Vanhin Gary E. Stevenson: Ymmärtävä sydän
Vanhin Robert D. Hales
kahdentoista apostolin koorumista
Uutisvalokuvat Kristin Murphyn luvalla, Deseret News; ja Sarah Jane Weaverin luvalla, Church News
Kun Gary Stevenson oli noin yksitoistavuotias, hänen isänsä vei hänet retkelle metsään. ”Hyppelin isän edellä kiveltä toiselle”, hän muistelee. ”Aioin kiivetä suurelle kivelle ja katsella sieltä näköalaa. Kun olin kapuamassa lohkareen harjalle, isä tarttui minua vyöstä ja veti minut alas.
’Mitä nyt?’ kysyin, ja hän vastasi: ’Älä kiipeä tuolle kivelle. Pysytellään vain polulla.’ Hetkeä myöhemmin, kun olimme nousseet polkua pitkin korkeammalle, katsoimme alaspäin ja huomasimme kalkkarokäärmeen paistattelemassa auringossa lohkareen päällä.
’Siksi vedin sinut pois’, isä selitti.
Kun myöhemmin ajoimme kotia kohti, tiesin isän odottavan kysymystäni: ’Mistä tiesit, että käärme oli siellä?’ Hän sanoi: ’Haluan opettaa sinulle jotakin Pyhästä Hengestä.’ Meillä oli improvisoitu oppiaihe siitä, millaisia tehtäviä Pyhällä Hengellä voi olla elämässämme: suojelija, lohduttaja ja todistaja. ’Tässä tapauksessa’, isä sanoi, ’Pyhä Henki suojeli sinua minun kauttani. Hän kehotti minua vetämään sinut pois.’”
Tämä yksinkertainen kokemus auttoi vanhin Stevensonia ymmärtämään, että silloin, kun saa Pyhän Hengen kehotuksia, ne tulee ottaa vastaan ja niiden mukaan pitää toimia. Se oli yksi monista asioista, jotka hän oppi isältään.
Suurenmoinen äiti, suurenmoiset opastajat
Valokuvat Stevensonin perheen luvalla, ellei toisin ole mainittu; vasemmalla: kukat © tukkata/iStock/Thinkstock; oikealla: Loganin tTEMPPELI UTAHISSA YHDYSVALLOISSA, valokuva Jarvie Digital
Vanhin Stevensonin mukaan hänen äitinsä oli esimerkki puhtaasta hyvyydestä: ”Hänen odotuksensa motivoivat minua. Punnitsin lähes jokaista tekoani ajatellen: ’En halua tuottaa pettymystä äidille.’”
Hänen vanhempansa vahvistivat yhteistyössä evankeliumin periaatteita perheilloissa ja muissa perheen toiminnoissa ja tilaisuuksissa. ”He perustivat kotimme evankeliumin opetuksille. Se oli elämämme perusta”, hän sanoo.
Myös muut merkittävät opastajat ohjasivat häntä. ”Muistan, että jossakin varhaisessa johtavan auktoriteetin koulutuksessani presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ehdotti, että tekisimme 20 nimen luettelon ihmisistä, joilla on ollut myönteinen vaikutus elämäämme. Luulenpa, että kaikki voisivat hyötyä tuollaisen harjoituksen tekemisestä. Oli innoittavaa ajatella kaikkia niitä hyviä miehiä ja naisia, jotka ovat auttaneet minua, erityisesti nuoruudessani.”
Perheen ja ystävien vahvistama
Gary Evan Stevenson syntyi 6. elokuuta 1955 ja varttui Loganissa Utahissa Yhdysvalloissa. Hänen vanhemmillaan Evan ja Jean Hall Stevensonilla oli neljä lasta. Gary oli lapsista toiseksi vanhin ja vanhin poika.
”Minulla oli läheinen suhde veljeni ja siskojeni kanssa. Vanhempi sisareni Debbie odotti minun tekevän sen, mikä on oikein. Nuoremmat sisarukseni Merilee ja Doug odottivat minun olevan esimerkkinä. Me kaikki tunsimme velvollisuudeksemme elää vanhurskaasti ja osallistua kirkon kokouksiin ja toimintaan.” Myös hänen sukulaisensa pitivät odotukset korkealla: ”Esimerkiksi, kun vanhin serkkuni lähti lähetystyöhön, hän kirjoitti nimensä kahden dollarin seteliin ja antoi sen seuraavalle serkulle, joka valmistautui palvelemaan lähetystyössä. Tuo kahden dollarin seteli kulki näin serkulta serkulle – kaikille 16:lle, jotka palvelivat lähetystyössä eri puolilla maailmaa – muistuttaen jokaista siitä, että olimme yhtä Herran palvelemisessa.”
Pappeudenhaltijatovereilla oli myös hyvä vaikutus häneen. ”Opin varhain elämässäni, mitä tarkoittaa se, että kuuluu koorumiin, ei pelkästään sunnuntaisin vaan myös naapurustossa ja koulussa”, hän kertoo. ”Se antoi minulle tunteen identiteetistä, yhteenkuuluvuudesta, veljeydestä sekä palvelemisesta.” Hän muistaa erityisesti olleensa yhden kooruminsa jäsenen mukana keräämässä paastouhreja eräältä seurakunnan sisarelta, joka oli sokea, vähävarainen eikä pystynyt tulemaan kirkkoon. ”Olosuhteistaan huolimatta tuolta sisarelta löytyi aina viisi- tai kymmensenttinen paastouhriksi”, hän muistelee.
Lahja, jonka eteen on tehtävä työtä
Kun vanhin Stevenson oli suorittanut lukion ja opiskellut vähän aikaa Utahin osavaltiollisessa yliopistossa, hänet kutsuttiin palvelemaan lähetystyöhön Fukuokan lähetyskentälle Japaniin. ”Olin huolissani japanin kielen opiskelusta. Ja huoleni kasvoi entisestään lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa. Mutta kuitenkin noin kuuden viikon kuluttua, hartaiden rukousten ja ahkeran opiskelun ansiosta, koin rauhan tunteen siitä, että Herra siunaisi minua niin että oppisin japania, mutta minun täytyisi tehdä ahkerasti töitä. Opin silloin, että kielillä puhumisen lahja on samanlainen kuin usko ja teot sekä muut evankeliumin periaatteet. Siunauksen saa tehtyään kaiken voitavansa.”
Lähetystyönsä jälkeen vanhin Stevenson kiinnostui kovasti kirkon historiasta. Hän opiskeli Mormonin kirjaa ja Oppi ja liitot -kirjaa ja penkoi historiallisia päiväkirjoja ja sukuhistorioita. Häntä kiinnostivat erityisesti Joseph Smith ja tämän perhe, Whitmerin perhe, Oliver Cowdery sekä Martin Harris. Hän tutki Mormonin kirjan eri painosten kääntämistä ja julkaisemista.
Taas kerran hän oppi, että usko ja ahkera työ kulkevat käsi kädessä. ”Jokainen vastaus jokaiseen evankeliumin kysymykseen ei tule heti”, hän neuvoo. ”Herra odottaa, että me luemme, tutkimme, pohdimme ja rukoilemme. Ja kun me teemme sen uskoen ja vanhurskaasti haluten, ajan myötä saamme suloisen todistuksen.”
Vuosien varrella hän on tuntenut olevansa erityisen siunattu silloin, kun hänet on kutsuttu opettamaan nuorten pyhäkoulussa, Evankeliumin oppi -luokassa ja Nuorten Miesten luokassa. Näiden tehtävien ansiosta hän on saanut todistaa syvistä tuntemuksistaan pyhien kirjoitusten totuudesta, vakaumuksesta, joka on tulosta vuosien opiskelusta.
Palattuaan Utahin osavaltiolliseen yliopistoon vanhin Stevenson jatkoi liiketalouden ja markkinoinnin opintojaan. Hän vietti pitkiä aikoja kirjastossa. ”Aina astuessani sisään minua tervehti kyltti – –, jossa luki: ’Kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä’ [Sananl. 4:7, vuoden 1933 suomennos].” Tuo pyhien kirjoitusten kohta painui hänen sydämeensä, ja vuosia myöhemmin hän piti puheen tuosta aiheesta eräässä Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuudessa.
”Sellainen ymmärrys tulee opiskelemisen ja rukoilemisen keskinäisestä riippuvuudesta”, hän selitti tuossa puheessaan. ”Kun me luotamme ja turvaudumme Herraan, saamme sydämeemme suuremman määrän ymmärrystä Häneltä.”1
Romanssi instituutissa
Vanhan testamentin uskontoinstituuttiluokassa vanhin Stevenson tapasi Lesa Jean Higleyn, joka oli muuttanut Kaliforniasta Idahoon ja opiskeli Utahin osavaltiollisessa yliopistossa. ”Opettaja pyysi Lesaa näyttelemään Eevan roolia ja minua näyttelemään Saatanaa ja houkuttelemaan häntä. Sen vuoksi kesti jonkin aikaa, että sain suostuteltua hänet lähtemään treffeille kanssani”, hän muistelee hymyillen. He seurustelivat vähän yli vuoden ajan ja solmivat sitten avioliiton Idaho Fallsin temppelissä vuonna 1979.
Vanhin Stevensonin silmät kirkastuvat hänen puhuessaan Lesasta. Hän kutsuu vaimoaan elämänsä päivänpaisteeksi.2 Sisar Stevenson suoritti kotitalousopettajan tutkinnon, opetti koulussa heidän avioliittonsa alkuaikoina ja lahjoitti jatkuvasti aikaansa ja kykyjään kouluille, kunnallisille ja yhteisöjen johtokunnille, organisaatioille sekä muihin pyrkimyksiin. Vanhin Stevenson kuitenkin pitää vaimonsa lahjakkuutta kotiäitinä yhtenä tämän jumalallisimmista ominaisuuksista: ”Hänellä on taito luoda evankeliumikeskeinen koti, turvallinen ja viihtyisä ympäristö, jossa Henki vallitsee.” Tämä taito yhdistettynä syvälliseen ymmärrykseen siitä, että todellinen ilo tulee muiden palvelemisesta, on siunannut hänen miehensä, heidän perheensä ja monen hänen läheisensä elämää.
Vanhin ja sisar Stevensonista tuli neljän pojan vanhempia. ”Olemme nauttineet kaikesta yhdessä vuosien saatossa”, vanhin Stevenson sanoo. ”Pojat pelasivat koripalloa, amerikkalaista jalkapalloa, baseballia ja tennistä. Me kaikki rakastamme ulkoilmaharrastuksia, kuten maastoajelua, moottorikelkkailua, laskettelua, lumilautailua sekä erilaisia vesiurheilulajeja. Lesa kuitenkin sivisti poikiamme myös kulttuuriannoksilla ja sai heidät nauttimaan musiikista ja taiteesta. Ja pystyäksemme palvelemaan perheenä muita, oli välttämätöntä, että hän valjasti käyttöön poikien ’hevosvoimat’.”
Liiketoiminnan rakentaminen
Vanhin Stevensonin ura liike-elämässä kumpusi hänen rakkaudestaan Aasian kansoja kohtaan. Kun hän palasi kotiin lähetystyöstään, hän aloitti muutaman ystävänsä kanssa lahjatavaroiden maahantuonnin Aasiasta. Se kehittyi sitten kuntoilutuotteiden myynniksi. Seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana heidän pieni liiketoimintansa kasvoi menestyksekkääksi yritykseksi, joka työllisti yli 2 500 ihmistä.
Yksi työntekijä muistaa, mitä liikemies vanhin Stevensonin sydämessä liikkui: ”Keskustelimme eräästä vaikeasta liiketoimintapäätöksestä. Sanoin hänelle, että meidän pitää varmistua, että teemme niin kuin laki sanoo. Hän vastasi minulle, ettei riittänyt, että toimimme laillisesti vaan meidän oli myös toimittava oikein.”
”Liiketoiminnassa omaksutut hyvät periaatteet ovat hyväksi liiketoiminnalle”, vanhin Stevenson toteaa. ”Rehellisyys, kova työnteko, myötätunto, ihmisten kunnioittava kohtelu – ja samalla vastuun vaatiminen – eivät ole ohjenuoria, joista puhutaan ja joita harjoitetaan vain sunnuntaisin. Niitä tulee harjoittaa viikon jokaisena päivänä.”
Liiketoiminnan kasvaessa kasvoi myös kysyntä hänen ajastaan: ”Olin nuori piispa, minulla oli pienet lapset ja matkustin Aasiaan useita kertoja joka vuosi. Isäni lähestyi minua ja sanoi: ’Olen huomannut, että kun olet perheesi kanssa, et ole todella heidän kanssaan. Pelkäänpä sen ehkä tarkoittavan sitä, että töissä ollessasi et ole täysin keskittynyt siellä, ja piispana toimiessasi saatat olla huolissasi työstäsi tai perheestäsi. Tarvitset suurempaa tasapainoa elämääsi.’”
Tuolla neuvolla oli syvällinen vaikutus. Vanhin Stevenson sanoo: ”Opin, että on tärkeää pitää tasapainossa perhe, työ ja tehtävä kirkossa sekä varmistua siitä, että pitää huolta myös itsestään.”
Kutsuttu palvelemaan – yhä uudestaan
Eräs arvostettu liike-elämän johtaja kannusti kerran vanhin Stevensonia sanoilla: ”Opi, ansaitse ja palvele.” Vuonna 2004 tuon yhtälön ”palvele”-osuus joutui koetukselle, kun sekä vanhin Stevenson että pitkäaikainen liikekumppani Scott Watterson kutsuttiin palvelemaan lähetysjohtajina samaan aikaan. He tunsivat, että heidän piti selittää lukuisille osakkeenomistajille ja asiakkaille, miksi he jättäisivät yhtiönsä tilapäisesti. He vierailivat heidän luonaan yksitellen.
”Kun kerroimme kutsustamme ja että palvelisimme kolmen vuoden ajan saamatta palkkaa kirkolta, he kunnioittivat tuota hyväntahtoisuutta”, hän sanoo. He jättivät liiketoimintansa luotetun johtoryhmän käsiin, ja se kukoisti.
Japanissa Nagoyan lähetyskentän lähetysjohtajana vanhin Stevenson huomasi, että hänen rakkautensa Aasiaan syveni. ”Se on kuin toinen kotini”, hän sanoo. Hänen rakkautensa vaimoaan kohtaan syveni myös, kun hän seurasi, kuinka tämä omaksui paikallisen kulttuurin, auttoi muita, mukaan lukien lähetyssaarnaajia ja jäseniä, oppi lausumaan todistuksensa japaniksi ja jatkoi heidän kahden mukana olleen poikansa kasvattamista. Monet käännynnäiskasteet olivatkin osittain sisar Stevensonin ansiota, kun hän pyrki osoittamaan ystävällisyyttä lähimmäisiään kohtaan.
Lähetystyöstä palattuaan he ehtivät olla kotona vain seitsemän kuukautta, kun vanhin Stevenson kutsuttiin palvelemaan seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin vuonna 2008.
”Olin ällistynyt ja tunsin itseni nöyräksi. Ajattelin: ’On monia muita, jotka kykenisivät palvelemaan paljon paremmin kuin minä.’ Silti ajattelin aikaisempia kertoja – vanhinten koorumin johtajana, korkean neuvoston jäsenenä, piispana sekä neuvonantajana vaarnan johtokunnassa – kun tunsin, etten ollut tarpeeksi kokenut tekemään asioita, joita minua pyydettiin tekemään. Olen oppinut, että ennen kuin meidät on kutsuttu tehtävään, me emme ehkä ole päteviä, mutta kutsusta alkaa taivaallinen pätevöityminen.
Eräs lempikohtani pyhissä kirjoituksissa käsittelee kahta asiaa, jotka meidän pitäisi tehdä, kun meidät kutsutaan tehtävään: Ensiksi, ’ole uskollinen’. Toiseksi, hoida virkaa, joka sinulle on annettu (ks. OL 81:5). Minulle tämä merkitsee uskon osoittamista, välttämättömän tiedon oppimista ja sitten kaiken voitavan tekemistä kutsumuksen kunniassa pitämiseksi. Jos teemme tämän, Herra voimistaa meitä ja pätevöittää meidät, jotta voimme olla siunauksena muille.”
Takaisin Aasiaan
Seitsenkymmenenä vanhin Stevenson sai tehtävän toimia Aasian pohjoisen vyöhykkeen johtokunnassa neuvonantajana ja sitten sen johtajana.
Maaliskuussa 2011 maanjäristys ja tsunami runtelivat Japania. Voimakkuudeltaan 9,0 magnitudin maanjäristys aiheutti seismisen hyökyaallon, jonka seurauksena 20 000 ihmistä sai surmansa, tuhannet joutuivat jättämään kotinsa ja 550 000 kotia tuhoutui.
Vanhin Stevenson vieraili katastrofialueella useita kertoja. ”Kun tapasimme ihmisiä, tunteidemme kirjo vaihteli laidasta laitaan”, hän muistelee. ”Havaitsimme samanaikaisesti murhenäytelmiä ja menetyksiä sekoittuneina toivoon ja kunnostustöihin. Yhä uudelleen sydäntämme kosketti, kun koimme Vapahtajan rakkauden parantavan balsamin voiman.”
Lisäksi vanhin Stevenson sai omakohtaisesti todistaa, kuinka kirkko auttaa avun tarpeessa olevia: ”Pystyimme reagoimaan suuronnettomuuteen ja autoimme ryhtymään toimeen – se osoitti, että Jeesuksen Kristuksen kirkko täyttää yhden Jumalan antamista vastuistaan huolehtia köyhistä ja tarvitsevista.” Hän kuvaili pyhäksi etuoikeudeksi sitä, että sai huolehtia tarvitsevista ja nähdä muiden tekevän samoin: ”Saimme oppia ihmiskunnan hyvyydestä.”
Piispojen perintö
Hänen ymmärryksensä myötätunnosta ankkuroitui vielä syvällisemmin hänen sydämeensä, kun hänet vuonna 2012 kutsuttiin johtavaksi piispaksi. Siinä tehtävässä hän johti laajaa kirkon verkostoa, joka toimittaa huoltotyöapua ja hätäapua myöhempien aikojen pyhille ja muille sekä humanitaarista apua taivaallisen Isän lapsille ”joihinkin kaikkein vaikeimmista paikoista, rutiköyhimmistä paikoista ja sorronalaisimmista paikoista ympäri maailmaa”.3
Piispan tehtävä merkitsee vanhin Stevensonille erityisen paljon. ”Kun olin 12-vuotias, isäni kutsuttiin piispaksi”, hän muistelee. ”Seurakunnassamme oli paljon leskiä, ja isä otti minut usein mukaansa, kun hän huolehti heistä. Hän antoi minulle tehtäväksi tyhjentää roska-astiat, siivota jotakin sisällä talossa tai hakea ystävänikin mukaan haravoimaan lehdet tai luomaan lumet pihalta. Kun lähdimme pois, minulla oli aina hyvä tunne sisimmässäni. Leskien luona käynti auttoi minua ymmärtämään, että eräs piispan tehtävistä on palvella ihmisiä yksi kerrallaan. Kirkon piispat ovat sankareitani.”
Profeetan lupaus
Lokakuun 2015 yleiskonferenssia edeltävänä tiistaina silloinen piispa Stevenson sai kutsun mennä tapaamaan presidentti Thomas S. Monsonia ja tämän neuvonantajia.
”Presidetti Monson [esitti] minulle kutsun kahdentoista apostolin koorumiin. Hän kysyi, ottaisinko tämän kutsun vastaan. – – Vastasin myöntävästi. Ja sitten – – presidentti Monson auttoi minua ystävällisesti kertomalla siitä, kuinka – – monia vuosia sitten[, kun hänet kutsuttiin] apostoliksi – – hänkin oli – – tuntenut riittämättömyyttä. Hän neuvoi minua levollisesti: ’Piispa Stevenson, Herra tekee kykeneväksi henkilön, jonka Hän kutsuu.’ Nämä profeetan tyynnyttävät sanat ovat olleet rauhan lähde [siitä lähtien].”4
Vanhin Gary E. Stevenson on todella mies vailla vilppiä. Apostolina, kuten hän teki johtavana piispana ja seitsenkymmenenä ja kuten hän on tehnyt koko elämänsä ajan, hän jatkaa köyhien ja tarvitsevien auttamista. Hän noudattaa pyhien kirjoitusten kehotusta auttaa heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja vahvistaa voimattomia polvia (ks. OL 81:5). Se on haasteellinen tehtävä, mutta hän soveltuu siihen hyvin ymmärtävän sydämensä ansiosta.