Ryhdyin etsimään temppeliä
Kirjoittaja asuu Auvergne-Rhône-Alpesissa Ranskassa.
Etsin pyhää paikkaa ja päädyin löytämään keinon kuulua iankaikkiseen perheeseen.
Kuvitus Andrea Cobb
Oli vuosi 1973. Koska kamppailin joidenkin haasteiden kanssa, halusin syvästi tuntea Jumalan, joten päätin lukea Raamattua. Eräänä päivänä luin luvuista 2. Aik. 2–5 Salomon temppelistä, ja minusta tuntui, että sellainen pyhä paikka voisi olla maan päällä. Niinpä paastosin ja rukoilin, että Pyhä Henki voisi johdattaa minua löytämään sen. Minusta tuntui, että jos löytäisin temppelin, voisin kertoa jollekulle Herran palvelijalle ongelmistani, ja hän auttaisi minua ratkaisemaan ne.
Niinpä päätin etsiä temppelin. Asuin tuohon aikaan Fontenay-sous-Boisissa, Pariisin esikaupungissa, joten lähdin ajelemaan kohti kaupunkia löytääkseni temppelin. Näin monia rakennuksia, myös kirkkoja ja synagogia, mutta en löytänyt temppeliä. Palattuani kotiin rukoilin ja mietin, miksi en pystynyt löytämään temppeliä. Enkö ollut riittävän puhdas? Vai enkö yksinkertaisesti ollut valmis?
Unohdin tuloksettoman etsintäni tyystin, kunnes Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajasisaret tulivat kotiini helmikuussa 1980. He opettivat minulle, että lähin temppeli oli Zollikofenissa Sveitsissä – Bernin temppeli.
Minut kastettiin 12. huhtikuuta 1980, ja menin temppeliin ensimmäisen kerran vain vähän yli vuotta myöhemmin, 5. toukokuuta 1981. Siellä pystyin tekemään temppelityön useiden sukuni naisten – kuten isoäitieni, tätieni ja serkkujeni – puolesta.
Näistä naisista olin tuntenut vain yhden, serkkuni Olgan.
Olga, joka oli italialainen, solmi avioliiton hyvin nuorena, mutta ikävä kyllä, hänen aviomiehensä oli väkivaltainen ja uskoton hänelle. Odottaessaan viidettä lastaan Olga päätti paeta isänsä ja veljensä avulla.
Hän meni asumaan vanhempiensa ja veljensä luo. Lapsensa syntymän jälkeen Olga kuoli. Olgan vanhemmat eivät koskaan toipuneet hänen äkillisen kuolemansa aiheuttamasta järkytyksestä.
Kun tein toimituksia Olgan puolesta temppelissä, mieleeni tuli yhä uudelleen yksi sana: lähetystyö. Mutta olin hämmentynyt – minulla oli täysi työ kasvattaa kolmea lastani enkä mitenkään voinut lähteä lähetystyöhön.
Sain vastauksen muutamia kuukausia myöhemmin. Eräänä päivänä serkkuni Renzo kertoi minulle, että Olgan äiti, Anita-tätini, oli kuollut. Äkkiä muistin, että olin saanut temppelityön Olgan puolesta päätökseen tiistaina, ja hänen äitinsä oli kuollut seuraavana perjantaina. Hyvin liikuttuneena sain tunteen, että Olga oli ollut innokas saamaan temppelitoimituksensa, jotta hän voisi ottaa äitinsä vastaan henkimaailmassa ja opettaa tätä. Ehkä se oli Olgan lähetystyö.
Mutta minulla oli myös lähetystyötehtävä auttaa omia vanhempiani. Olin yrittänyt puhua heille kirkosta useaan kertaan, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. Sitten äitini ja isäni kuoltua tein temppelityön heidän puolestaan niin pian kuin se oli mahdollista.
Kun vanhempani sinetöitiin yhteen, sydämeni jyskytti ja silmäni täyttyivät rakkauden kyynelistä. Sitten minut sinetöitiin vanhempiini. En voinut lakata ajattelemasta äitiäni, ja halusin halata sisarta, joka oli ollut äitini sijaisena. Kiitin häntä siitä, että hän oli edustanut äitiä. Tällä sisarellakin oli kyyneleet silmissään, ja hän kiitti minua tuosta kokemuksesta. Vaikka en tuntenut häntä, meistä tuntui kuin olisimme olleet saman perheen jäseniä.
Sitten vanhempani sinetöitiin heidän vanhempiinsa, ja Olga, jota minä edustin toimituksessa, sinetöitiin vanhempiinsa, Marino-setääni ja Anita-tätiini.
Liikutun joka kerta niitä kokemuksia muistellessani. Ajattelen Olgaa ja toivon, että hän tekee lähetystyötään verhon toisella puolen. Temppelitoimitusten ansiosta en ole enää ainoa kirkon jäsen suvussani. Uskon, että vanhempani ovat ottaneet vastaan heidän puolestaan tehdyt toimitukset. Olen täynnä iloa ja kiitän Herraa siitä, että Hän on tehnyt minulle mahdolliseksi luoda iankaikkisen perheen Hänen pyhän temppelinsä siunausten avulla.