Kuule Häntä

Tämä on luku 2 uudessa neliosaisessa, kerronnallisessa kirkon historiassa nimeltä Pyhät – kertomus Jeesuksen Kristuksen kirkosta myöhempinä aikoina. Kirja tulee saataville painettuna 14 kielellä, Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksen kirkon historian osastossa ja verkossa sivustolla pyhät.lds.org. Seuraavia lukuja julkaistaan tulevissa numeroissa, kunnes osa 1 ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Sen luvut tulevat saataville 47 kielellä Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa ja sivustolla pyhät.lds.org.

Eräänä kevätaamuna vuonna 1820 Joseph nousi varhain ja lähti lähellä kotiaan olevaan metsään. Päivä oli kirkas ja kaunis, ja auringonvalo siivilöityi yläpuolella olevien oksien lomitse. Joseph halusi rukoillessaan olla yksin, ja hän tiesi metsässä rauhallisen paikan, jossa hän oli ollut äskettäin raivaamassa puita. Hän oli jättänyt sinne kirveensä, kantoon iskettynä.¹

Löydettyään paikan Joseph katseli ympärilleen varmistaakseen, että oli yksin. Häntä huolestutti rukoilla ääneen, eikä hän halunnut tulla keskeytetyksi.

Kun Joseph oli varma siitä, että hän oli yksin, hän polvistui viileään maahan ja alkoi kertoa Jumalalle sielunsa toiveista. Hän pyysi armoa ja anteeksiantoa ja viisautta löytääkseen vastauksia kysymyksiinsä. ”Oi Herra”, hän rukoili, ”mihin kirkkoon minun pitäisi liittyä?”²

Hänen rukoillessaan hänen kielensä tuntui turpoavan, kunnes hän ei pystynyt puhumaan. Hän kuuli takaansa askelia, mutta kääntyessään ympäri hän ei nähnyt ketään. Hän yritti rukoilla uudelleen, mutta askelet voimistuivat aivan kuin joku olisi ollut hyökkäämässä häntä kohti. Hän hypähti pystyyn ja pyörähti ympäri mutta ei vieläkään nähnyt ketään.³

Äkkiä hänet valtasi jokin näkymätön voima. Hän yritti jälleen puhua, mutta hänen kielensä oli yhä sidottu. Synkkä pimeys sulki hänet sisäänsä, kunnes hän ei nähnyt enää auringonvaloa. Hänen mielessään välähti epäilyksiä ja kamalia kuvajaisia, jotka hämmensivät ja häiritsivät häntä. Hänestä tuntui kuin jokin kauhea olento, joka oli todellinen ja valtavan voimakas, halusi tuhota hänet.⁴

Kaikki voimansa ponnistaen Joseph huusi uudelleen Jumalan puoleen. Hän pystyi jälleen puhumaan, ja hän aneli vapautusta, mutta hän oli vaipumassa epätoivoon, sillä sietämätön pimeys oli musertavaa ja hän oli jo valmis antautumaan turmioon.⁵

Sillä hetkellä hänen päänsä yläpuolelle ilmaantui valopatsas. Se laskeutui hitaasti ja näytti sytyttävän metsän tuleen. Kun tuo valo lepäsi Josephin päällä, hän tunsi aiemman näkymättömän voiman päästävän otteensa. Jumalan Henki korvasi sen täyttäen hänet rauhalla ja sanomattomalla ilolla.

Tähyillessään valoon Joseph näki Isän Jumalan seisovan hänen yläpuolellaan ilmassa. Jumalan kasvot olivat kirkkaammat ja loistavammat kuin mikään, mitä Joseph oli koskaan nähnyt. Jumala kutsui Josephia nimeltä ja osoitti toista olentoa, joka ilmestyi Hänen viereensä. ”Tämä on minun rakas Poikani”, Jumala sanoi. ”Kuule häntä!”⁶

Joseph katseli Jeesuksen Kristuksen kasvoja. Ne olivat yhtä kirkkaat ja loistavat kuin Isän.

”Joseph”, Vapahtaja sanoi, ”syntisi on annettu sinulle anteeksi.”⁷

Kuormansa kevennyttyä Joseph toisti kysymyksensä: ”Mihin kirkkoon minun pitäisi liittyä?”⁸

”Älä liity yhteenkään niistä”, Vapahtaja sanoi hänelle. ”He opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman.”

Herra sanoi Josephille, että maailma oli täynnä syntiä. ”Kukaan ei tee hyvää”, Hän selitti. ”He ovat kääntyneet pois evankeliumista eivätkä pidä minun käskyjäni.” Pyhiä totuuksia oli kadonnut tai turmeltunut, mutta Herra lupasi ilmoittaa Josephille tulevaisuudessa evankeliumin täyteyden.⁹

Vapahtajan puhuessa Joseph näki joukoittain enkeleitä, ja valo enkelien ympärillä loisti kirkkaampana kuin keskipäivän aurinko. ”Katso ja näe, minä tulen pian”, Herra sanoi, ”puettuna Isäni kirkkauteen.”¹⁰

Joseph oletti, että kirkkaus hävittäisi metsän, mutta puut paloivat kuten Mooseksen pensas eivätkä kuluneet.¹¹

Kun valo kaikkosi, Joseph makasi selällään katsellen ylös taivaalle. Valopatsas oli mennyt, ja hänen syyllisyytensä ja hämmennyksensä olivat poissa. Jumalallisen rakkauden tunteet täyttivät hänen sydämensä.¹² Isä Jumala ja Jeesus Kristus olivat puhuneet hänelle, ja hän oli saanut tietää itse, kuinka hän löytäisi totuuden ja anteeksiannon.

Näyn jälkeen Joseph oli liian heikko liikkumaan, joten hän makasi metsässä, kunnes hänen voimansa osittain palautuivat. Sitten hän kompuroi kotiin ja nojautui ottamaan tukea takasta. Hänen äitinsä näki hänet ja kysyi, mikä oli hätänä.

”Kaikki on hyvin”, hän vakuutti äidilleen. ”Voin aivan hyvin.”¹³

Puhuessaan muutama päivä myöhemmin erään saarnaajan kanssa Joseph kertoi, mitä hän oli nähnyt metsässä. Saarnaaja oli osallistunut aktiivisesti äskettäisiin uskonnollisiin herätyskokouksiin, ja Joseph odotti miehen suhtautuvan hänen näkyynsä vakavasti.

Alkuun saarnaaja suhtautui hänen sanoihinsa kevyesti. Ihmiset väittivät aika ajoin saavansa taivaallisia näkyjä.¹⁴ Mutta sitten hän muuttui vihaiseksi ja puolustelevaksi ja sanoi Josephille, että tämän kertomus oli Paholaisesta. Saarnaaja sanoi, että näkyjen ja ilmoitusten ajat olivat päättyneet kauan sitten, eivätkä ne koskaan palaisi.¹⁵

Joseph yllättyi ja huomasi pian, ettei kukaan uskonut hänen näkyynsä.¹⁶ Miksi he uskoisivat? Hän oli vasta 14-vuotias, eikä hänellä ollut käytännöllisesti katsoen mitään koulutusta. Hän tuli köyhästä perheestä ja oletti viettävänsä loppuelämänsä viljellen maata ja tehden tilapäistöitä niukan elannon ansaitsemiseksi.

Ja silti hänen todistuksensa vaivasi muutamia niin, että he alkoivat pilkata häntä. Kuinka outoa, hän ajatteli, että yksinkertainen poika, joka oli merkityksetön maailmassa, herätti niin paljon katkeruutta ja halveksuntaa. ”Miksi vainota minua totuuden kertomisen tähden?” hän halusi kysyä. ”Miksi maailma haluaa saada minut kieltämään sen, mitä olen todella nähnyt?”

Nämä kysymykset pohdituttivat Josephia koko hänen loppuelämänsä. ”Olin tosiaankin nähnyt valon, ja tuon valon keskellä näin kaksi Persoonaa, ja he todella puhuivat minulle”, hän myöhemmin kirjoitti, ”ja vaikka minua vihattiin ja vainottiin siksi, että olin sanonut nähneeni näyn, se oli kuitenkin totta.”

”Tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen”, hän todisti, ”enkä voinut sitä kieltää.”¹⁷

Kun Joseph havaitsi, että näystä kertominen vain käänsi naapurit häntä vastaan, hän piti näyn lähinnä omana tietonaan ja tyytyi siihen tietoon, mitä Jumala oli hänelle antanut.¹⁸ Myöhemmin, muutettuaan pois New Yorkin osavaltiosta, hän yritti kirjoittaa muistiin metsässä saamansa pyhän kokemuksen. Hän kuvaili haluaan saada anteeksi ja Vapahtajan varoitusta parannuksen tarpeessa olevalle maailmalle. Hän kirjoitti kokemuksen muistiin itse, takeltelevin sanoin, yrittäen tosissaan vangita tuon hetken majesteettisuuden.

Myöhempinä vuosina hän kertoi näystä julkisemmin turvautuen kirjureihin, jotka voisivat auttaa häntä ilmaisemaan sitä, mitä oli mahdotonta kuvata. Hän kertoi halustaan löytää tosi kirkko ja kuvaili, kuinka Isä Jumala ilmestyi ensin ja esitteli Poikansa. Hän kirjoitti vähemmän siitä, kuinka hän etsi anteeksiantoa, ja enemmän Vapahtajan yleismaailmallisesta totuuden sanomasta ja evankeliumin palauttamisen tarpeellisuudesta.¹⁹

Joka kerta, kun Joseph pyrki tallentamaan kokemuksensa, hän todisti, että Herra oli kuullut hänen rukouksensa ja vastannut siihen. Hän oppi nuorukaisena, ettei Vapahtajan kirkkoa ollut enää maan päällä. Mutta Herra oli luvannut ilmoittaa aikanaan enemmän evankeliumiaan. Niinpä Joseph päätti luottaa Jumalaan, pysyä uskollisena metsässä saamalleen käskylle ja odottaa kärsivällisesti lisäohjeita.²⁰