Neuvo, jota en halunnut kuulla

Julkaistaan nimettömänä

Porto Alegre, Brasilia

Kuvat Getty Images

Kun aviomieheni ja minä päätimme perustaa oman liikeyrityksen, kolme ensimmäistä vuotta olivat vaikeita. Emme onnistuneet tekemään voittoa, vaan jouduimme velkoihin. Teimme lujasti työtä, mutta käsittämättömät ongelmat tekivät siitä ajasta elämämme vaikeinta.

Tilanne paheni, kun tapaninpäivänä anoppini kuoli ja vain viikko myöhemmin – uudenvuodenaattona – minä tulin erittäin kipeäksi. Siihen aikaan olimme pennittömiä, olimme menettäneet automme ja – pahinta kaikesta – olimme menettäneet sairausvakuutuksemme.

Lopulta minulla todettiin pahanlaatuinen syöpä, joka oli edennyt jo ainakin viisi vuotta. Tilanne oli vakava ja edellytti välitöntä leikkausta. Minulta oli aika loppumassa, eikä meillä ollut rahaa tarvitsemaani kalliiseen sairaalahoitoon.

Aviomieheni ja minä menimme tapaamaan piispaamme ja pyytämään apua. Selitimme, että nyt oli kirjaimellisesti kyse elämästä ja kuolemasta. Piispa oli huolissaan, mutta hän sanoi meille, että hän tunsi innoitusta odottaa hieman pidempään ennen kuin antaisi avustusta, jotta nähtäisiin, järjestyisikö meille jokin toinen keino. Hän vakuutti meille, että jos uskomme olisi riittävä, Herra järjestäisi minulle keinon saada tarvitsemaani apua.

Alkuun piispan suhtautuminen sai minut vihaiseksi ja katkeraksi. Tunsin, että niin hän kuin Herrakin olivat hylänneet minut. Mutta minulla oli todistus evankeliumista, ja uskoin, että piispamme oli Jumalan kutsuma. Syvästä murheestani huolimatta rukoilin, että taivaallinen Isä auttaisi minua edelleen rakastamaan, kunnioittamaan ja tukemaan piispaamme. Kun rukoilin tätä, sain lohtua ja tunsin, että Herra auttaisi minua jollakin tavoin.

Aviomieheni ja minä kuljimme eteenpäin uskon turvin, ja pääsin tarvittaviin kokeisiin sairaalaan ja minulle varattiin leikkausaika – huolimatta rahan puutteestamme. Leikkausta edeltävänä päivänä myimme liikeyrityksemme hyvällä hinnalla, minkä ansiosta saatoimme maksaa kaikki terveydenhoitokuluni.

Nyt kävi selväksi, miksi piispamme oli epäröinyt antaa avustusta. Hän oli toiminut innoituksen mukaan, jotta minä voisin saada arvokkaan hengellisen kokemuksen. Tämä kokemus opetti minua luottamaan Vapahtajaan silloinkin kun tie näyttää turhauttavalta ja pelottavalta. Olen kiitollinen siitä neuvosta, jota en halunnut kuulla piispaltamme. Nyt tiedän, että Jumala on ihmeiden Jumala eikä Hän koskaan hylkää meitä.