöstäni, ja halusin olla ihmisten parissa – en sairaana sängyssä. Halusin hyväksyä Herran tahdon, mutta rehellisesti sanottuna en ymmärtänyt, miksi Hän vaati minua odottamaan.
Vasta muutaman päivän päästä hyväksyin tilanteeni. Olin alistunut siihen, etten paranisi aivan heti, mutta surkuttelin tilaani – kunnes eräänä päivänä käännyin pyhien kirjoitusten puoleen. Lopulta löysin tarvitsemani rauhan Jaakobin kirjeen 1. luvusta. Joseph Smith löysi vastauksensa jakeesta 5 – minulle se tuli jakeissa 2–4:
”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte [Joseph Smithin raamatunkäännöksessä puhutaan monista ahdingoista].
Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.
Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.”
Kun luin noita jakeita, en voi väittää pitäneeni sairauttani yhtäkkiä ”pelkkänä ilona”, mutta opin kyllä asioita, jotka auttoivat minua tuntemaan oloni vähemmän surkeaksi tilanteessani.
Se, etten ollutkaan parantunut välittömästi, ei tarkoittanut, ettei minulla olisi uskoa. Se ei myöskään tarkoittanut, ettei Herra välittänyt tilanteestani – oikeastaan asia oli päinvastoin. Herra välitti minusta tarpeeksi koetellakseen uskoani sillä, ettei Hän parantanut minua heti vaan antoi minun opetella kärsivällisyyttä.
Ymmärsin, että Herra halusi minun oppivan kärsivällisyyttä, koska se on elintärkeä luonteenpiirre. Kärsivällisyys jalostaa meitä. Kärsivällisyys auttaa meitä tulemaan enemmän Vapahtajan kaltaisiksi. Minulla oli kyllä kokoaikaisena lähetyssaarnaajana tärkeitä vastuita, mutta tajusin, että mitä tulee Herran palvelemiseen, Hän välittää yhtä paljon välineestä kuin itse tehtävästä. Herra opetti minulle kärsivällisyyttä, jotta osaisin lähetystyöni viimeisinä kuukausina olla parempi ja tehokkaampi lähetyssaarnaaja.
Minulle luvattu paranemisen siunaus tuli lopulta, mutta saamani opetus kärsivällisyydestä ei jäänyt siihen. Monet siunaukset elämässämme – avioliitto, työpaikka, lapset, fyysinen tai henkinen terveys, vastaukset rukouksiin – eivät tule heti, kun odotamme niiden tulevan. Kun vastaukset rukouksiimme viivästyvät, ja niinhän toisinaan käy, meidän täytyy vain olla kärsivällisiä ja luottaa Herraan ja Hänen ajoitukseensa. Se tulee siunaamaan elämäämme.
Näkökulmia kärsivällisyyteen
Palattuani lähetystyöstä kotiin luulin erheellisesti, että voisin pyyhkiä kärsivällisyyden opeteltavien asioiden luettelosta. Kärsivällisyys on kuitenkin asia, jota ei opita kerrasta. Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista piti puheen kärsivällisyydestä. Luin sen ensimmäisen kerran sen jälkeen kun olin juuri kokenut aika masentavan välien rikkoutumisen tapailemani henkilön kanssa. Oloni oli surkea ja jokseenkin toivoton, ja sillä hetkellä minusta tuntui, että viimeinen asia, mitä tarvitsin, oli muistutus kärsivällisyydestä. Yllättävää kyllä vanhin Maxwellin oivallukset kärsivällisyydestä opettivat minulle joitakin voimallisia käsityksiä, jotka muuttivat näkökulmani täysin (jälleen kerran) ja auttoivat minua sitoutumaan uudelleen kärsivällisyyteen.
Kärsivällisyys ei ole luovuttamista
Opin esimerkiksi sen, ettei kärsivällisyyteen sitoutuminen tarkoita sitä, että kohautamme olkapäitämme ja luovumme toivosta. Vanhin Maxwell opetti: ”Kärsivällisyys ei tarkoita välinpitämättömyyttä. Se tarkoittaa itse asiassa sitä, että välittää paljonkin, mutta on kuitenkin valmis alistumaan Herran tahtoon ja siihen, mitä – kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan – ’ajan kuluessa’ tapahtuu.”1 Olin aina pitänyt kärsivällisyyttä jokseenkin passiivisena vastauksena elämän kokemuksiin, jonkinlaisena periksi antamisena. Mutta kärsivällisyys ei ole periksi antamista. Kärsivällisyys on osoitus sisäisestä voimasta ja Herralle omistautumisesta.
Kärsivällisyys on luottavaista, ei levotonta
Vanhin Maxwell opetti myös: ”Kärsivällisyys on tavallaan halua seurata eteemme aukeavia Jumalan tarkoituksia ihastellen ja kunnioittavasti sen sijaan, että mittailisimme askeleitamme olosuhteidemme vankikopissa. Toisin sanoen, jos availee uunin ovea liian tiuhaan, kakku ei kohoa vaan lässähtää. Meidän laitamme on samoin. Jos aina itsekkäästi tarkkailemme itseämme mittaillen, olemmeko onnellisia, meistä ei tulekaan onnellisia.”2 Tämä ajatus todella herätti minussa vastakaikua (eikä vain siksi, että olen kärsimätön kakuntekijä). On lannistavaa, kun suunnitelmat epäonnistuvat tai eivät suju niin kuin niiden pitäisi. Kuolevaiselle mielellemme voi olla vaikeaa ymmärtää taivaallista ajoitusta. Mutta voin ymmärtää sen, että Jumala on rakastava Isä, jolla on suunnitelma, joka takaa lopulta onnellisuuden, jos olemme uskollisia. Opettelen hyväksymään Hänen ajoituksensa luottavaisena – enkä levottomana.
Kyse ei aina ole meistä
Koska kärsivällisyys koettelee meitä hyvin henkilökohtaisella tasolla, keskitymme usein vain itseemme. Vanhin Maxwell opetti kuitenkin, että ”kärsivällisyys auttaa meitä myös ymmärtämään, että vaikka itse olisimme valmiita menemään eteenpäin saatuamme tarpeeksi jotakin oppimiskokemusta, meidän jatkuvaa läsnäoloamme tarvitaan usein osana muiden ihmisten oppimisympäristöä”.3 Sen lisäksi että me tarvitsemme kärsivällisyyttä, muutkin ihmiset tarvitsevat meidän kärsivällisyyttämme tai sen suomaa esimerkkiä. Tämä ajatus ei ollut koskaan juolahtanut mieleeni, ja se auttoi minua näkemään kärsivällisyyden jalona ominaisuutena, joka on hyvin lähellä rakkautta, Kristuksen puhdasta rakkautta, joka ”ei koskaan katoa” (Moroni 7:46).
Enemmän kuin odottamista
Silloinkin kun meillä on oikea näkökulma, odottaminen voi olla vaikeaa. Olen kuitenkin huomannut, että kärsivällisyys on enemmän kuin vain odottamista. Olen oppinut tämän veljeltäni Andrew’lta ja hänen vaimoltaan Briannalta, kun he ovat joutuneet kärsimään lapsettomuudesta. Vaikka heidän toiveensa murskautuivat, kun he kuulivat, etteivät voisi saada biologisia lapsia, he saivat uutta toivoa adoptiosta – mutta sekin merkitsi lisää odottamista.
Epäröin heistä puhuessani käyttää sanaa odottaa, koska tuota sanaa voidaan pitää niin passiivisena. Heille odottaminen ei tarkoita sitä, että he vain odottelisivat toimettomina kunnes saisivat lapsen – kärsivällisyys on paljon muutakin.
Andrew on sanonut: ”Adoptio on suurelta osin Herran käsissä, ei meidän omissamme. Mutta meistä tuntuu hyvältä tehdä jotakin sen tavoitteemme hyväksi, että saisimme lapsia perheeseemme.” Olipa kyseessä bloggaaminen, yhteystietojen antaminen ystäville ja sukulaisille tai yhteydenpito paikallisiin adoptiovanhempien ryhmiin, he yrittävät tehdä kaiken, mikä on heidän vallassaan (ks. OL 123:17), ja sen jälkeen he panevat luottamuksensa Herraan.
Odotettuaan ja rukoiltuaan vuosia he saivat adoptoida suloisen tyttövauvan nimeltä Jessica. Kun he pitelivät tyttöä sylissään, vuosikausien pettymys ja lannistuminen haihtuivat pois. Heille tyttö oli, ja on edelleen, ihme.
Nyt on kulunut viisi vuotta siitä, kun he adoptoivat Jessican. Viimeisen neljän vuoden ajan he ovat yrittäneet adoptoida toisenkin lapsen. Odottaminen alkoi uudestaan. Brianna kertoi minulle: ”Ihmiset muistuttavat meitä usein siitä, että kun joku lapsi on tarkoitettu tulemaan meidän perheeseemme, niin tapahtuu. Tiedämme, että he ovat oikeassa, mutta tiedämme myös, ettemme voi vain istua ja odottaa. Meillä täytyy olla uskoa, että niin tapahtuu, mutta meidän on myös mentävä eteenpäin, tehtävä tulevaisuudensuunnitelmia, pidettävä hauskaa ja nautittava yhdessäolosta.”
Odottaminen on vaikeaa, mutta Andrew ja Brianna ovat opettaneet minulle, että voin päättää olla onnellinen tänään. On niin helppoa ajatella: ”Olen onnellinen sitten kun…”, mutta jäämme paljosta sellaisesta paitsi, mitä elämässä on tarjolla, jos lykkäämme onnellisuuttamme. Vaikka meidän täytyykin joskus laittaa omat toiveemme sivuun alistuessamme Isämme tahtoon, se ei tarkoita sitä, että meidän täytyisi laittaa myös onnellisuutemme sivuun. Hänen rakkautensa voi antaa voimia, täyttää tyhjyyden ja virittää toivon.
Vapahtajan esimerkki kärsivällisyydestä
Valokuva kivenhakkaajasta AngelGV/iStock/Thinkstock; valokuva patsaasta lawrod4/iStock/Thinkstock
Vapahtaja on suurin esimerkkimme kärsivällisyydestä. Mielestäni Hänen Getsemanen puutarhassa lausumansa sanat kuvaavat erinomaisesti Hänen kärsivällisyyttään. Sanoin kuvaamattoman kärsimyksen ja uhrauksen keskellä Hän pyysi, että kärsimyksen malja otettaisiin, jos mahdollista, Häneltä pois. ”Mutta ei niin kuin minä tahdon”, Hän sanoi, ”vaan niin kuin sinä” (Matt. 26:39). Sanalla mutta on tässä voimallinen merkitys. Riippumatta siitä, mitä Vapahtaja todella halusi sillä hetkellä, Hän ilmaisi haluavansa hyväksyä Isänsä tahdon ja kestää.
Meitä kaikkia vaaditaan elämässämme odottamaan asioita – toisinaan jopa kaikkein vanhurskaimpia sydämemme haluja. Mutta Jeesus Kristus, ”Ystävä kallehin”4, voi lohduttaa meitä ja saada meidät vakuuttuneiksi meitä odottavasta hyvästä. Ja Hän on rakastavan kärsivällinen meitä kohtaan, kun opettelemme tulemaan Hänen kaltaisikseen, kun opettelemme kohtaamaan kuolevaisuuden odotettuja ja odottamattomia juonenkäänteitä ja sanomme Isällemme: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä.”
Minun ajatukseni kärsivällisyydestä ovat ehdottomasti muuttuneet aikuistuttuani. Kärsivällisyys on prosessi, ja opettelen sitä jatkuvasti. Vaikka odottaminen on vaikeaa, alan oppia pitämään kärsivällisyyteni koettelemista ”pelkkänä ilona” – ei siksi, että löytäisin sen vaikeudesta iloa, vaan siksi, että sillä on loistokas tarkoitus. Tiedän, että kun annan kärsivällisyyden johtaa täydelliseen tulokseen, se on osa tarkoitukseni täyttämistä täällä maan päällä, sillä jonakin päivänä minusta tulee täydellinen ja eheä, eikä vajaa miltään kohden (ks. Jaak. 1:4).