Kylvin evankeliumin siemeniä äitini sydämeen
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Tein kaiken voitavani opettaakseni äidilleni kirkosta, mutta vasta temppelin avointen ovien tilaisuus muutti kaiken.
Kuva Getty Images
Liityin kirkkoon ollessani 14-vuotias. Vanhempani antoivat minulle luvan mennä kasteelle, mutta kumpaakaan heistä ei kiinnostanut kirkkoon liittyminen eikä edes tiedon saaminen kirkosta.
Yli kymmenen vuoden ajan kaipasin sitä, että perheeni kokisi samaa onnea, jota minä tunsin Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista, mutta tuon vuosikymmenen ajan kävin kirkossa, sain oman endaumenttini ja palvelin kokoaikaisessa lähetystyössä täysin vailla perheeni tukea.
Kun palasin kotiin Meksikoon palveltuani lähetystyössä temppeliaukiolla Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa, asetuin asumaan äitini luo. (Vanhempani olivat eronneet, kun olin lukiossa.) Aloin työskennellä lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Meksikossa, joten kutsuin ovelasti hänet tapaamaan opettamiani lähetyssaarnaajavanhimpia ja -sisaria. Hienovaraisesti (ja toisinaan vähemmän hienovaraisesti) kutsuin seurakunnassani palvelevia lähetyssaarnaajia päivälliselle meidän luoksemme. Tein kaiken voitavani saadakseni äidin lähetyssaarnaajien seuraan toivoen, että hän saattaisi kysyä lisää evankeliumista, mutta kaikki yritykseni näyttivät olevan turhia.
Arvelen hänen tavanneen joka ainoan lähetyssaarnaajatoveriparin, jonka kanssa olin tekemisissä sen kolmen vuoden aikana, eikä siltikään tapahtunut mitään.
Vuonna 2008 muutin Yhdysvaltoihin opiskellakseni sairaanhoitajaksi. Tuon vuoden lopussa, laajan peruskorjaustyön jälkeen, Méxicon temppelissä Meksikossa järjestettiin avointen ovien tilaisuus. Kehotin äitiäni menemään katsomaan, mistä temppelissä oli kyse, kun hänellä nyt oli tämä mahdollisuus. Kun olin kannustanut häntä moneen kertaan, hän suostui ajamaan tuon noin sadan kilometrin matkan osallistuakseen avoimien ovien tilaisuuteen.
Puhuessani hänen kanssaan seuraavan kerran, hän intoili siitä, kuinka hämmästyttävä kokemus hänellä oli ollut. Hän kertoi minulle, että hän aikoi mennä sinne uudelleen. Itse asiassa hän pääsi käymään monta kertaa uudelleen avointen ovien tilaisuudessa jäljellä olevien viikkojen aikana. Hän osallistui myös kulttuurijuhlaan ennen temppelin uudelleenvihkimistä.*
Kun seuraavan kerran puhuimme puhelimessa, äiti kertoi minulle, että hän aikoi pyytää lähetyssaarnaajia opettamaan häntä. Yhtäkkiä hänellä olikin kysymyksiä ja hän olikin kiinnostunut tavoilla, joita olin toivonut niin kovin kauan. Käydessäni kotona jouluna kouluni loma-aikaan huomasin, että hän oli erilainen. Vaikka hän oli aina ollut ystävällinen ja myötätuntoinen, hänessä oli tapahtunut syvä muutos – kääntymys.
Palasin kouluun hämmästellen sitä, mitä oli tapahtumassa. Viikkoa myöhemmin äiti soitti ja sanoi: ”Sonia, halusin vain tietää, milloin olet tulossa takaisin Meksikoon, koska minä olen menossa kasteelle.”
Olin niin innoissani, niin onnellinen! Lensin kotiin helmikuussa hänen kastetilaisuuteensa. Minusta oli ihmeellistä seurata, kun hän kävi kirkossa, nähdä hänen ottavan vastaan erään kirkon tehtävän ja palvelevan siinä sekä edistyvän evankeliumissa. Tiesin, että hän tiesi sen olevan totta.
Oli myös hyvin vaikuttavaa kuulla hänen rukoilevan. Erityisen koskettavaa minulle oli kuulla hänen rukoilevan minun puolestani ja turvallisuuteni puolesta juuri ennen kuin palasin Yhdysvaltoihin. Ei ole mitään sen vertaista, kun äiti tai isä rukoilee lapsensa puolesta.
Miksi tätä kaikkea ei tapahtunut aiemmin? En tiedä. Ehkäpä äiti tarvitsi siementen kylvämistä elämäänsä ennen kuin hän saattoi ottaa vastaan evankeliumin. Ehkäpä temppeli kosketti häntä sellaisella tavalla ja sellaiseen aikaan, johon aiemmat yritykseni eivät olleet pystyneet. Nähdessäni Herran toimivan äitini elämässä mieleeni muistuu tilanteita, jolloin olen nähnyt Hänen kätensä vaikutuksen omassa elämässäni, ja se tuo minulle suurta toivoa siihen, mitä Hän voi saada aikaan muiden sukulaisteni elämässä.
Tiedän, että Herra on tietoinen meistä jokaisesta ja että Hän ohjaa elämäämme. Kun annan Hänen johtaa elämääni, päädyn oikeisiin paikkoihin. Kun noudatan omaa tahtoani, se vie kauemmin ja on yleensä vaikeampaa. Pidän enemmän siitä, että annan Herran yllättää minut ja näyttää minulle, mitä suuria asioita Hänellä on varattuna.