Uutisia
Vanhat kuvat kertovat – lähetyssaarnaajat Suomen koripalloilun kehittäjinä 1949–1952
Tämä kirjoitus sai alkunsa kuvista, jotka Henry A. Matiksen lapset ovat lahjoittaneet kirkolle.
Suomalaisista vanhemmista Telluridessa Coloradossa syntynyt Henry A. Matis, Suomen ensimmäinen lähetysjohtaja (1947–1955), rakasti koripalloa, ja sillä oli merkitystä, kun hän 1930-luvulla Pittsburghissa tutustui myöhempien aikojen pyhiin. Sikäläisessä seurakunnassa oli nimittäin koripallojoukkue, jossa hän alkoi pelata lapsuudenystävänsä Art Ungerin kanssa. He ihastelivat kirkon jäsenten kunnollista elämäntapaa ja urheiluhenkeä. Kun Henryn ensimmäinen vaimo Vera kuoli vuonna 1932, koripallo auttoi häntä selviytymään vaikeasta ajasta. Vähitellen evankeliumikin alkoi merkitä yhä enemmän, ja seitsemän kuukauden kuluttua Henryn ensimmäisen vaimon Veran kuolemasta Henry, Art ja tämän vaimo Anna Belle menivät kasteelle vuonna 1933.
Lähetysjohtajaksi Suomeen tultuaan Matis luonnollisesti mietti, millä tavalla hän voisi palvella suomalaista yhteiskuntaa ja edistää samalla lähetystyötä. Yhdeksi tällaiseksi mahdollisuudeksi osoittautui koripallo, jota lähetyssaarnaajat osasivat hyvin – jotkut todella hyvin – mutta joka Suomessa oli vielä lapsenkengissään.
Kirkko otti Suomessa vuonna 1948 yhteyttä koripallopiireihin ja kertoi haluavansa pelata omalla joukkueellaan suomalaisia vastaan. Seitsemän ottelun kiertue alkoi huhtikuussa 1949, ja lähetyssaarnaajat hävisivät ainoastaan kaksi ottelua.1
Donald K. Miner kirjoitti Helsingissä pelatuista loppuotteluista Valkeuden kesäkuun 1949 numerossa: ”Yleisö nautti suuresti pelistä, vaikka olikin hieman hämmästynyt nähdessään lähetyssaarnaajien ottavan osaa peliin ja olevan hyvin perehtyneitä siihen. Vanhin Alvin Anderson käsitteli palloa sellaisella taituruudella, jota on harvoin nähty Suomessa ja yleisö suorastaan ulvoi riemusta sen nähdessään.” Otteluiden jälkeen Suomen koripalloliitto kutsui MAP-joukkueen ja lähetysjohtaja Matiksen lounaalle. Liiton johtaja Jussi Lappi-Seppälä kiitteli lähetyssaarnaajia koripalloilun edistämisestä Suomessa.2
Urheilu-lehti kirjoitti 10. toukokuuta 1949: ”Urheilullisesti onnistuneeksi ja täysipainoiseksi voidaan sanoa viime keskiviikkoillan amerikkalaisvierailun koripallo-otteluja Helsingin tennispalatsissa. Eräissä mielin lähetyssaarnaajien MAP-joukkueen esitys oli suorastaan oppitunti.”
Joulukuun numerossa vuonna 1949 Valkeus kirjoitti: ”Marraskuun 28 p:nä pelasi lähetyssaarnaajista muodostettu joukkue tamperelaisten Pyrintöä vastaan voittaen 46–28. Pelin kuluessa nähtiin erittäin hyviä heittosuorituksia. Vanhin Isaacson kunnostautui erikoisesti, samoin vanhin Alvin Anderson. Lähetyssaarnaajien joukkue ei ollut koskaan ennen pelannut yhdessä, minkä tähden yleisö, jota oli noin 300 henkeä, ei odottanut paljon lähetyssaarnaajilta. Voitto tulikin sen tähden yllätyksenä, varsinkin kun MAP:n viime keväinen häviö antoi tamperelaisille voitonvarmuutta. Lehdistön arvostelut olivat erittäin suopeat. Niissä sanottiin mm, että suomalaisten mestarijoukkueiden olisi otettava oppia amerikkalaisten pelityylistä. ’Harvoin on Suomessa nähty niin vauhdikasta ottelua.’”
Menestys jatkui seuraavana vuonna helmi–maaliskuussa, kun MAP voitti kuusi seitsemästä pelaamastaan ottelusta.3
Lähetyssaarnaajien joukkue pelasi vielä syksyllä 1951 Lahdessa, Turussa ja Helsingissä ja voitti kaksi ensin mainittua peliä.
Vierumäen valmennusleiri
Kesällä 1950 Vierumäen urheiluopistossa järjestettiin maajoukkueen valmennusleiri, jonne kutsuttiin eri seuroista valmentaja ja paras pelaaja. Yhdeksi kouluttajaksi pyydettiin vanhin E. Arnold Isaacson, joka kävi siellä useita kertoja aivan yksin.
”Oman merkittävän lisänsä suomalaisen koripallon kehittymiselle toivat 1940-luvun lopulla maahan saapuneet mormonilähetyssaarnaajat, joista tässä yhteydessä mainittakoon määrätietoista koulutustyötä 1940–1950-lukujen taitteessa tehnyt E. Arnold Isaacson. Mormonijoukkue kiersi Suomessa näytösotteluissa, joiden yhteyteen sisältyi myös valmennusta sekä leirien vetämistä erityisesti Vierumäellä.”4
Vierumäelle saatiin myös kaksinkertainen All American -koripallotähti (Utahin ja Iowan yliopistoista), vanhin Herbert Wilkinson, joka saapui lähetysjohtajan ja Suomen koripalloliiton sopimuksesta Suomeen elokuussa 1950. Hän oli lähetystyössä Lontoossa, ja kun suomalaiset koripalloilijat kuulivat siitä, he tiedustelivat, voitaisiinko Wilkinsonia lainata valmentamaan Suomen maajoukkuetta. Wilkinson sai erityisluvan ja koulutti täkäläisiä huippupelaajia viikon kestäneellä leirillä Vierumäen urheiluopistossa ja erikseen kuudessa kaupungissa. Mukana oli myös Suomessa palvelevista lähetyssaarnaajista koostunut ryhmä, joka havainnollisti sitä, mistä Wilkinson luennoi.5
Wilkinson muistetaan myös siitä, että menestyksestään huolimatta hän pysyi uskollisena vakaumukselleen eikä suostunut pelaamaan sunnuntaisin. Basketball Association of Americaan (BAA) kuulunut Minneapolis Lakers -joukkue teki hänelle niin hyvän tarjouksen, että hän päätti lykätä anestesiologian opintojaan sillä edellytyksellä, ettei hänen tarvitsisi pelata sunnuntaisin. Kerran joukkueen omistaja kuitenkin kysyi valmentajalta, missä Herb oli. Valmentaja vastasi, että Herb ei pelaa sunnuntaisin. Se ei miellyttänyt omistajaa, joka ilmoitti, että hän purkaisi sopimuksen, ellei Herb pelaisi sunnuntaisin. Herb ei ollut täysin varma, oliko omistaja tosissaan, mutta hän lopetti kuitenkin koripallon ja meni sen sijaan kahdeksi vuodeksi lähetystyöhön.6
Vierumäellä valmennettu maajoukkue matkusti kesällä 1951 Euroopan mestaruuskisoihin Pariisiin mukana valmentajana vanhin Isaacson. Myöhemmin hän toimi Suomessa lähetysjohtajana (1981–1984).
Robert Petersen
Vuonna 1949 Suomeen saapuneesta ja lähetyssaarnaajien joukkueessa pelanneesta vanhin Robert Petersenistä tuli todella merkittävä hahmo suomalaisessa koripallossa. Lähetyssaarnaajana hän toimi mm. Suomen koripallomaajoukkueen valmennusryhmässä Helsingin olympialaisissa.
Vanhimmat Petersen ja Isaacson saivat työstään koripallon hyväksi Koripalloliiton tunnustuspalkinnon, ja kun lähetysjohtaja Matis lähti Suomesta vuonna 1955, hänelle myönnettiin Koripalloliiton ansiomerkki. Vuonna 1951 hän oli jo saanut Suomen urheilun hopeisen ansiomitalin.7
Robert Petersen perheineen palasi takaisin Suomeen vuonna 1959. Hänet kutsuttiin maajoukkueen kakkosvalmentajaksi Kalevi Tuomisen parina, ja he valmensivat Suomen joukkuetta Tokion olympialaisiin. Vuonna 1969 Petersenistä tuli maajoukkueen ykkösvalmentaja, ja hän toimi tuossa asemassa välivuotta 1972 lukuun ottamatta vuoteen 1982 asti. Sen jälkeen hän kirjoitti vielä laajasti kiitellyn kirjan Koripallovalmennus (1993).
Hän kuoli 74-vuotiaana vuonna 2003. Kymmenen vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Suomen koripallon Hall of Fameen.8
Susijengin nykyinen päävalmentaja Henrik Dettmann kiitteli oppi-isäänsä: ”On ilosanoma koko suomalaiselle urheilukulttuurille, että ’Petterin’ kaltainen vaikuttaja tunnistetaan ja tunnustetaan. Petteri on nykyisen Susijengin henkinen isä, jonka merkitystä suomalaiselle koripallolle ja valmennukselle on vaikea sanoin kuvata. Hän tietenkin valmensi pitkään, mutta erityisesti vaikutti ajatuksillaan, opeillaan monen moneen tulevaan pelaajaan sekä valmentajan ajatteluun ja toimintaan.”9
Petersenin ansiota on myös se, että monet suomalaiset urheilijat pääsivät opiskelemaan Brigham Youngin yliopistoon. Heitä olivat mm. koripalloilijat Timo Lampén, Kari Liimo, Ville Vainio, Kalevi Sarkalahti, Timo Saarelainen, Jarmo Laitinen ja myös monet yleisurheilijat, kuten kerrotaan Yle Areenasta löytyvässä Arto Terosen ja Jouko Vuolteen ohjelmassa Kiveen Hakatut: Robert Petersen. Ohjelmasta ilmenee, kuinka suuri vaikutus Petersenillä oli suomalaiseen koripalloon ja yhteiskuntaan laajemminkin. Mm. Anssi Rauramo kertoo, kuinka hyvä opettaja Petersen oli nuorille urheilijoille, eikä pelkästään koripallossa. Pitkillä matkoilla ja leireillä puhuttiin monista muistakin elämän asioista. Uskonnostakaan ei vaiettu, vaan siitä puhuttiin ”juuri oikein”.