Sitä, mitä on sydämessä, ei voi jäädyttää
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Kuvitus Toby Newsome
Kun kirkko alkoi toimia Ghanassa vuonna 1978, hallitus ei oikeastaan ymmärtänyt sitä eikä sen käytäntöjä. Se johti moniin huhuihin. Kirkon kasvaessa seuraavien kymmenen vuoden aikana kasvoivat huhutkin. Muistan kuulleeni ihmisten sanovan, että Yhdysvallat lähetti ihmisiä vakoilemaan hallitustamme. Nuo huhut yhdessä kaiken mormonivastaisen kirjallisuuden kanssa, jota levitettiin, sai hallituksen hyvin epäluuloiseksi.
Jäädytys
Kesäkuun 14. päivänä 1989 hallitus sulki kirkkomme rakennukset, lähetti lähetyssaarnaajat kotiin ja kielsi kirkolta kaiken virallisen toiminnan. Kutsumme tätä ajanjaksoa ”jäädytykseksi”. Mutta koska olin 18-vuotias tyttö, tiesin asiasta vain sen, että yhtenä päivänä ilmoitettiin, ettemme voisi enää käydä kirkossa. Rakennuksia vartioimassa oli jopa sotilaita, jotka varmistivat, että pysyimme poissa.
Koska emme voineet enää kokoontua kappeleissamme, saimme kirkon johtajilta luvan pitää sakramenttikokouksia kodeissamme. Ellei kodissa ollut pappeudenhaltijaa, meitä kannustettiin menemään kotiin, jossa sellainen oli. Se oli hämmentävää mutta myös hyvin erityistä aikaa. Lausuimme todistuksemme, ja se toi meitä tiiviimmin yhteen.
Kuinka voit sanoa olevasi mormoni?
Yhdessä vaiheessa jäädytystä minun oli lähdettävä kotoa ja mentävä sisäoppilaitokseen. Kun menin sinne, yksi opettajista kuuli, että olen myöhempien aikojen pyhä. Hän otti minut erilleen ja puhui minulle kielteisesti kirkosta. Hänellä oli todella paljon tylyä sanottavaa. Mietin usein: ”Miksi kiusaat minua ja puhut tuollaisia? Minä uskon evankeliumin opetuksiin, mutta olen silti ihminen.”
Kerran hän kysyi minulta, kuinka saatoin yhä sanoa olevani mormoni. Enkö tiennyt jäädytyksestä? Meidän kulttuurissamme aikuisille ei sanota vastaan. Niinpä se seikka, että hän oli opettaja, tarkoitti sitä, etten voinut kyseenalaistaa hänen sanojaan. Mutta sillä hetkellä oivalsin, että minulla todella oli todistus. En tiedä, kuinka nämä sanat tulivat suustani, mutta Henki valtasi minut ja puolustauduin sanomalla: ”Kirkko on sydämessäni. Eikä kukaan voi jäädyttää sitä, mitä on sydämessäni.”
Ja sen jälkeen hän jätti minut rauhaan.
Marraskuussa 1990 hallitus päätti jäädytyksen ja sanoi, että kirkkomme jäsenet olivat jälleen vapaita palvelemaan Jumalaa. Koulun kampuksella ei ollut radioita eikä televisioita, joten sain tietää siitä vain siksi, että tuo opettaja kuuli siitä ja lähetti heti jonkun hakemaan minut. Kun opettajani näki minut, hän sanoi: ”Kirkkoasi koskenut kielto on kumottu! Voit käydä taas kirkossa.”
Hän oli iloinen puolestani.
Sitä, mitä on sydämessä, ei voi jäädyttää
Ne, jotka pysyivät kirkossa ja palvelivat yhdessä Jumalaa jäädytyksen aikana, loivat aiempaa vahvempia siteitä. Meistä tuli todellisia veljiä ja sisaria. Vielä nytkin, kun olemme kaikki kulkeneet eri teitä, niin jos jotakin tapahtuu jollekulle meistä, me kaikki kuulemme siitä. Tunnemme olevamme pioneereja.
Kerron mielelläni ihmisille, että jos tiedät uskonkäsitystesi olevan totta ja sinulla on niistä todistus, sinulla voi olla koettelemuksia, mutta uskosi ei tarvitse horjua. Jos tiedät jonkin olevan totta ja uskot siihen, kukaan ei voi viedä sitä sinulta. Sitä, mitä on sydämessä, ei voi jäädyttää.