Mikä minulle oli tärkeintä?
Eleonora Sonnellini, Trieste, Italia
Kuvitus Stan Fellows
Suunnilleen puolivälissä kolmatta vuottani korkeakoulussa tajusin, etteivät ne rahat, joita olin säästänyt vuokraan ja laskuihin, riittäisi kesän yli. Siihen aikaan vuodesta voisin työskennellä saadakseni rahaa seuraavaa lukukautta varten. Sain osa-aikatyön myyntiapulaisena.
Kaikki sujui hyvin, kunnes työvuoroni muuttuivat niin, että töitä oli myös sunnuntaisin. En ollut työhaastattelussa sanonut mitään sunnuntaitöistä, koska siihen aikaan liike oli kiinni sunnuntaisin. Työpaikka oli minulle kuitenkin tärkeä, ja pidin työstäni. Työskentelin erään ystävän kanssa, ja pystyimme keskenämme sopimaan niin, että kumpikin oli vapaa kahtena sunnuntaina ja töissä kahtena muuna sunnuntaina. Tämän ansiosta pääsin joihinkin kirkon kokouksiin ja huolehtimaan tehtävästäni.
Huomasin kuitenkin pian, etten pystynyt jatkamaan tätä aikataulua. Minusta itse asiassa tuntui, etten pystynyt täyttämään sunnuntaivelvollisuuksiani, vaikka en ollutkaan töissä joka sunnuntai. Aloin miettiä, mitä voisin tehdä muuttaakseni tätä tilannetta. Kun olin rukouksessa kysynyt, millä tavoin voisin pehmittää esimiesteni sydämen, luin luvun 1. Nefi 7. Muistin lukeneeni jakeen 19, jossa Nefin rukoiltua hänen veljiensä sydän pehmitettiin. Viimein pystyin puhumaan esimiehilleni sunnuntaivapaista.
Kerroin esimiehilleni olevani Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen, ja he kysyivät minulta, mihin myöhempien aikojen pyhät uskovat. Kun kysyin heiltä, voisinko saada sunnuntait vapaiksi, vastaus oli kielteinen. He huomauttivat, että ensimmäisessä haastattelussani olin sanonut, että pystyin työskentelemään kaikkina viikonpäivinä enkä ollut koskaan maininnut mistään uskonnollisista tarpeista.
Kuukaudet kuluivat ilman mitään muutoksia, kunnes eräänä sunnuntaina riensin kirkon kokouksista töihin. Kysyin itseltäni: ”Mikä minulle on tärkeintä?” Vastaus tuli heti, eikä sitä voinut olla huomaamatta: kirkko, evankeliumi, palveleminen tehtävässäni, osallistuminen koko sydämestäni sunnuntaikokouksiin ja opetuslapsena oleminen sanoissa ja teoissa.
Päätin jälleen kerran pyytää, ettei minulla olisi töitä sunnuntaisin, mutta tällä kertaa tekisin sen käsissäni eroamisilmoitus siltä varalta, että he vastaisivat toisenkin kerran kieltävästi.
Olin rukoillut, paastonnut ja saanut kannustavia tekstiviestejä ystäviltä.
Tapaamisen hetkellä sydämeni läpätti, mutta olin tyyni, koska tiesin tekeväni oikein. Tällä kertaa esimieheni vastasi myöntävästi. Rukoukseeni oli vastattu. Revin eroamisilmoitukseni heti kun pääsin kotiin.
Sain tästä kokemuksesta monia siunauksia, mutta välittömin ja konkreettisin siunaus oli se, että sain pitää työpaikkani ja silti pyhittää lepopäivän. Siitä olen vilpittömän kiitollinen Herralle.