Uutisia
Kilometrien mittaisia rukouksia
Jeesus muistutti opetuslapsilleen, että tärkein käsky on rakastaa Jumalaa, ja toinen sen veroinen on rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Minun täytyy siis ensin osata rakastaa itseäni, ymmärtää pitää huolta itsestäni. Ellen tee niin, en jaksa auttaa enkä palvella muita, enkä niin ollen pysty olemaan kuuliainen Herran käskylle.
Kun jaksamme enemmän, voimme antaa ja palvella enemmän. Emmekä ainakaan ole taakkana muille. Vaikka ajattelemmekin muita, omasta hyvinvoinnista huolehtimista ei tule jättää vähemmälle. Se ei ole itserakkautta, se on lempeää Kristuksen kaltaista rakkautta.
Ihminen on kolmen osa-alueen kokonaisuus. Olisi onnellista, jos pystyisimme pitämään fyysisen, henkisen ja hengellisen hyvinvointimme järkevästi tasapainossa, niin että osaamme jakaa aikaa ja voimia riittävästi kaikkien kolmen kesken. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kohottamiseen, saati ylläpitämiseen, ei riitä, että käyttää vain istumalihaksia, sormenpäitä ja silmiä, ei liioin sekään, että istuu sisällä aamusta iltaan lukemassa pyhiä kirjoituksia.
Viime lokakuun lopulla vuosittaisessa terveystarkastuksessani ilmeni seikkoja, joiden vuoksi lääkäri ehdotti lääkereseptiä tilanteen korjaamiseksi. Pyysin lisäaikaa, ja sain kolme kuukautta. Havahduin tulleeni jonkinlaiseen risteykseen, jossa piti miettiä, mitä on tapahtumassa, mihin suuntaan jatkan. En jaksanut oikein hyvin, ja painokin oli alkanut salakavalasti nousta. Jonkinlainen alamäki oli alkanut, ja vauhti tuntui kiihtyvän. Tajusin, että jos en muuta suuntaa, löydän pian itseni jostakin, missä en ehkä haluaisi olla.
Pysähdyin miettimään, mistä aloitan muutoksen – sellaisen, jota jaksan jatkaa ainakin jonkin aikaa. Nappasin kiinni kahdesta johtajiemme ohjeesta, jotka sillä hetkellä tuntuivat riittävän helpoilta noudattaa: ”ottakaa vitamiininne” ja ”menkää metsään”. Aloitin ruokaremontin ja päivittäiset kävelyt.
Tuossa päätöksessä olen pysynyt, eivätkä pyry, pakkanen ja liukkauskaan ole estäneet. On tuntunut hyvältä lähteä 1,5–2 tunnin kävelyille varhain aamulla, ihailla auringonnousuja ja luonnon monimuotoista heräämistä. Kolmen kuukauden jälkeen lääkäri ihmetteli hyviä tuloksia. Hän kehotti jatkamaan tällä reseptillä ja sanoi, että seuraava tarkastus riittää kahden vuoden kuluttua.
Tuota reseptiä uskallan lämpimästi suositella muillekin. Se on vapaasti kopioitavissa, eikä se maksa mitään eikä ole ylivoimainen noudattaa. Jos minä olen jaksanut, moni muukin jaksaa.
Kielteiseksi puoleksi ei kannata katsoa sitä, että aloitettuaan siitä on vaikea päästä irti, sillä pahempiakin riippuvuuksia ihmisillä taitaa olla.
Neljä kuukautta kävelylenkkien aloittamisesta takana on 1 100 kilometriä. Nyt jatkan useita kiloja kevyemmin askelin. Enempää vitamiineja elimistö tuskin pystyy hyödyntämään, ja enemmän metsään en voi mennä.
Jaksan fyysisesti paremmin ja pystyn jopa hölkkäämään pieniä matkoja.
Maratonille en sentään tähtää – ainakaan vielä! Toki olen äärettömän kiitollinen siitä, että lähtötilanteessa ei ollut mitään fyysisiä rajoitteita eikä kipuja estämässä liikkumista. Toisaalta paraurheilijatkin käyttävät niitä jäseniä, joita on jäljellä ja jotka toimivat.
Fyysisen jaksamisen kasvaessa samaa on tapahtunut myös henkiselle jaksamiselle.
Nuo pitkät kävelyt ovat olleet oivallisia hetkiä mietiskelyyn luonnon keskellä, satojen kilometrien pituista rukousta. Olen saanut olla tunteja ja taas tunteja Herran läheisyydessä, puhua ja kuunnella, myös muistella kirkon laulujen sanoja ja pyhien kirjoitusten jakeita. Se kaikki on vahvistanut hengellisyyttäni. Muutamia runoja ja monia ajatuksia on syntynyt aamukävelyjen aikana.
Elämme nyt ihmiskunnan historiassa ainutlaatuista vaihetta. Muutaman viime vuosikymmenen aikana on saatu kokea niin valtavaa tekniikan kehitystä, että sellaista ei koskaan aikaisemmin ole ollut. Meillä on käytettävissämme mitä ihmeellisimpiä laitteita ja mahdollisuuksia, joilla voimme olla yhteydessä toisiin mistä tahansa maailmassa minne tahansa.
Olemme lähes ihmeiden keskellä joka päivä. On netit ja bitit, on facet ja instat, on twiitit ja ties mitä. Meillä tarvitsee olla vain pieni käteen mahtuva laite mukanamme.
Noiden kaikkien kehittelemisen tarkoitus on helpottaa ja nopeuttaa jokapäiväisiä toimiamme. Vaikka ne ovatkin varsin mielenkiintoisia ja viihdyttäviä, niin niillä tuskin on paljoakaan tekemistä iankaikkisen edistymisemme kanssa. Ne voivat sitoa meidät lujasti orjikseen.
Oletteko muuten havainneet ympärillänne hiukan epämääräistä liikehdintää, kuin joitakin pieniä olioita? Minä olen, ja huomaan niitä yhä enemmän. Nuo oliot haluavat teiltä ja minulta jotakin todella kallisarvoista ja korvaamatonta. Ne ovat lannistumattomia aikavarkaita, ilkeitä rosvoja, joiden hyökkäykset käyvät yhä ovelammiksi ja röyhkeämmiksi.
Varsin erikoinen ominaisuus noissa rosvoissa on kuitenkin se, että ne eivät ota meiltä mitään väkisin. Luovutamme niille omastamme ihan vapaaehtoisesti.
Vuorokaudessa on 24 tuntia, niissä 1 440 minuuttia, 86 400 sekuntia, ja kaikki ne ovat meidän omaisuuttamme. Saamme tehdä niillä, mitä itse haluamme. Saamme päättää, käytämmekö kaikki kallisarvoiset hetket itse vai luovutammeko niiden hallinnan noille rosvoille.
Ilmeisen paljon jo olemme luovuttaneet, kun tämän tästä kuulee jonkun sanovan, että ”ei ole aikaa”. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta ei ole aikaa. Niin mielellään tekisin ja kävisin, ”kun vain olisi aikaa”. Meistä on tullut aikaköyhiä.
Vaikka kuinka tuntuisi mukavalta ja tarpeelliselta saada edes hiukan enemmän aikaa käyttöömme, niin yhtään tuntia, minuuttia tai edes sekuntia emme saa. Senpä vuoksi entistä enemmän korostuu viisas ajankäyttö.
On hyvä pysähtyä välillä tarkkailemaan, kuka tai mikä hallitsee aikaamme, me itse vai jokin muu, ja kenellä on ylivalta ajankäytössämme! Toivottavasti pystymme huomaamaan, milloin olemme takertumassa aikarosvojen verkkoihin, vapaaehtoisesti antautumassa someorjuuteen.
Vaatii viisautta tasapainottaa voimiamme, jaksamistamme, käytettävissä olevaa aikaa ja yhä kasvavia mahdollisuuksia. Erotammeko me, mikä on mukavaa, mikä tärkeää ja mikä aivan välttämätöntä, kun koko ajan mielessä on sitä ja tätä ja tuota, pitää ehtiä sinne, tänne ja tuonne… Aina ei ole helppoa punnita asioiden painoarvoa, ja aikavarkaita riittää. Ehkä voisimme edes hiukan nipistää vaikkapa someajasta johonkin muuhun! Runsas ruutuaika ei ole tavoiteltavaa laatuaikaa.
Huomionarvoinen on kysymys siitä, kuinka nousemme tämän maailman häiriötekijöiden yläpuolelle ja miten se liittyy näkemykseemme edessämme olevasta iankaikkisuudesta.
Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä, vain parhaamme yrittämistä. Hän jos kuka tietää, mikä jaksamisemme taso kulloinkin on. Hän, kaiken viisauden lähde, kaiken Luoja, on antanut ihmisille älyä, viisautta, kykyjä ja taitoa kehitellä monimutkaisia, monipuolisesti toimivia laitteita, ja tämä on varmasti vasta alkua, harjoittelua siihen verraten, mitä vielä on tulossa.
Toisaalta ihmisellä on Aadamista alkaen ollut mahdollisuus – ja on yhä tänäkin päivänä – yhteydenpitoon taivaaseen varsin yksinkertaisesti. Millä hetkellä tahansa, missä tahansa, voimme puhua taivaalliselle Isälle ilman minkäänlaisia älylaitteita tai yhteyssatelliitteja, ja voimme olla varmoja, että Hän kuulee. Se vasta ihmeellistä onkin! Ja miten suuri siunaus!
Pyhissä kirjoituksissa meitä kehotetaan usein rukoilemaan. Kohdassa Alma 37:37 sanotaan: ’”Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi.” Ei sanota: älä häiritse Herraa liian usein, enintään kerran päivässä tai vain joka toinen päivä, tai kerran viikossa… Ei, vaan me saamme rukoilla aina, ihan milloin tahansa. Tuossa yhteydenpidossa me kaikki olemme samanarvoisia, yhtä osaavia, niin huipputiedemies kuin peräkylän mummokin, aivan kuka tahansa meistä.
Yhteydenpitokanava taivaan Isään ei koskaan tukkeudu, ei lopeta toimintaansa, ei vaurioidu, olkoonpa ympärillämme millaisia myrskyjä tai rajuilmoja, lumipyryjä tai rankkasateita, maanjäristyksiä, pyörremyrskyjä tai mitä tahansa.
Meitä on opetettu aloittamaan rukouksemme sanoilla: ”Rakas taivaan Isä!”
Nuo sanat avaavat yhteyden Häneen aivan kuin näpyttelisimme kännykän numeroita. Ja niin kauan kuin puhumme Hänelle, tuo yhteys on auki. Hän ei ole liian kiireinen eikä katkaise sitä.
Kun päätämme rukouksemme ”aamenella”, tuntuu melkein kuin näppäisimme kännykän ruudulla pientä punaista pyörylää, jolla lopetamme puhelun.
Samalla kovin helposti suljemme myös mielen, ja ajatukset lähtevät omille teilleen, kun rukous on sanottu.
Niin ei kuitenkaan pitäisi eikä tarvitse käydä, vaikka onkin kovin inhimillistä lopettaa kuuntelu, kun laite suljetaan. Meidän pitäisi aina olla valppaita kuulemaan ohjeita, joita meille jatkuvasti annetaan. Älkäämme itse sulkeko hengellistä kännykkäämme liian aikaisin.
Jos pidämme älylaitetta pitkän aikaa päällä ilman latausta, sen toimintakyky loppuu, se ikään kuin kuolee. Hengellinen yhteydenpitolaitteemme voi kuolla unohdettuna, liian vähäisen käytön takia. Tilanteen korjaamiseen meillä on selkeä tiekartta, eikä tarvitse edes Googlelta kysyä.
Lukemalla pyhiä kirjoituksia, käymällä joka sunnuntai kirkossa, nauttimalla sakramentin ja vierailemalla usein taivaan Isän luona temppelissä saamme jatkuvasti meille tarpeellista virtaa. Profeetan ja muiden johtajiemme neuvoja noudattamalla teemme huoltotoimenpiteitä niin että laitteemme pysyy toimintakykyisenä.
Kaikenlaisen informaatiotulvan ei tarvitse syövyttää tukevaa maata jalkojemme alta. Jatkuvasti meitä rohkaistaan kuuliaisuuteen ja kehotetaan hankkimaan viisautta.
Mitä suurinta viisautta on oman aikamme profeetan ja johtajiemme kuunteleminen ja heidän neuvojensa noudattaminen. He antavat meille kallisarvoisia ohjeita, eikä lopulta ole väliä sillä, kuka puhuu, kun ohjeet joka tapauksessa tulevat Herran innoittamina.
Meitä kehotetaan usein kiittämään Herraa kaikesta. Aiheista ei todellakaan ole puutetta. Mitä enemmän kiitoksia sanoo, sitä enemmän niiden aiheita huomaa kaikkialla. Tuntuu, että koskaan ei pysty kiittämään kylliksi, aina on kiitollisuudenvelassa. Kiitosrukouksissa on voimaa. Kiitolliset ajatuksetkin ikään kuin nostavat askeleita irti tien pinnasta.
Jokapäiväinen kiitoksen aihe varmaankin meille jokaiselle on oma perhe, omat rakkaat. Tärkeimpänä kiitoksen aiheena on tieto pelastussuunnitelmasta ja kaikesta siihen sisältyvästä.
Vaikka taivaallinen Isämme mielellään kuulee paljon kiitoksia, Hän ei koskaan kyllästy eikä väsy kuuntelemaan myös pyyntöjämme, tarpeitamme, huoliamme ja toiveitamme. Hän tosin tietää niistä jo ennen kuin pyydämmekään. Hän tietää ajatuksemme ilman että edes itse osaamme niitä sanoilla ilmaista!
Miten suurenmoista rakkautta taivaan Isältä!
Joku viisas on sanonut: ”Me emme ole ihmisolentoja, jotka ovat saamassa hengellistä kokemusta. Me olemme hengellisiä olentoja, jotka ovat kokemassa ihmisenä olemista.”
Olemme nyt pelastussuunnitelman maanpäällisessä osuudessamme. Tällä matkalla meidän ei todellakaan tarvitse kulkea yksin. Voimme saada tueksemme henkilökohtaisen oppaan. Hän tarttuu käteemme, jos sallimme sen, mutta ei tee sitä väkisin.
Hän nostaa meidät tarvittaessa hellästi käsivarsilleen ja kantaa, kun emme itse jaksa.