Perheilta
Koska rakastan perhettäni, olen aina pyrkinyt siihen, että voin näyttää esimerkkiä, selittää, taivutella, havainnollistaa, rukoilla, paastota, leikkiä, oikaista ja tulla oikaistuksi sekä suorittaa pelastuksen toimitukset perheelleni ja seurata niin hyvin kuin mahdollista Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä siinä, miten Hän on palvellut lapsiaan.
”Ja vielä, sikäli kuin Siionissa tai missään sen järjestetyistä vaarnoista on lasten vanhempia, jotka eivät opeta heitä ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanemisen kautta kahdeksan vuoden iässä, synti on vanhempien päällä.”1
”Vapahtajamme esimerkkiä noudattaen, sen mukaisesti kuin hän on meitä käskenyt, teidän käy hyvin tuomion päivänä. Aamen.”2
Jeesus Kristus näytti meille esimerkkiä kaikessa: kasteessa, rukouksessa, arvostelukyvyssä, viisaudessa, myötätunnossa, anteeksiannossa, nöyryydessä, kuuliaisuudessa, armossa, ystävällisyydessä ja taivuttelussa.
Yksi apukeino, joka meillä kirkossa on vahvistamiseen, yhdistämiseen, suunnitelmien ja päämäärien laatimiseen, rukoilemiseen, opillisiin kysymyksiin vastaamiseen ja iloisen ajan viettämiseen, on perheilta, jossa voimme ilmentää Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä.
Kuten sanotaan seminaarien ja instituuttien oppaassa Evankeliumin opettaminen ja oppiminen: ”Hän rakasti heitä, rukoili heidän puolestaan ja palveli heitä jatkuvasti. Hän löysi tilaisuuksia olla heidän kanssaan ja osoittaa rakkauttaan. Hän tiesi, mistä he olivat kiinnostuneita, mitä he toivoivat ja halusivat ja mitä heidän elämässään tapahtui.
Hän tiesi, keitä he olivat ja millaisia heistä voisi tulla. Hän huomasi ainutlaatuisia tapoja auttaa heitä oppimaan ja kasvamaan – tapoja, jotka oli tarkoitettu juuri heille. Kun he kokivat kamppailuja, Hän ei luopunut toivosta heidän suhteensa vaan rakasti ja palveli heitä edelleen.
Hän valmistautui – –. Hän etsi – – taivaallisen Isänsä johdatusta.”3
Joskus suurin haaste on se, että haluamme perheillan olevan täydellinen. Muistan itse, millaisia vaikeuksia meillä toisinaan oli sovittaa yhteen sopiva viikonpäivä ja löytää sopiva ajankohta lasten kouluvelvollisuuksien keskellä, mutta tasapainolla ja viisaudella me löysimme aina ratkaisun haasteisiimme.
Muistan, että eräitä parhaista perheilloistamme olivat ne, joissa pyysimme lähetyssaarnaajia tuomaan heidän tutkijoitaan kotiimme ennen näiden kastetilaisuutta. Siten tutkijat saivat nähdä, kuinka perheilta sujui mormoniperheessä, ja heille voitiin myös opettaa evankeliumia. Ne olivat aina hengellisyyden täyttämiä hetkiä, joita lapsemme rakastivat.
Kuten perhejulistuksessa sanotaan: ”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ’Lapset ovat Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä.”4
Eräs toinen aihepiiri perheilloissamme oli omavaraisuuden opettaminen perheessämme. Olimme aina avoimia lastemme kanssa, ja päätimme aina yhdessä, millaisen elämän voisimme saada ja kuinka voisimme saavuttaa sen. Vielä toinen perheen mielenkiinto oli opettaa perheemme sukunimen merkitystä, vaalia suvun perintöä. Ja siksi meillä oli tapana pohtia seuraavaa: ”Jumalallinen onnensuunnitelma tekee mahdolliseksi perhesuhteiden jatkumisen haudan tuolla puolen.”5
Perheilloissa me opimme pelastussuunnitelmasta, kuinka saada iankaikkisuuden näkökulma asioihin, huomaten että ”tosi opin ymmärtäminen muuttaa asenteita ja käyttäytymistä”6. Me matkustimme oikeassa tarkoituksessa temppeliin suorittamaan toimitukset esivanhemmillemme, ja se on aina saanut meidät tuntemaan, että meillä on iankaikkinen side jokaiseen heistä.