Julkaistaan vain sähköisenä

Auta lapsia ja nuoria omaksumaan kasvua edistävä asenne

FT Jennifer Doty, sertifioitu perhe-elämään erikoistunut kouluttaja sekä Jessica Peterson, sosiaalityön maisteri ja laillistettu kliinisen sosiaalityön riippumaton asiantuntija

Kuinka autamme lapsiamme oppimaan ja kasvamaan ja tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi ja samalla olemaan riittävän joustavia oppiakseen epäonnistumisista matkan varrella?

Lasten ja nuorten ohjelmassa yksilöitä kannustetaan tavoittelemaan henkilökohtaista ilmoitusta, kun he tekevät suunnitelmia kehittyäkseen hengellisesti, sosiaalisesti, fyysisesti ja älyllisesti ja tullakseen enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi. Vanhemmat tarjoavat lapsilleen keskeisen tukijärjestelmän näissä pyrkimyksissä.

Toisinaan innostumme tavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, että autamme lapsiamme samaan, mutta kun tilanne käy kiireiseksi, kun me tai lapsemme menetämme motivaatiota tai kun elämän tapahtumat eivät sovi yhteen tavoitteiden asettamisen kanssa, saatamme ajatella: ”Miksi vaivautua asettamaan tavoitteita, ellemme kuitenkaan saavuta niitä?”

Yksi tärkeä taito, jota voimme opettaa lapsillemme, on lähestyä tavoitteita kasvua edistävällä asenteella:¹ saada näkemys, että opimme ponnisteluista, kamppailusta ja jopa virheistä.

Mitä jos lapsemme kohtaavat esteitä, kun he pyrkivät kohti tavoitteitaan?

Esteet ovat tavanomaisia (ks. 2. Nefi 2:11). Sen lisäksi että puhumme lastemme kanssa tavoitteiden saavuttamisen kohokohdista, voimme puhua matkan ”matalimmista kohdista”. Toisinaan kun lapset ja nuoret puhuvat menestyksestä, he unohtavat, että matkaan kuuluu vaikeita aikoja, jolloin on ponnisteltava edistyäkseen.

Hiljattain Jessica puhui erään nuoren aikuisen kanssa, joka tunsi lannistuvansa joistakin takaiskuista ja kamppaili tietääkseen, mihin suuntaan mennä. Hän vertasi itseään henkilöön, jota hän ihaili. Jessica muistutti hänelle, että kaikilla ihmisillä on matkallaan ylä- ja alamäkiä, myös niillä, joita ihailemme. Sitten Jessica ilmaisi uskonsa siihen, että hän selviytyisi haasteista ja saavuttaisi tavoitteensa.

Kuinka autamme lapsia voittamaan epäterveen perfektionismin?

Pyrkiminen iankaikkiseen edistymiseen edellyttää kasvua edistävää asennetta. Liian usein ihmiset menettävät näkökulmansa ja tuntevat painetta, jonka aiheuttavat muiden odotukset ja oma halu näyttää siltä, että kaikki on kunnossa. Tämänkaltainen perfektionismi on esteenä tavoitteiden asettamiselle ja lopulta edistymiselle, ja se vaikuttaa sekä vanhempiin että lapsiin.

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on tunnustanut, että kun tarkastelemme käskyä olla täydellinen (ks. Matt. 5:48) epätäydellisestä näkökulmasta, ”haluamme mennä takaisin sänkyyn ja vetää peiton päämme yli”. Hän kannusti pitkän aikavälin näkökulmaan luottaen matkan varrella taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. Vanhin Holland muistutti meitä: ”Jeesusta lukuun ottamatta tällä maallisella matkallamme ei ole ollut virheettömiä suorituksia, joten ollessamme kuolevaisuudessa pyrkikäämme kehittymään vakaasti vailla pakkomiellettä siitä, mitä käyttäytymistieteilijät kutsuvat ’myrkylliseksi perfektionismiksi’.”² Taivaallisen Isän suunnitelmaan kuuluu meidän mahdollisuutemme oppia virheistä ja voittaa synti Jeesuksen Kristuksen avulla kasvaaksemme ja tullaksemme Hänen kaltaisikseen (ks. Alma 42:4, 13–15).

Jos lapset ja nuoret oppivat turvaamaan taivaalliseen Isään ja Vapahtajaan elämänsä kaikilla osa-alueilla, he kehittävät todennäköisemmin omia jumalallisia lahjojaan. Tavoitteiden asettaminen sallii meidän venyä mukavuusalueemme ulkopuolelle. Tämä kasvu on osa taivaallisen Isän suunnitelmaa meitä varten.

Kuten presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, opetti: ”Rakkaan taivaallisen Isämme suunnitelmaan sisältyy se, että Hän antaa meille kasvattavan, voimia vaativan, opettavaisen fyysisen kuolevaisuuden, jonka avulla meistä voi tulla enemmän Hänen kaltaisiaan.”³ Tämän kasvun tavoitteleminen tarkoittaa sitä, ettemme toisinaan saavuta sitä, mitä halusimme saavuttaa, tai että onnistumisemme saattaa edellyttää useiden lähestymistapojen yrittämistä. Meidän oli tarkoitus kasvaa ”rivi rivin päälle” (OL 98:12). Mutta meidän ei tarvitse tehdä sitä kasvua yksin.

Vapahtajamme asetti mallin, jota meidän tulisi noudattaa, ja Hänen sovituksensa ansiosta ja Hänen kauttaan me voimme saada kaiken mahdollistavan voiman saavuttaa enemmän kuin mihin pystyisimme omin voimin. Sen armon avulla, joka on ”jumalallista apua tai voimaa, jota annetaan Jeesuksen Kristuksen anteliaan laupeuden ja rakkauden kautta”, voimme ”saada voimaa ja apua tehdä hyvää, mitä me emme muuten omin neuvoin kykenisi tekemään”⁴.

Kun lapset oppivat luottamaan siihen, että Vapahtaja auttaa heitä kasvamaan pienten ja yksinkertaisten kokemusten kautta tavoitteiden asettamisessa, he kehittävät malleja, jotka auttavat heitä vaikeammissa kokemuksissa elämässä ja myös silloin, kun heidän pitää tehdä parannus synneistä. He tietävät, kuinka kääntyä taivaallisen Isänsä ja Vapahtajansa puoleen saadakseen apua (ks. Alma 37:6–7, 36–37).

Kuinka autamme lapsiamme luovimaan oppimis- ja kasvuprosessissa ja samalla olemaan riittävän joustavia oppiakseen epäonnistumisista matkan varrella?

Yksi strategia piilee menetelmässä nimeltä rakennustelineopetus⁵. Kun rakennusta rakennetaan, rakennustelineet tarjoavat väliaikaisen rakenteen, jota rakentajat voivat käyttää päästäkseen korkeammalle saattamaan projektinsa loppuun. Samalla tavoin me voimme omalta osaltamme tarjota lapsille rakennustelineitä, joita he voivat käyttää henkilökohtaisessa kehityksessään rakentaessaan uusia taitoja saavuttaakseen jotakin, mikä ylittää heidän tämänhetkiset kykynsä. Tämä rakennustelineopetus on osa sitä, kuinka voimme ohjata lapsen ”heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” (Sananl. 22:6). Tässä on muutamia hyödyllisiä periaatteita, jotka toimivat rakennustelineinä lastesi henkilökohtaisessa edistymisessä:

Uudet aloitukset (esim. kouluvuoden alku, syntymäpäivä tai uusi vuosi) ovat suurenmoisia aikoja asettaa tavoitteita, koska tunnemme olevamme motivoituneempia.
Vaikka pienet palkinnot, kuten kohteliaisuudet tai halaukset, voivat auttaa lapsiamme muuttamaan suunnitelmansa hyviksi tottumuksiksi, suuret palkinnot, kuten kalliin tavaran hankkiminen palkkioksi hyvistä arvosanoista, heikentävät ahkeran työn luontaista arvoa.⁶ Haluamme lasten ja nuorten sisäistävän kokemansa opetukset ja hengellisen kasvun – kuinka he ovat lähestymässä taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta ja kuinka he kehittävät lisää kykyjä palvella muita Heidän tavallaan – sen sijaan että he tavoittelisivat ulkopuolisia palkintoja.
Isojen tavoitteiden pilkkominen pieniksi paloiksi tekee niistä vähemmän ylivoimaisia ja todennäköisemmin saavutettavia.
Kultakutri-periaate on hyödyllinen – tavoitteiden ei pitäisi olla liian helppoja eikä liian vaikeita. Haluamme lastemme ja nuortemme venyvän kylliksi kasvaakseen, mutta ei niin paljon, että he turhautuisivat ja antaisivat periksi.⁷
Lapset oppivat esimerkistä, joten omien tavoitteittemme asettaminen vanhempina ja se, että kerromme edistymisestämme niiden suhteen, on suurenmoinen tapa opettaa tavoitteiden asettamista.
Se, että varaatte säännöllisesti aikaa tarkastella tavoitteita perheenä tai kahdenkeskisissä keskusteluissa, voi auttaa pitämään tavoitteet mielessä.
Se, että muistutatte toisianne luontaisesta arvostanne riippumatta menestyksestä, antaa myös näkökulmaa.

Mitä jos lapsemme eivät keksi tai aseta lainkaan tavoitteita?

Mielenkiintoa osoittaen voimme auttaa lapsia ja nuoria miettimään, missä he haluavat olla tulevaisuudessa. Vanhemmat voisivat esimerkiksi kysyä: ”Mitä toivot saavuttavasi tänä vuonna koulussa?” ja sitten auttaa heitä ottamaan yksinkertaisia askelia kohti pitkän aikavälin tavoitteitaan. Presidentti Ballard on opettanut: ”Vuosien varrella olen havainnut, että ne, jotka tässä maailmassa saavat eniten aikaan, ovat niitä, joilla on näkemys elämästään, tavoitteita, jotka pitävät heidät keskittyneinä näkemykseensä, ja taktisia suunnitelmia siitä, kuinka nuo tavoitteet voi saavuttaa. Tieto siitä, minne on menossa ja kuinka sinne aikoo päästä, voi tuoda elämään merkitystä, tarkoitusta ja saavutuksia.”⁸

Toinen strategia on auttaa heitä huomaamaan, mitä ainutlaatuisia kiinnostuksen kohteita ja lahjoja taivaallinen Isä on antanut heille (ks. 1. Kor. 12:4–31; Moroni 10:8–18; OL 46:8–26).. Jotkut saattaisivat innostua hevosista, toiset jalkapallosta, musiikista, teatterista tai ympäristössä. Jotkut lapset tai nuoret saattavat innostua ajatellessaan jotakuta, jota he ihailevat seurakunnassa, suvussanne tai ammatissa, johon he haluavat.

Voi olla hyödyllistä puhua heille askelista, joita olet ottanut saavuttaaksesi menestystä, ja siitä, kuinka olet selviytynyt pettymyksistä. Tukemalla heidän mielenkiinnon kohteitaan meillä on tilaisuus opettaa tavoitteiden asettamista ja auttaa heitä ymmärtämään, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat kiinnostuneita auttamaan heitä kehittymään kaikilla heidän elämänsä osa-alueilla.