Ymmärrystä kirkon historiasta tutkimalla ja uskon kautta
Nykyään me saamme tietoa menneisyydestä historian vaillinaisten palasten avulla. Kun tutkimme näitä asiakirjoja, meidän täytyy muistaa, että ne eivät edusta koko menneisyyttä.
Historiallinen valokuva Salt Lake Citystä kirkon historian arkistojen luvalla
Historia on paljon muutakin kuin päivämäärien ja tosiasioiden ulkoa opettelemista johonkin kokeeseen. Joka päivä kirkon historian kirjastossa arkistoijat, kirjastonhoitajat ja historioitsijat kokoavat, säilyttävät ja antavat yleisön käyttöön vanhoja asiakirjoja, jotka auttavat meitä huomaamaan Jumalan käden vaikutuksen kirkon historiassa ja omassa elämässämme. Historiamme ymmärtäminen on oppimisen ja löytämisen prosessi, joka voi vahvistaa todistustamme, auttaa meitä välttämään epäilystä, kertoa parhaat tarinat, erottaa tosi opin ja kehittää ajatteluamme. Kun hankimme tietoa historiasta, me myös autamme Siionin pelastuksen toteuttamisessa (ks. OL 93:53).
Koska olen historioitsija, olen oppinut arvostamaan ajatusta, että me saamme tietoa historiasta ”tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 88:118). Usko ja tutkiminen yhdistyvät, kun me rukoillen kestitsemme itseämme pyhillä kirjoituksilla, luemme ja pohdimme monia historiallisia lähteitä, näemme yhteyksiä pyhien kirjoitusten kohtien ja historiallisten lähteiden välillä, tarkastelemme tietoja oikeassa asiayhteydessä, etsimme kaavoja ja teemoja sekä ammennamme niistä merkityksellisiä opetuksia. Nämä käytännöt auttavat meitä ymmärtämään historiallisia faktoja ja löytämään vastauksia kysymyksiimme. Muutamat periaatteet voivat auttaa meitä ajattelemaan historiaa niin, että se avaa mielemme syvällisemmälle ymmärrykselle.
Mennyt on mennyttä – jäljellä on vain palasia
Meidän nykyisyyden näkökulmastamme katsottuna mennyt on suurimmaksi osaksi mennyttä. Ihmiset ovat kuolleet. Heidän kokemuksensa ovat päättyneet. Jäljellä on kuitenkin palasia menneisyydestä – kirjeitä, päiväkirjoja, organisaatioiden asiakirjoja, esineitä. Nykyään me voimme oppia menneisyydestä vain epäsuorasti, jäljellä olevien palasten avulla. Menneisyyden ja nykyisyyden välillä hukkaantuu aina tietoa. Meidän täytyy tutkia jäljellä olevia asiakirjoja muistaen, että ne eivät edusta koko menneisyyttä.
Mietitään yhtä esimerkkiä: Kun Joseph Smith saarnasi pyhille, hänellä ei yleensä ollut valmisteltua tekstiä, eikä tilanteesta tehty ääni- tai videotallennetta. Vaikka muutamat paikalla olleet ovatkin saattaneet kirjoittaa muistiinpanoja tai pohdintoja, niin harvat niistä muistiinpanoista ovat säilyneet. Emme siis voi väittää tietävämme kaikkea, mitä Joseph Smith on joskus sanonut, vaikka voimme esimerkiksi käyttää Wilford Woodruffin muistiinpanoja Josephin saarnasta.
Toisissa tapauksissa tärkeitä kirkon historian palasia ei ole vielä edes löydetty. Meillä ei esimerkiksi ole Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen käynnistä asiakirjoja, jotka olisivat yhtä yksityiskohtaisia kuin selonteot Johannes Kastajan käynnistä (ks. JS–H 66–75). Ja vaikka meillä onkin asiakirjoja siitä, että pappeutta ei annettu mustille afrikkalaista syntyperää oleville miehille, niin ei ole säilynyt asiakirjoja, joissa virallisesti selitettäisiin, miksi sellainen käytäntö sai alkunsa. Historian tutkimisessa todisteiden puute ei ole pätevä syy epäilykseen. Menneisyyteen liittyvien asioiden oppimisessa pyrkimyksenä on kerätä mahdollisimman paljon luotettavaa ja – milloin mahdollista – varmistettavissa olevaa tietoa samalla kun pidättäydymme tekemästä lopullisia johtopäätöksiä sellaisista historiallisista asioista, joita emme tiedonpuutteen vuoksi kykene täysin ymmärtämään.
Faktat eivät puhu – toisin kuin tarinoitsijat
Koska säilyneet palaset menneisyydestä ovat vaillinaisia, jotkut ihmiset yrittävät yhdistellä palasia voidakseen kertoa tarinan. Varhaisimpia tarinoita kertoivat paikalla olleet, ja he kuvailivat tyypillisesti, mitä he kokivat ja miksi se oli heille tärkeää. Jotkut paikalla olleet kertoivat tarinansa useissa tilanteissa eri kuulijakunnille. Jotkin tapahtumat saivat monia paikalla olijoita kertomaan omia kokemuksiaan. Toiset tapahtumat unohdettiin, kunnes jokin myöhempi kokemus toi ne mieleen.
Muut ovat koonneet ja kertoneet tarinoita uudelleen monista syistä – viihdyttääkseen kuulijakuntaa, myydäkseen jotakin tuotetta, muovatakseen yleistä mielipidettä tai edistääkseen muutosta. Jokaisesta tarinasta muodostuu menneisyyden tulkinta, joka rakentuu todenperäisille palasille ja johon vaikuttavat kertojan muisti, kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Sen johdosta menneisyyttä koskevat kertomukset ovat vaillinaisia ja toisinaan ristiriitaisia. Meidän täytyy aina ottaa huomioon, kuka tarinaa kertoo, kuinka hän sitä kertoo ja miksi hän sitä kertoo.
Joseph Smith tarjosi esimerkin siitä, kuinka tarinankertojia ja faktoja voi arvioida. Vuonna 1838 hän havaitsi, että oli jo olemassa monia huhuja, ”joita pahansuovat ja vehkeilevät henkilöt ovat panneet liikkeelle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon synnystä ja kehityksestä”. Sen johdosta hän kirjoitti historian aikomuksenaan ”[saattaa] kaikkien totuutta etsivien tietoon tosiasiat, sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, mitä tulee sekä minuun itseeni että kirkkoon, sikäli kuin minulla on tällaisia tosiasioita tiedossani”. (JS–H 1.) Kaikki kertomukset, joita Joseph Smithistä on kerrottu, eivät ole yhtä hyödyllisiä tai paikkansapitäviä. Niiden kertomukset, jotka olivat läheisimmin yhteydessä menneisiin tapahtumiin, saattavat olla luotettavimpia. Parhaissa kertomuksissa otetaan huomioon kaikki saatavilla olevat menneisyyden palaset ja tunnustetaan lähteiden näkökulmat.
Menneisyys on erilainen kuin nykyisyys (eikä se haittaa)
Kun pyrimme ymmärtämään menneisyyden palasia ja siitä kerrottuja tarinoita, huomaamme ihmisten, paikkojen, kokemusten ja perinteiden olevan erilaisia kuin omamme. Muutokset tieteessä, tekniikassa ja kulttuurissa tuottavat erilaisia kokemuksia syntymästä, syömisestä, matkustamisesta, lomista, hygieniasta, seurustelusta, lääketieteestä ja kuolemasta. Erilaiset poliittiset ja taloudelliset järjestelmät luovat erilaisia koulutukseen, valintoihin, vapauteen ja mahdollisuuksiin liittyviä kokemuksia. Aiemmat näkemykset työstä, perheestä, julkisista palveluista sekä naisten ja vähemmistöjen roolista ja asemasta eroavat meidän näkemyksistämme. Jokainen inhimillisen kokemuksen ajallinen puoli muuttuu ajan kuluessa sekä vähäisin että merkittävin tavoin.
Esimerkiksi meidän nykyisyyden näkökulmastamme se, että Joseph Smith käytti näkijänkiveä Mormonin kirjan kääntämiseen, tuntuu hyvin omalaatuiselta. Hänen aikanaan kuitenkin monet ihmiset uskoivat, että fyysisiä esineitä voitiin käyttää jumalallisten viestien vastaanottamiseen. Nämä uskomukset perustuivat osaltaan Raamatun kertomuksiin, joissa esineitä käytettiin jumalallisiin tarkoituksiin (ks. 4. Moos. 17:1–10; 2. Kun. 5; Joh. 9:6). Ilmoituksessa, jonka Joseph sai kirkon perustamisesta, selitettiin, että Jumala ”antoi hänelle korkeudesta voiman kääntää ennalta valmistetuilla välikappaleilla Mormonin kirjan” (OL 20:8). Vaikka näihin ”välikappaleisiin” sisältyivät sekä näkijänkivi että urim ja tummim, me voimme silti huomata opillisen sanoman, ”että Jumala innoittaa ihmisiä ja kutsuu heitä pyhään työhönsä tänä aikana – – osoittaen siten, että hän on sama Jumala eilen, tänään ja ikuisesti” (OL 20:11–12).
Nykyiset olettamukset vääristävät menneisyyttä
Koska menneisyys oli erilainen kuin meidän aikamme, meidän täytyy pitää erityisesti huolta siitä, ettemme esitä menneisyydestä olettamuksia, jotka perustuvat nykyisiin ajatuksiimme ja arvoihimme. Me emme voi olettaa, että ihmiset menneisyydessä olivat aivan samanlaisia kuin me tai että he arvostaisivat meidän kulttuuriamme tai käsityksiämme. Me emme voi olettaa, että me tiedämme nyt kaiken, että olemme lukeneet jokaisen lähteen tai että nykyinen ymmärryksemme menneisyydestä ei koskaan muutu. Usein niin kutsutut menneisyyttä koskevat ongelmat ovat itse asiassa vain nykyisyydessä tehtyjä kehnoja olettamuksia.
Esimerkiksi Joseph Smith julisti: ”En ole koskaan väittänyt teille olevani täydellinen.”1 Jos olettaisimme, etteivät profeetat ole koskaan tehneet virheitä, niin saattaisimme hätkähtää huomatessamme tilanteita, jolloin Joseph erehtyi. Tämän ongelman ”korjaamiseksi” meidän ei tule itsepäisesti pitää kiinni siitä, että Joseph oli täydellinen, eikä syyttää kirkkoa huijauksesta. Sen sijaan me voimme tunnustaa Josephin inhimillisyyden ja nähdä hänet profeettoja koskevien muiden pyhien kirjoitusten kertomusten yhteydessä. Niinpä me voimme mukauttaa olettamuksiamme ja myöntää, että kaikki profeetat ovat kuolevaisia ja sen vuoksi heillä on vajavaisuuksia. Me voimme tuntea kiitollisuutta siitä, että Jumala tekee kärsivällisesti työtä meidän itse kunkin kanssa. Omaa ajatteluamme koskevien virheiden myöntäminen on joskus vaikein osa historian ymmärtämistä.
Tiedon hankkiminen historiasta vaatii nöyryyttä
Kun eteemme tulee historiaa, joka on vaillinaista, avointa tulkinnalle ja erilaista kuin olimme otaksuneet, meidän täytyy ”[turvata] siihen Henkeen, joka johdattaa – – vaeltamaan nöyrästi” (OL 11:12). Nykyisestä näkökulmastamme katsottuna me tiedämme ilmiselvästi enemmän kuin paikalla olleet tiesivät siitä, mitä menneisyydestä on seurannut, mutta toisaalta tiedämme paljon vähemmän siitä, kuinka he kokivat sen eläessään sitä. Ihmiset, jotka elivät menneisyydessä, kuuluivat omaan aikaansa, omiin paikkoihinsa ja olosuhteisiinsa. Jotta meillä olisi suvaitsevuutta heidän erilaisuuttaan kohtaan ja myötätuntoa heidän kokemuksiaan kohtaan, meidän täytyy aloittaa suhtautumalla nöyrästi omiin rajoituksiimme. Tarvitsemme nöyryyttä, ettemme tuomitse menneisyydessä eläneitä ihmisiä omien mittapuidemme mukaan. Tarvitsemme nöyryyttä myöntää, ettemme tiedä kaikkea, nöyryyttä odottaa kärsivällisesti lisää vastauksia ja jatkaa oppimista. Kun löydetään uusia lähteitä, jotka antavat uusia näkemyksiä asioihin, jotka luulimme tietävämme, me tarvitsemme nöyryyttä arvioida ymmärrystämme uudelleen.