Kunnes taasen kohdataan
Vertaus tyhmästä mehiläisestä
Julkaistu Improvement Era -lehdessä syyskuussa 1914, s. 1008–1009.
Kuinka moni meistä on viisaampi kuin tyhmä mehiläinen?
Valokuva © iStock/Thinkstock
Toisinaan huomaan, että minulla on työtehtäviä, jotka edellyttävät hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. – – Mieluisin vetäytymispaikkani on yläkerran huone erään suuren rakennuksen tornissa. – – Huoneeseen on jokseenkin vaikea päästä, ja se on suhteellisen turvassa ihmisten tungetteluilta. – –
Joskus luonani käy kuitenkin vieraita – varsinkin kesäaikaan – sillä istuessani huoneessa ikkunat avoinna sisään pujahtaa toisinaan lentäviä hyönteisiä jakamaan huoneen kanssani. – –
Kerran huoneeseen lensi lähikukkuloilta eräs mehiläinen, ja aika ajoin tunnin tai parin ajan kuulin sen lennon miellyttävää surinaa. Pieni otus huomasi joutuneensa vangiksi, eikä yksikään sen yrityksistä löytää tie ulos osittain raollaan olevan ikkunan kautta onnistunut. Kun olin valmis lähtemään huoneesta, avasin ikkunan sepposen selälleen, ja yritin aluksi ohjata ja sitten ajaa mehiläistä kohti vapautta ja turvaa, koska tiesin hyvin, että jos se jäisi huoneeseen, se kuolisi kuten kaikki muutkin sinne ansaan jääneet hyönteiset olivat kuolleet kuivan huoneilman vuoksi. Mitä enemmän yritin ajaa sitä ulos, sitä päättäväisemmin se teki vastarintaa ja piti puoliaan minun ponnistelujani vastaan. Sen aiemmin rauhallinen surina muuttui vihaisemmaksi, ja sen syöksähtelevä lentäminen muuttui vihamieliseksi ja uhkaavaksi.
Sitten mehiläinen yllätti minut ja pisti minua käteen – siihen käteen, joka olisi ohjannut sen vapauteen. Viimein se laskeutui kattokoristeelle, jonne en ylettäisi sitä auttamaan enkä vahingoittamaan. Sen terävän piikin aiheuttama pistävä kipu herätti minussa pikemminkin sääliä kuin suuttumusta. Tiesin, minkä väistämättömän rangaistuksen mehiläinen saisi virheellisestä vastarinnastaan ja uhmastaan, ja minun oli jätettävä tuo luontokappale kohtalonsa käsiin. Kolmen päivän kuluttua palasin huoneeseen ja löysin kirjoituspöydältä mehiläisen kuivettuneen, elottoman ruumiin. Se oli maksanut itsepäisyydestään hengellään.
Mehiläisen lyhytnäköisyys ja itsekäs väärinymmärtäminen saivat minut näyttämään viholliselta, itsepintaiselta ahdistelijalta, kuolevaiselta vihamieheltä, jolla oli mielessään vain mehiläisen tuhoaminen, vaikka todellisuudessa olin sen ystävä ja tarjosin sille vapautta, jonka se oli menettänyt tekemänsä virheen vuoksi. Yritin lunastaa sen vapaaksi kuoleman vankilasta siitä itsestään huolimatta ja palauttaa sen ulkoilman tarjoamaan vapauteen.
Olemmeko me sen verran viisaampia kuin tuo mehiläinen, ettei sen tyhmän menettelytavan ja meidän elämämme välillä vallitse mitään yhtäläisyyttä? Meillä on toisinaan taipumus kamppailla raivoa ja vihaa tuntien niitä vastoinkäymisiä vastaan, jotka kuitenkin saattavat olla suuremman viisauden ja hellän huolenpidon ilmauksia – kohdistettu lyhytaikaista mukavuuttamme vastaan pysyväksi siunaukseksemme. Kuolevaisuuden koettelemuksilla ja kärsimyksillä on jumalallinen tehtävä, jota vain jumalaton sielu ei onnistu huomaamaan. Monille vaurauden menetys on ollut siunaus – kaitselmuksen keino johdattaa tai ajaa heidät itsekkään nautinnon piiristä ulos auringonpaisteeseen, missä loputtomat mahdollisuudet odottavat yrittäjää. Pettymys, suru ja koettelemus saattavat olla osoitus kaikkitietävän Isän hyvyydestä.
Mieti tyhmän mehiläisen antamaa opetusta!