Mihin me uskomme
Toivomme perustus
Taivaallisella Isällä on iankaikkinen suunnitelma sinun tuomiseksesi kotiin Hänen luokseen. Hänen Poikansa Jeesus Kristus on ollut kanssasi ja on oleva kanssasi matkan jokaisella askeleella.
Luominen
Jeesus Kristus loi Isänsä johdolla meille kauniin maailman (ks. Kol. 1:15–16; 3. Nefi 9:15). ”Iankaikkisuuden valtava laajuus, äärettömän avaruuden ja ajan kirkkaudet ja mysteerit on kaikki rakennettu hyödyttämään teidän ja minun kaltaisia tavallisia kuolevaisia” (Dieter F. Uchtdorf, ”Te olette tärkeitä Hänelle”, Liahona, marraskuu 2011, s. 20).
Elämä maan päällä
Maan päällä me emme ole enää Jumalan edessä, mutta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voi johdattaa meitä. Vaikka teemme aika ajoin syntiä, Vapahtaja voi parantaa meidät ja antaa meille anteeksi, kun teemme parannuksen. Hän kärsi ”jopa enemmän kuin ihminen voi kärsiä” (Moosia 3:7), jotta me voisimme voittaa syntimme ilman että ne tuomitsevat meidät! (Ks. Moosia 4:2; Alma 42:14–15.)
Elämä kuoleman jälkeen
Kuollessamme henkemme ja ruumiimme eroavat toisistaan ja jäävät odottamaan ylösnousemusta henkimaailmassa. Ylösnousemuksellaan Jeesus Kristus voitti kuoleman meidän kaikkien puolesta, ja sen ansiosta me voimme – jos olemme uskollisia – päästä jälleen yhteen perheemme ja taivaallisen Isän kanssa. ”Henki ja ruumis yhdistetään jälleen täydellisessä muodossaan” (Alma 11:43), ja ne elävät ikuisesti. (Ks. 1. Kor. 15:22; 2. Piet. 9:4–13.)
Tuomiopäivä
Jeesus Kristus on tuomarimme. Hän, joka on ollut puolustajamme taivaallisen Isän luona, jakaa täydellisen, rakastavan, armollisen ja oikeudenmukaisen tuomion. Hän tuomitsee meidät paitsi sen perusteella, mitä olemme tehneet, sanoneet ja ajatelleet, myös sen perusteella, mitä meistä on tullut – kuinka Kristuksen kaltaisia olemme. (Ks. 2. Nefi 9:15; Moosia 4:30; OL 45:3–5.)
Iankaikkinen elämä
Ne, jotka tulevat Kristuksen luokse ja vastaanottavat kaikki välttämättömät toimitukset, kuten kasteen ja temppelitoimitukset, sekä ovat uskollisia käskyille, perivät iankaikkisen elämän Jumalan luona. Tämä siunaus tulee ”pyhän Messiaan ansioiden ja laupeuden ja armon kautta” (2. Nefi 2:8; ks. myös Moosia 15:23).