Palvelemme kirkossa
Ei minun vartiovuorollani!
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Avain menestymiseemme oli rakastaa nuoria miehiä heitä palvellessamme.
Minulla oli läheiset suhteet erääseen perheeseen, jonka poika oli Nuorissa Miehissä. Erään toiminnan aikana hänen ollessaan diakoni eräs johtohenkilö ojensi häntä ja nolasi hänet hänen ikätoveriensa edessä. Jatkossa hän tunsi jälleen joutuneensa huonoon valoon, lakkasi käymästä toiminnoissa ja etsi kavereita seurakuntansa ulkopuolelta.
Sillä kokemuksella oli minuun valtava vaikutus. Päätin, että jos minut kutsuttaisiin työskentelemään nuorten miesten parissa, niin sellaista ei tapahtuisi minun vartiovuorollani. Kaksi vuotta myöhemmin minut kutsuttiin työskentelemään diakonien kanssa.
Muutaman kuukauden kuluessa huomasin joutuneeni tilanteeseen, jossa eräs nuori mies kokeili jatkuvasti rajojaan omalla käytöksellään.
”Tässä menee raja”, sanoin viimein viitaten hänen tekemisiinsä. ”Älä ylitä sitä.”
Hän ylitti sen, meillä oli pientä sananvaihtoa, ja hän lähti.
Myöhemmin juttelin hänen kanssaan ratkaistakseni erimielisyytemme. Sanoin: ”David, pidän sinusta, ja sinä olet hyvä nuori mies, mutta en pidä joistakin asioista, joita teet. Muut nuoret miehet pitävät sinua esimerkkinä, ja jos he näkevät sinun saavan seuraamuksitta tehdä jotakin asiatonta, hekin saattavat kokeilla sitä.”
Selvitimme asiat, hän tunsi itsensä hyväksytyksi, ja me johtohenkilöt lievitimme omalta osaltamme hänen henkilökohtaisia haasteitaan. Kun hän täytti 14, hän pyysi minua asettamaan hänet opettajaksi. Nykyään vuosia myöhemmin aina kun hän näkee minut, hän antaa minulle kunnon halauksen ja kertoo ihaillen ajastaan Nuorissa Miehissä.
Kun rakastamme nuoria miehiä ja meistä on mukavaa olla heidän kanssaan, he tietävät sen. Juuri siksi neuvonantajani ja minä tunsimme aitoa kiinnostusta nuoria miehiämme kohtaan. Emme koskaan tehneet mitään toimintaa vain sen vuoksi, että se oli ohjekirjassa. Me teimme sen, koska tiesimme, että nuoret miehet oppisivat jonkin taidon, kasvaisivat ja heillä olisi hauskaa.
Kerran meillä oli eräs nuori mies, jonka vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita ohjelmastamme.
”Ei se mitään”, sanoin heille, ”mutta sopiiko teille, että poikanne silti osallistuu, oppii ja pitää hauskaa?”
Otimme hänet mukaan ohjelmaamme, ja ennen pitkää hänen vanhempansa sanoivat hänen voivan osallistua täysin. He näkivät, että heidän poikansa oppi asioita ja että hänellä oli hauskaa. Myöhemmin hän palveli kokoaikaisessa lähetystyössä. Myös hänen nuorempi veljensä innostui toiminnoista ja on myös palvellut lähetystyössä.
Näimme, että tapa, jolla johtohenkilöt osoittavat kiinnostusta nuorta miestä kohtaan, on suoraan verrannollinen siihen, miten tämä nuori mies oppii, kasvaa ja lopulta palvelee lähetystyössä. On tyydytystä tuottavaa seurata nuorten miesten kasvavan, ja on hienoa oppia heidän kanssaan. Avain menestymiseemme oli rakastaa nuoria miehiä heitä palvellessamme.