Voimaa kulkea eteenpäin
Tunsin itseni kelvottomaksi ja olin täynnä vihaa. Mitä voisin tehdä päästäkseni eteenpäin?
Kun mieheni ja minä menetimme ensimmäisen vauvamme, lääkärit kertoivat meille, etten voisi koskaan saada lapsia. Olin aivan murtunut. Surin ja etsin vastauksia. Miehenikin suri. Rukoilimme ja tiesimme, kuinka tärkeää oli olla iankaikkinen perhe. Ennen pitkää meidät sinetöitiin Los Angelesin temppelissä Kaliforniassa.
Yritin yhä ymmärtää, miksi tämä menetys oli tapahtunut, kun muistin patriarkallisen siunaukseni. Aloin lukea siunaustani ja löysin kohdan, jonka olin kokonaan unohtanut. Siinä sanottiin, että minua siunattaisiin pojilla ja tyttärillä. Ajattelin, että jonkin täytyi olla vialla siinä, mitä lääkärit olivat minulle sanoneet. Menin lääkäriin, ja minulle kerrottiin jälleen, etten voisi saada lapsia.
Suunnilleen viisi vuotta sen jälkeen kun olin menettänyt ensimmäisen lapsemme, päätimme kokeilla koeputkihedelmöitystä. Ensimmäisellä käynnillä raskaustesti näytti positiivista. En voinut uskoa sitä. He tekivät lisää testejä ja vahvistivat, että olin jo raskaana. Yhdeksän kuukautta myöhemmin toivotimme tyttäremme tervetulleeksi perheeseemme. Nykyään minulla on neljä uskomatonta lasta.
Toinen haaste tuli muutama vuosi sitten, kun aviomieheni ja minä erosimme. Se tuli minulle järkytyksenä. En tiennyt, kuinka suhtautua asiaan. Luulin, että meillä oli täydellinen pieni perhe. Lisäksi siihen aikaan opiskelin hammaslääketieteellisessä. Jätin opiskelun kesken keskittyäkseni lapsiin. Tunnen, että se oli paras ratkaisu. En kadu sitä lainkaan. Mutta tunsin paljon vihaa. Kuinka joku voi vain jättää avioliiton ja neljä mahtavaa lasta?
Olin myös kauhuissani siitä, mitä tapahtuisi minulle ja lapsilleni. Itkin, ja minusta tuntui, etten pystynyt hengittämään. Mietin, oliko sinetöintimme yhä voimassa. Puhuin piispani kanssa, ja hän sanoi, että taivaallinen Isä on luvannut, että meidät on sinetöity koko iankaikkisuudeksi, mutta tahdonvapautemme määrää sen, pysymmekö me yhdessä ikuisesti. Sain suurta huojennusta siitä tiedosta, että minut oli yhä sinetöity lapsiini.
Mutta tunsin yhä vihaa ja tunsin, etten ollut kelvollinen menemään temppeliin. Kuinka temppeliin voisi mennä, jos on niin täynnä vihaa? En myöskään halunnut mennä temppeliin, koska olen eronnut. Tunsin, etten ansainnut sitä, koska minun pitäisi olla yhä naimisissa.
Puhuin jälleen piispani kanssa, ja hän sanoi minulle, että Saatana ei halua minun menevän takaisin temppeliin. Hän haluaa tehdä oloni kurjaksi ja saada minut tuntemaan, etten ole kelvollinen. Oli ihmeellistä mennä jälleen temppeliin. Temppelissä käyminen tekee oloni paremmaksi ja vahvemmaksi. Tieto siitä, että taivaallinen Isä auttaa minua olemaan äiti, että en ole yksin ja että Hän ei koskaan hylkää minua tai perhettäni, antaa minulle hyvin paljon voimaa. Nyt pidän huolen siitä, että temppelisuositukseni on aina voimassa.
”Tiedän, että minun pitää vain kulkea eteenpäin ja päästä joka päivä lähemmäksi taivaallista Isää. Tällä tavoin voin olla lasteni kanssa ikuisesti.”
Vaikka lasteni isä ei olekaan enää mukana kuvioissa, niin sanon heille aina, että minä olen heidän tukenaan. Käymme kirkossa, tutkimme yhdessä pyhiä kirjoituksia ja rukoilemme. Ymmärrämme, kuinka tärkeä perhe on ja että meidän pitää antaa anteeksi toisillemme, tukea ja kannustaa toisiamme.
Ihmiset ovat kysyneet minulta, mitä tekisin, jos minulla olisi joka päivä yksi ylimääräinen tunti. Nukkuisinko? Söisinkö? Mitä tekisin? Viettäisin 15 minuuttia laatuaikaa jokaisen lapseni kanssa.
Jos minun pitäisi tehdä kaikki uudelleen, menisin naimisiin täsmälleen saman henkilön kanssa ja kävisin uudelleen läpi nämä viisi kamppailun vuotta, kunhan vain saisin juuri nämä samat lapset, jotka minulla on nyt. Niin arvokkaita he ovat minulle. Minulla on mahtavia, ihmeellisiä ja hyväsydämisiä lapsia. Vaikeuksienkin keskellä he ajattelevat aina, miten auttaa muita.
Uskon jatkuva vahvistaminen vie meitä eteenpäin perheenä. Jos teemme oman osamme, Herra täyttää siunauksensa ja lupauksensa. Sen mukaan elän, ja olen hyvin siunattu.
Valokuva Christina Smith