Päätöksiä tehdessä: tahdonvapaus verrattuna ilmoitukseen

Erin Rider

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Kun kyse on isoista päätöksistä, kuinka paljon meidän pitää luottaa siihen, että Jumala kertoo meille, mitä tehdä?

Meidän kaikkien on tehtävä joka päivä monia päätöksiä. Jotkin ovat melko tavanomaisia, kuten ”Mitä puen päälleni?” ”Mitä minun pitäisi syödä lounaaksi?” ”Onko aika ostaa uusi auto vai voinko sinnitellä vanhallani vielä vähän pidempään?” Mutta aina silloin tällöin eteemme tulee jokin suuri päätös – ”Pitäisikö minun palata opiskelemaan?” ”Pitäisikö minun ottaa vastaan tämä työ?” ”Pitäisikö minun muuttaa uuteen kaupunkiin?” ”Pitäisikö minun ostaa asunto?” ”Pitäisikö minun seurustella tämän henkilön kanssa?” ”Pitäisikö minun mennä naimisiin tämän henkilön kanssa?” ja niin edelleen.

Kun edessämme on isoja päätöksiä, meillä on taipumus – kuten sopivaa onkin – käyttää päätöksen tekemiseen hieman tavallista enemmän aikaa. Noudatamme neuvoa, joka annettiin Oliver Cowderylle kohdassa OL 9:8–9. Herra sanoo siinä:

”Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein, ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi; sen tähden sinä tunnet, että se on oikein.

Mutta ellei se ole oikein, sinulla ei ole mitään sellaisia tunteita, vaan ajatuksesi hämärtyvät, niin että unohdat sen, mikä on väärin.”

Vaikka tämä on tosiaan hyvä neuvo, kun on kyse isoista päätöksistä, niin toisinaan me luotamme hieman liian paljon neuvon siihen osaan, jossa Jumala kertoo meille, mikä on oikein, emmekä riittävästi siihen osaan, jossa Hän käskee meidän tutkia sitä tarkoin mielessämme. Juutumme niin kokonaan odottamaan Jumalan vahvistusta päätöksillemme, että annamme uskomattomien tilaisuuksien mennä ohitsemme. Saatamme jopa ymmärtää tahdonvapauden roolin, mutta pelkäämme tehdä päätöstä, joka voisi viedä meidät pois meille ennalta määrätystä ”suunnitelmasta”, ja päädymme olettamaan, että mikä tahansa muu kuin palava tunne sydämessä tai ääni taivaasta tarkoittaa, että päätöksemme on väärä. Meidän monien kohdalla tämä ääneen lausumaton jännite tahdonvapauden ja henkilökohtaisen ilmoituksen välillä johtaa tiettyyn merkitykselliseen kysymykseen: Mikä on Jumalan auttava rooli päätöksiä tehdessämme?

Jumalan rooli päätöksenteossamme

Tätä kysymystä käsitellään kenties parhaiten kertomuksessa Jeredin veljestä. Tässä kertomuksessa on kiinnostava kasvun kaava, joka opettaa meille siitä, miten Jumala odottaa meidän tekevän päätöksiä. Sen jälkeen kun kielet oli sekoitettu Babylonin tornilla, Jered pyytää veljeään kysymään Herralta, pitäisikö heidän lähteä maasta, ja jos pitäisi, minne heidän pitäisi mennä (ks. Et. 1:36–43). Jeredin veli kysyy, ja Herra johdattaa heidät merenrantaan. Heidän tehdessään matkaa Herra puhuu heille pilven sisässä ja ohjaa heidän matkansa jokaista vaihetta. Viimein he pääsevät merenrantaan, missä he viipyvät neljä vuotta.

Neljän vuoden jälkeen Jumala käskee Jeredin veljen rakentaa laivoja ja valmistautua valtameren ylitykseen. Kun Jeredin veli tajuaa, ettei laivoissa ole ilmaa, hän noudattaa samaa tuttua kaavaa mennä Jumalan luo ja kysyä, mitä hänen pitäisi tehdä. Kuten Jered odotti, Herra vastaa antamalla hänelle yksityiskohtaisia ohjeita aukkojen tekemisestä laivojen kanteen ja pohjaan. Huomaa ilmoituksen kaava tähän mennessä: Jumala antaa heille suunnitelman, he esittävät kysymyksiä siitä, kuinka suunnitelma toteutetaan, ja Jumala antaa yksityiskohtaisia ja selkeitä vastauksia.

Mutta kun Jeredin veli on tehnyt aukot laivoihin, hän tajuaa, ettei laivoissa ole valoa. Hän kysyy jälleen kerran Jumalalta, mitä hänen pitäisi tehdä. Vastauksen sijaan Jumala kuitenkin kysyy: ”Mitä sinä tahdot minun tekevän, että teillä olisi valoa aluksissanne?” (Et. 2:23.) Sen sijaan että Herra antaisi yksityiskohtaisia ohjeita kuten aiemmin, tällä kertaa Herra odottaa, että Jeredin veli päättää, mitä tehdä.

Tällaista Herran vastausta on kenties vaikeinta ymmärtää, kun yrittää tehdä päätöksen. Meitä opetetaan rukoilemaan ja odottamaan vastausta, joten luonnollisesti olemme huolissamme, kun emme kuule mitään vastausta. Usein ihmettelemme, onko se, ettemme saa selkeää vastausta, sitä ”ajatuksen hämärtymistä”, joka osoittaa valintamme olevan väärä. Toisinaan mietimme, tarkoittaako se sitä, ettemme ole riittävän vanhurskaita kuulemaan vastausta tai ettemme kysy ”vakain aikein” (ks. Moroni 10:4). Mutta on kolmaskin vaihtoehto, jota emme joskus tule miettineeksi – ehkäpä, kuten Jeredin veljen kohdalla, Jumala odottaa, että me teemme oman päätöksemme.

Päätöstä tekemässä

Minulla oli äskettäin edessäni tilanne, joka haastoi käsitykseni tahdonvapaudesta ja henkilökohtaisesta ilmoituksesta. Kun jatko-opintoni lähestyivät loppuaan, sain muutaman työtarjouksen eri kaupungeista enkä osannut päättää, mihin niistä tarttuisin. Jeredin veljen tavoin olin kokenut monia hetkiä, jolloin olin rukoillut jostakin suuresta päätöksestä ja Jumala oli antanut niihin melko selkeän vastauksen. Noihin aiempiin kokemuksiin luottaen aloin rukoilla ja pyytää Jumalalta, että Hän auttaisi minua päättämään, mikä työpaikka minun pitäisi ottaa vastaan. Tein myös oman osani ottamalla selvää jokaisesta työtarjouksesta ja neuvottelemalla monien ihmisten kanssa. Mutta rukoilinpa tai paastosinpa kuinka paljon tahansa, taivaat pysyivät hiljaa enkä saanut vastausta.

Päätöksenteon määräaika lähestyi, ja aloin hätääntyä. Eikö tämä ollut juuri sellainen päätös, josta Herran täytyy välittää, joten miksi Hän ei vastannut? Ehkäpä Hän ei välittänyt siitä, minkä työpaikan valitsisin, mutta Hänen täytyi välittää siitä, mihin kaupunkiin muuttaisin, koska sillä olisi epäilemättä vaikutus elämääni. Herra oli aina ennen välittänyt päätöksistäni, joten miksi Hän ei välittäisi tästäkin?

Silti, vaikka yritin kuinka kovasti, vastausta ei kuulunut. Aloin miettiä, olinko ajautunut niin kauas Jumalasta, etten pystynyt kuulemaan Hänen vastaustaan. Mietin myös, enkö pystynyt kuulemaan sitä, koska alitajuisesti en halunnut kuulla vastausta. Viimein, päivä ennen määräaikaa, tiesin, että minun oli tehtävä valinta, joten käytin harkintakykyäni ja tein päätöksen. Sinä iltana rukoilin vain pyytäen, että Hän antaisi minun tietää, oliko päätökseni väärä. Vieläkään ei tullut vastausta, joten otin vastaan sen työpaikan.

Useita kuukausia myöhemmin epäilin edelleen päätöstäni, joten pyysin pappeuden siunausta saadakseni varmuuden. Siinä siunauksessa minulle sanottiin, etten ollut saanut vastausta rukoukseeni, koska Herra oli tyytyväinen, tein minä minkä päätöksen tahansa. Tämä siunaus vahvisti neuvon, jonka olin aiemmin saanut lähetysjohtajaltani hänen sanoessaan, ettei useinkaan sillä, minkä päätöksen teemme, ole oikeasti merkitystä. Jumala haluaa meidän oppivan seisomaan omilla jaloillamme ja päättämään, kuinka elää elämäämme. Lähetysjohtajani muistutti minua myös siitä, ettei Jumala, joka on taivaallinen Isämme, rankaise meitä eikä ota pois luvattuja tilaisuuksia, jos me vilpittömästi yritämme saada selville, mitä tehdä.

Jeredin veli olisi luultavasti voinut ehdottaa laivojen valaisemiseen miltei mitä ratkaisua tahansa, ja se olisi sopinut Herralle. Kokemuksen tarkoitus oli paitsi se, että Jeredin veli vahvistui uskossaan, myös se, että hän oppi tekemään päätöksiä.

Käytä tahdonvapautta

Iankaikkisesta näkökulmasta katsottuna tahdonvapauden käyttäminen on henkilökohtaisen kasvun välttämätön osatekijä. Ilman sitä me emme pysty tekemään sellaisia päätöksiä, jotka auttavat meitä saavuttamaan täydet mahdollisuutemme. Kasvu, kuten kaikki muukin evankeliumissa, tulee rivinä rivin päälle, opetuksena opetuksen päälle (ks. 2. Nefi 28:30). Jumala haluaa meidän olevan valmistautunutta kansaa, ei lamaantunutta kansaa, ja Hän odottaa meidän käyttävän tahdonvapauttamme elääksemme elämäämme niin hyvin kuin osaamme.

Kun sitten opimme löytämään tasapainon tahdonvapauden ja ilmoituksen välillä, voimme kokea todellista hengellistä kasvua. Näin tapahtui Jeredin veljelle. Ajateltuaan asiaa perusteellisesti hän teki työtä sulattaakseen kalliosta 16 kiveä ja pyysi Jumalaa koskettamaan niitä, jotta ne loistaisivat (ks. Et. 3:1–5). Kun Jumala tällä kertaa vastasi, kaikki muuttui. Sen sijaan että Jeredin veli olisi kuullut Jumalan äänen pilven sisästä, hän todella näki Herran, joka sekä ilmestyi hänelle henkilökohtaisesti että myös näytti hänelle uskomattomia näkyjä maailmasta ja kaikesta, mitä oli tapahtuva (ks. Et. 3:6–26). On mahdollista, ettei Jeredin veli olisi ollut hengellisesti valmis saamaan tuota näkyä, ellei hän olisi ensin kokenut henkilökohtaista kasvua, joka koitui siitä, että hän oli tehnyt oman päätöksensä.

Päätöksiä tehdessämme meidän tulee tietenkin noudattaa Alman neuvoa ”[kysyä] Herralta neuvoa kaikissa [tekemisissämme]” (Alma 37:37). Kun Herra sitten haluaa meidän tekevän jonkin tietyn päätöksen, Hän antaa meidän tietää sen ja näin estää meitä menemästä harhaan. Mutta meidän täytyy myös olla valmiita nousemaan ylös ja etenemään uskossa, saimmepa vastausta tai emme. Niin kauan kuin pidämme liittomme ja pysymme uskollisina Jeesuksen Kristuksen evankeliumille, me voimme tuntea varmuutta vanhurskaista päätöksistämme ja rauhaa siitä, että Herra on mieltynyt ponnisteluihimme.