Kaikki voivat oppia profeetalta
Henry Serion sr., Havaiji, USA
Kuvitus Allen Garns
Kun olin 17-vuotias, työskentelin eräässä hotellissa Kailua-Konassa Havaijissa Yhdysvalloissa. Työskennellessäni hotellipoikana näin hotellivieraina monia kuuluisuuksia, kuten John Waynen, Dorothy L’Amourin ja Esther Williamsin.
Eräänä iltana kun useimmat vieraat olivat saapuneet ja olin pitämässä taukoa hotellin edessä, reunakiveyksen viereen pysähtyi musta limusiini ja siitä astui ulos seitsemän miestä pukeutuneina mustiin housuihin, valkoiseen paitaan ja solmioon. Heidän mukanaan tuli eräs mies mustassa puvussa. Kun kuljettaja oli pysäköinyt heidän autonsa, he kaikki menivät hotellin ravintolaan illalliselle. Ajattelin heidän näyttävän FBI-agenteilta, kun menin takaisin sisälle jatkamaan velvollisuuksiani vastaten huonepalvelukutsuihin.
Suunnilleen tunnin kuluttua olin hotellin ulkopuolella tupakoimassa, kun aiemmin näkemäni ryhmä tuli jälleen ulos palatakseen limusiiniinsa, joka oli odottamassa reunakiveyksen vieressä. He menivät kävelytietä pitkin autolle ja avasivat takaoven päästääkseen mustapukuisen miehen autoon. Mutta mustapukuinen mies ei noussutkaan autoon vaan pysähtyi, kääntyi ympäri katsomaan minua, joka nojasin rakennusta vasten, ja käveli luokseni.
Hän oli pitkä ja hoikka, hänellä oli metallisankaiset silmälasit ja pieni valkoinen pukinparta. Hän ojensi kätensä puristaakseen minun kättäni ja laittoi toisen käden olalleni. Yllätyin, että niin arvokkaan näköinen mies tulisi puhumaan minulle – nuorelle miehelle, jota hän ei edes tuntenut.
En muista kaikkea, mitä hän sanoi minulle, paitsi että ”nuo ovat sinulle vahingollisia”, tarkoittaen savukettani. Hänen ystävällisyytensä ja käytöksensä tekivät minuun melkoisen vaikutuksen.
Runsas vuosi myöhemmin osallistuin keskusteluihin lähetyssaarnaajien kanssa ja minut kastettiin.
Katsellessani kuvia kirkon johtajista huomasin kuvan presidentti George Albert Smithistä (1870–1951) ja tunnistin hänet heti siksi ystävälliseksi ja arvokkaaksi mieheksi, jonka olin tavannut hotellin edessä. Minuun teki entistä suuremman vaikutuksen se, että kirkon presidentti osoittaisi sellaista huomiota jollekulle minun kaltaiselleni – pojalle, joka ei ollut edes kirkon jäsen eikä mitenkään tärkeä.
Kuinka suurenmoinen mies hän olikaan, kun hän osoitti sellaista rakkautta ja huolenpitoa nuorta poikaa kohtaan, joka työskenteli vähäpätöisessä asemassa ilman minkäänlaista ymmärrystä evankeliumista tai taivaallisen Isämme rakkaudesta meitä kohtaan.
Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin ymmärrän sitä huolenpitoa ja rakkautta erittäin paljon ja pyrin näkemään lähipiirissäni olevat siten kuin presidentti Smith näki minut.