St. Georgen hyviä ihmisiä
Claudio Gonzalez, Antofagasta, Chile
Kuvitus Allen Garns
Kun olin suunnilleen 12-vuotias, näin kirkon elokuvan, jossa näytettiin, kun presidentti Lorenzo Snow (1814–1901) rukoili St. Georgessa Utahissa Yhdysvalloissa asuvien myöhempien aikojen pyhien puolesta, jotka kärsivät ankarasta kuivuudesta.
”Herra”, presidentti Snow rukoili, ”siunaa St. Georgen hyviä ihmisiä.”
Tämä ilmaus, ”St. Georgen hyviä ihmisiä”, jätti pysyvän vaikutelman nuoreen mieleeni. Koska asuin Chilessä, yritin kuvitella, millaisia uskollisia pyhiä ”St. Georgen hyvät ihmiset” varmaankin ovat. Halusin tavata heidät.
Yli 30 vuotta myöhemmin vuonna 2005 perheeni ja minä veimme toiseksi vanhimman poikamme Provoon Utahiin liittymään veljensä seuraan, joka jo opiskeli Brigham Youngin yliopistossa. Saapumisemme jälkeisenä iltana sanoin: ”Haluan mennä katsomaan St. Georgen hyviä ihmisiä.”
”Mutta papá”, vanhin poikani vastusteli, ”St. George on kaukana.”
”Poikani”, vastasin, ”papá maksoi lentoliput. Papá maksaa ruokakulut. Papá maksaa bensakulut. Papá haluaa itse vain yhtä asiaa. Hän haluaa tavata St. Georgen hyviä ihmisiä!”
”Selvä”, poikani sanoi käsittäessään, että olin vakavissani.
Seuraavana päivänä ajoimme yli 400 kilometrin matkan St. Georgeen. Saavuttuamme sinne menimme temppelin luona olevaan vierailukeskukseen ja kävimme katsomassa presidentti Brigham Youngin (1801–1877) talvikotia. Kävimme myös tabernaakkelissa, missä sain kutsun puhua perheelleni hetken ajan samalta puhujakorokkeelta, jolta presidentti Snow oli puhunut ”St. Georgen hyville ihmisille”. Kävelimme ympäri kaupunkia katsellen ja tavaten ihmisiä. He vaikuttivat tavallisilta, uskollisilta myöhempien aikojen pyhiltä.
Olin onnellinen, että menimme sinne. Mutta kun palasimme Chileen, ymmärsin jotakin: olin nähnyt ”St. Georgen hyviä ihmisiä” aiemminkin.
Työni ja kirkon tehtäväni vuoksi olen matkustanut kaikkialla Chilessä. Calamassa olen nähnyt nuoria aikuisia, jotka pyrkivät pitämään käskyt. La Serenassa olen nähnyt omistautuneita vanhempia, jotka saapuvat lastensa kanssa aikaisin kirkon kokouksiin. Antofagastassa olen nähnyt myöhempien aikojen pyhiä, jotka puolustavat joka päivä sitä, mikä on oikein. Vallenarissa, Copiapóssa, Calderassa, Tocopillassa ja muissa kaupungeissa olen nähnyt jäseniä, jotka polvistuvat rukoilemaan ja sitten kulkevat eteenpäin vaikeinakin aikoina.
Kun näen uskollisia myöhempien aikojen pyhiä, jotka ovat kuuliaisia ja kestäviä – riippumatta siitä, missä he asuvat tai mitä haasteita he kohtaavat – sanon itselleni: ”Nämä ovat St. Georgen hyviä ihmisiä.”