Kun palveleminen oli vaikeaa
Kirjoittaja asuu Santiagossa Filippiineillä.
Kuinka voisin hoitaa ihmistä, jolla oli niin hankala asenne?
Kuvitus Chris Thornock
Yksi haastavimmista asioista, mistä olen ikinä selvinnyt, oli oma ”ei kiinnosta” -asenteeni. Ellen ollut aivan innoissani siitä, mitä tein, suhtauduin ihmisiin kylmäkiskoisesti ja kärsimättömästi.
Se kaikki muuttui yhden koululoman aikana, jolloin minua pyydettiin hoitamaan 76-vuotiasta isoisääni. ”Dadi”, kuten häntä kutsuimme, oli saanut halvauskohtauksen, jonka vuoksi hänen toinen puolensa oli halvaantunut. Kun perheeni pyysi minua hoitamaan häntä kaksi kuukautta, minun oli mahdoton kuvitella, kuinka se onnistuisi!
Minun oli herättävä varhain valmistaakseni hänelle aamiaisen ja kylvyn ja pannakseni valmiiksi hänen lääkkeensä. Autoin häntä kävelemään, jotta hän sai päivittäin liikuntaa. Koska hänen oli vaikea liikkua, olin hänen vierellään koko ajan, myös kun hän kävi kylvyssä ja vessassa. 18-vuotiaalle tytölle se oli vaikein osuus.
Kaiken tämän lisäksi hänen kanssaan oli hankalaa olla. Hän ei ole kirkon jäsen, ja hänellä on eri periaatteet kuin minulla. Hän oli mies, joka oli täynnä harmituksen aiheita – aina huutamassa, aina murjottamassa ja jatkuvasti sanomassa: ”Minä kuolen!” Tämän asenteen johdosta meidän oli vaikea luoda hyvää suhdetta.
Alkuun tein kaikkeni välttääkseni tehtäviäni, mutta se ei toiminut. Sitten päätin muuttaa asennettani ja yrittää parhaani.
Kun tästä uudelleen asennoitumisesta oli kulunut viikko, Dadin palvelemisesta tuli minulle iloinen asia. Kärsivällisyyteni kasvoi, ja opin ymmärtämään hänen ahdinkoaan. Kun palvelin häntä, lakkasin ajattelemasta, että hänen kanssaan oleminen oli taakka, ja aloin ajatella sitä tilaisuutena luoda hyviä hetkiä hänen kanssaan.
Myös Dadi muuttui. Tämä vanhus, joka oli ennen aina kulmat kurtussa, muuttui hymyileväksi, lempeäksi isoisäksi. Hän oppi jopa pitämään EFY-kappaleiden kuuntelemisesta!
Yhtenä iltana kuulin hänen liikkuvan, joten kurkistin hänen huoneeseensa saadakseni selville, mitä hän teki. Hän rukoili ensimmäistä kertaa. Minua tämä muutos innoittaa joka päivä.
Olen nyt taas opiskelemassa, mutta käyn yhä kaksi kertaa kuukaudessa Dadin luona perheeni kanssa. Syömme hänen kanssaan ja laulamme hänen ilokseen. Hänen vointinsa on huonontunut, joten nyt voimallisin apu, mitä voin antaa, on rukoilla hänen puolestaan.
Olen kiitollinen tilaisuudesta huolehtia Dadista, koska se auttoi minua näkemään, mitä pystyn antamaan. Rakkaus on hyvin voimallinen asia – se pehmensi sekä minun että Dadin sydämen. Olen oppinut, mitä uhraaminen ja myötätunto tarkoittavat. Rakkaus todellakin valaisee jokaisen sydämen!