Saints-kirjan kertomuksia pyhistä, osa 3
Uskon säilyttäminen sota-aikana
Kuvitus Greg Newbold
Nellie Middleton, 55-vuotias myöhempien aikojen pyhä, asui Cheltenhamissa kuusivuotiaan tyttärensä Jenniferin kanssa. Valmistaakseen kotiaan ilmaiskuja vastaan hän oli käyttänyt rahaa vaatimattomasta ompelijan palkastaan sisustaakseen pohjakerroksessa olevan tilan suojaksi, jossa oli ruokaa, vettä, öljylamppuja sekä pieni rautasänky Jenniferille. Valtiovallan ohjeiden mukaisesti Nellie oli myös peittänyt ikkunansa verkoilla pysäyttääkseen lentäviä lasinsirpaleita hyökkäyksen sattuessa.1
Kaikkialla Cheltenhamissa pommit vihelsivät ilmassa ja iskeytyivät maahan kovalla jylinällä. Pelottava meteli tuli yhä lähemmäksi Nellien kotia, kunnes valtava räjähdys läheisellä kadulla ravisutti hänen seiniään pirstoen ikkunat ja täyttäen verkot partaveitsenterävällä lasilla.
Aamulla kaupungin kadut olivat täynnä raunioita. Pommit olivat surmanneet 23 ihmistä ja jättäneet yli 600 ihmistä kodittomiksi.2
Nellie ja muut Cheltenhamin pyhät tekivät parhaansa kestääkseen hyökkäyksen jälkeisessä tilanteessa. Kun Britannian lähetysjohtaja Hugh B. Brown ja muut pohjoisamerikkalaiset lähetyssaarnaajat olivat lähteneet maasta lähes vuotta aiemmin, pienellä lähetysseurakunnalla ja muilla sen kaltaisilla oli vaikeuksia saada tehtäviä täytetyksi ja johtaa kirkon ohjelmia. Sitten paikalliset miehet lähtivät sotaan, eikä jäänyt pappeudenhaltijoita siunaamaan sakramenttia tai hoitamaan seurakunnan virallisia asioita. Ennen pitkää seurakunta täytyi lakkauttaa.
Iäkäs mies nimeltä Arthur Fletcher, jolla oli Melkisedekin pappeus, asui noin 30 kilometrin päässä, ja hän ajoi ruosteisella polkupyörällään Cheltenhamin pyhien luokse aina kun kykeni. Mutta suurimman osan aikaa Nellie, entinen Apuyhdistyksen johtaja Cheltenhamin seurakunnassa, otti vastuun alueellaan asuvien pyhien hengellisestä ja ajallisesta hyvinvoinnista. Koska seurakunta oli lakkautettu, kirkon jäsenet eivät voineet enää kokoontua vuokrattuun saliin, jota he olivat käyttäneet sunnuntaisin, joten Nellien olohuoneesta tuli paikka, jossa Apuyhdistys rukoili, lauloi ja tutki evankeliumia.3
Hiljaisena marraskuun iltana vuonna 1943 Nellie Middleton kuuli ovikellonsa soivan. Ulkona oli pimeää, mutta hän ymmärsi olla laittamatta valoja päälle avatessaan oven. Lähes kolme vuotta oli kulunut siitä, kun saksalaisten pommit olivat ensimmäisen kerran pudonneet hänen kotinsa lähelle, ja Nellie pimensi edelleen ikkunoitaan öisin pitääkseen itsensä ja tyttärensä turvassa ilmahyökkäyksiltä.
Valot sammuksissa Nellie avasi oven. Hänen etuovellaan seisoi nuori mies kasvot varjossa. Mies ojensi kätensä ja sanoi hiljaa olevansa veli Ray Hermansen. Hänen korostuksensa oli ilmiselvästi amerikkalainen.4
Nellielle nousi pala kurkkuun. Kun heidän seurakuntansa oli lakkautettu, hän ja muut naiset Cheltenhamissa olivat kaivanneet sakramentin nauttimista säännöllisemmin. Yhdysvallat oli äskettäin lähettänyt joukkoja Englantiin valmistautumaan liittoutuneiden hyökkäykseen natsi-Saksaa vastaan. Kun Nellien mieleen juolahti, että jotkut hänen kaupunkiinsa sijoitetuista amerikkalaisista sotilaista saattaisivat olla myöhempien aikojen pyhiä, jotka voisivat siunata sakramentin, hän oli pyytänyt sisarpuoltaan Margaretia maalaamaan kuvan Suolajärven temppelistä ja sijoittamaan sen näkyville kaupungilla. Kuvan alla oli viesti: ”Jos joku sotilas on kiinnostunut yllä olevasta, hän saa lämpimän vastaanoton osoitteessa 13 Saint Paul’s Road.”5
Oliko tämä amerikkalainen nähnyt hänen julisteensa? Oliko hänellä valtuus siunata sakramentti? Nellie kätteli häntä ja toivotti hänet tervetulleeksi sisälle.
Ray oli 20-vuotias myöhempien aikojen pyhiin kuuluva sotilas Utahista ja pappi Aaronin pappeudessa. Vaikka hänet oli sijoitettu 16 kilometrin päähän, hän oli kuullut Suolajärven temppelin kuvasta eräältä toiselta kirkon jäseneltä ja saanut luvan käydä annetussa osoitteessa. Hän oli tullut Nellien kotiin jalkaisin, minkä vuoksi hän oli saapunut vasta pimeän tultua. Kun Nellie kertoi sotilaalle halustaan nauttia sakramentti, tämä kysyi häneltä, milloin voisi tulla antamaan toimituksen hänelle.
Marraskuun 21. päivänä Nellie, hänen tyttärensä ja kolme muuta naista toivottivat Rayn tervetulleeksi sunnuntaikokoukseensa. Nellie avasi kokouksen rukouksella ennen kuin ryhmä lauloi laulun ”On suuri rakkaus Jumalan”. Sitten Ray siunasi ja jakoi sakramentin, ja kaikki neljä naista todistivat evankeliumista.
Pian muut myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat sotilaat kuulivat kokouksista osoitteessa Saint Paul’s Road. Joinakin sunnuntaina Nellien olohuone oli niin täynnä ihmisiä, että osan oli istuttava portaikolla.6
Kun osa 3 julkaistaan, täydellinen luettelo lainatuista julkaisuista tulee sivustolle saints.churchofjesuschrist.org.