Valitkaa Herra ja Hänen profeettansa

Vanhin Jeffrey R. Holland

kahdentoista apostolin koorumista

Profeetoilla ei ole suurempaa huolenaihetta kuin johtaa Jumalan lapsia Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen luo.

kuva Russell M. Nelsonista, taustalla lasimaalaus, joka kuvaa Isää ja Poikaa

Vanhassa testamentissa on ratkaiseva hetki, joka – kuten monet hetket siinä aikakirjassa – on aina saanut minut pysähtymään. Se tapahtui verrattoman Mooseksen ja hänen omistautuneen nuoren seuraajansa Joosuan johtamisen jälkeen.

Huolimatta ihmeistä joka puolella ja jumalallisesta väliintulosta israelilaisten pyrkiessä saamaan takaisin isiensä maat heitä nuhdeltiin siitä, että he olivat omaksuneet pakanalliset tavat, jotka olivat yleisiä niissä maissa asuville.

”Israelilaiset rikkoivat Herraa vastaan ja alkoivat palvella baaleja.

He hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli tuonut heidät pois Egyptistä, ja kääntyivät kumartamaan muita jumalia, joita heidän ympärillään asuvat kansat palvoivat. Näin he herättivät Herran vihan.” (Tuom. 2:11–12.)

Vihassaankin Jehova osoitti myötätuntoa kohottamalla johtajiksi ”tuomareita, ja he pelastivat kansan rosvojoukkojen käsistä” (Tuom. 2:16). Suurin kaikista noista tuomareista oli Samuel. Herra kutsui hänet, kun hän oli pelkkä lapsi, ja hän kasvoi tuomarinvirkaan niin menestyksekkäästi, että koko Israel ”oppi tietämään, että Herra oli uskonut Samuelille profeetan tehtävän” (1. Sam. 3:20).

Israel oli taas, tai siltä näytti, Jumalan suosiossa ja palasi jälleen tukemaan täysin profeetallista johtajuutta, jota he eivät olleet tunteneet – eivätkä halunneet – Joosuan kuoleman jälkeen. Ja mikä vaikutus tällä paluulla profeetalliseen johtamiseen olikaan heidän onneensa.

Samuelin johdolla, joka oli profeetta ja tuomari, Jehova ”jylisi ukkosen pauhuna” ja löi Israelin viholliset (1. Sam. 7:10). Historiallisesti niin kauan kuin Israel noudatti Jehovan neuvoja, jotka se sai Hänen profeettojensa välityksellä, seurasi voitto ja vaurautta.

Mutta lopulta – ja tämä osa hämmästyttää minua – Israel väsyi Samuelin tuomariuteen. He pitivät häntä ja hänen johtajuuttaan vanhentuneina ja aikansa eläneinä. Sanoivathan Israelin vanhimmat hänelle: ”Sinusta on tullut vanha” (1. Sam. 8:5). Ja sellainen oli heidän mielessään myös ajatus tuomarista johtajana, vaikka tämä olikin myös profeetta. Oli aika hylätä vanhentuneet kirkolliset käsitykset ja omaksua maailman muodikkaampia tapoja. Oli aika saada kuningas.

”Anna meille kuningas meitä johtamaan, niinhän muillakin kansoilla on”, he huusivat (1. Sam. 8:5) ja saivat opetuksen, että meidän tulee varoa sitä, mitä toivomme, koska todennäköisesti saamme sen. Kun Samuel rukoili tästä pyynnöstä, Jehova sanoi hänelle: ”Eivät he ole hylänneet sinua vaan minut, kun eivät enää halua pitää minua kuninkaanaan” (1. Sam. 8:7).

Kuten edellä on mainittu, tämä ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun Israel oli osoittanut halveksivansa Jehovaa ja Hänen profeettojaan.

”He tekevät nyt sinulle saman, mitä ovat tehneet minulle siitä alkaen kun toin heidät pois Egyptistä: kerran toisensa jälkeen he ovat hylänneet minut ja palvelleet muita jumalia”, Herra sanoi Samuelille (1. Sam. 8:8). Sitten suorana oikeudenmukaisuuden osoituksena Herra käski häntä suostumaan heidän pyyntöönsä (ks. 1. Sam. 8:9) mutta varoittamaan kansaa jumalattomien kuninkaiden tavoista.

Samuel oli kuuliainen ja ennusti vallan väärinkäytöstä sekä perheitä ja omaisuutta koskevista uhkista. Ilmoittaessaan Israelille, että heidän toiveensa oli toteutunut, hän varoitti profetiassa:

”’Silloin te nostatte hätähuudon kuninkaanne vuoksi, jonka olette itsellenne valinneet, mutta sinä päivänä Herra ei vastaa valitukseenne.’

Kansa ei kuitenkaan välittänyt Samuelin puheesta vaan sanoi: ’Ei, kuningas meidän täytyy saada!

Vasta silloin me olemme muiden kansojen veroisia, kun oma kuninkaamme hallitsee meitä, käy edellämme ja johtaa sotiamme.’” (1. Sam. 8:18–20.)

Tuskallista ironiaa tässä on se, että heillä oli jo kuningas, joka kulki heidän edellään ja kävi heidän taistelunsa. Hän oli Jehova, kaikkien kuningas, mutta he eivät enää halunneet Jehovan hallitsevan heitä. He eivät enää halunneet Hänen taistelevan heidän taistelujaan. Ja kuten niin monet historian oppitunnit opettavat, tuloksena oli tuskallisia seurauksia, kun niitä oli liian myöhäistä enää välttää. Ihmiset valittivat myöhemmin: ”Kaikkien syntiemme lisäksi teimme senkin rikkomuksen, että pyysimme itsellemme kuningasta” (1. Sam. 12:19).

Maailman riuhtaisut

Laajasti määriteltynä me olemme tämän saman Israelin huoneen jäseniä, ja olemme saaneet käskyn, olla olematta niin kuin muut, olla olematta niin kuin maailma. Mutta kuten Jumalan kansa Samuelin aikoina, mekin kohtaamme voimakasta vetoa olla niiden kaltaisia, joilla on alhaisempia tapoja ja jotka maailman villitykset ovat voittaneet käytöksessä tai uskossa.

”Tosiuskovien elämässä”, vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista huomautti, ”on aina ollut maailman riuhtaisuja ja kiskaisuja – mukaan lukien sen nautinnot, valta, maine, raha ja etevämmyys. Nykyään kuitenkin monet aikoinaan hyödylliset tukijärjestelmät ovat taipuneet tai taittuneet. Lisäksi maailman vahingollisia asioita markkinoidaan kaikkialle tunkeutuvan teknologian keinoin ja tehomainostetaan tiedotusvälineiden rumputulella, joka pystyy tavoittamaan lähes jokaisen kodin ja kylän.”¹

Ja mitä ovat nuo ”maailman vahingolliset asiat”? Katsokaa ympärillenne. Kuuluisuuden palvonta, materialismi, oman edun tavoittelu ja jotkin muotiin liittyvät tekijät – suloisessa, vanhassa kunnon hedonismissa – uhkaavat hengellistä herkkyyttämme joka kerta kun avaamme television, suoritamme verkkohaun tai astumme ulos etuovesta.

Meidät on kutsuttu olemaan erillämme jumalattomuudesta (ks. Alma 5:57) ja olemaan hengellistä hapatetta maailmalle tulematta maailman hapattamiksi hengellisesti.

”Kun ihmiset sanovat meille: ’Te ette ole meidän kaltaisiamme’, me vastaamme: ’Me tiedämme sen emmekä haluakaan olla’”, on presidentti John Taylor (1808–1887) sanonut. ”Me haluamme olla Herran kaltaisia, haluamme varmistaa Hänen suosionsa ja hyväksyntänsä sekä elää Hänen hymynsä arvoisina ja tunnustaa, kuten muinainen Israel teki eräässä tietyssä tilanteessa, että ’Herra on meidän Jumalamme, tuomarimme ja kuninkaamme ja Hän on hallitseva meitä’.”²

Ilmoituksessa Herra käskee meitä panemaan pois sen, ”mikä on tästä maailmasta, ja [etsimään] sitä, mikä on paremmasta” (OL 25:10). Tässä tehtävässä me saamme apua. Sillä vaikka elämmekin hämmentyneessä, riitaisassa ja levottomuuksien täyttämässä maailmassa, niin jumalallisen ohjauksen ansiosta meidän ei tarvitse elää ”maailmassa ilman Jumalaa” (Moosia 27:31).

Tie turvaan

kahdentoista apostolin koorumin virallinen ryhmäkuva vuodelta 2018 — Apostolisen palvelutyömme viitan myötä me julistamme maailmalle, että Jeesuksen Kristuksen palautettua kirkkoa johdetaan profetian, ennaltanäkemisen ja ilmoituksen kautta.

Palveltuani kahdentoista apostolin koorumissa lähes kolme vuosikymmentä voin todistaa, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa johtavilla viisailla miehillä on käsitys moraalisista ja yhteiskunnallisista ongelmista, joka ylittää minkä tahansa maanpäällisen ajatushautomon tai aivoriihen. Elämämme, matkojemme ja taustojemme laajuus antavat meille maailmasta näkemyksen, jota harvat muut kokevat.

Kun yhdistämme tuon yhteisen kokemuksen apostolisen palvelutyömme viittaan, me voimme julistaa ja julistamme maailmalle, että Jeesuksen Kristuksen palautettua kirkkoa johdetaan profetian, ennaltanäkemisen ja ilmoituksen kautta. Valo, joka on peräisin tuosta jumalallisesta ohjauksesta, opastaa nykyajan Israelia synkkenevän maailman hengellisten ja fyysisten vaarojen läpi.

”Joka kerta elämässäni, kun olen viivytellyt innoitetun neuvon noudattamisessa tai olen ajatellut olevani poikkeus, olen huomannut hankkiutuneeni vaikeuksiin”, on sanonut presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa. ”Aina kun olen kuunnellut profeettojen neuvoja, kun olen tuntenut ne vahvistetuiksi rukouksessa ja sitten noudattanut niitä, olen huomannut kulkeneeni turvalliseen suuntaan.”³

Profeetoilla ei ole suurempaa huolenaihetta kuin johtaa Jumalan lapsia Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen luo, joka – kuten Hän muinoin teki halukkaiden ja kuuliaisten kohdalla – vie heidät luvattuun maahan. Mutta jos viivytämme kuuliaisuutta profeetallisille neuvoille tai hylkäämme ne, me vaarannamme henkemme.

Ihmisten oli aika tehdä parannus ennen kuin Nooa iski ensimmäisen naulansa rakennelmaan, josta tulisi arkki. Israelilaisten oli aika muistaa liittonsa Jehovan kanssa ennen kuin Mooses laskeutui Siinainvuorelta ja murskasi kivitaulut. Samuelin aikalaisten oli aika hylätä ajatus kuninkaasta ennen kuin Samuel varoitti heitä heidän epäviisaasta vaatimuksestaan.

Meidän aikanamme Herra on sanonut voidelluistaan:

”Sinun – – tulee ottaa varteen kaikki hänen sanansa ja käskynsä, jotka hän antaa sinulle, kun hän saa niitä vaeltaessaan kaikessa pyhyydessä minun edessäni;

sillä teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani kaikessa kärsivällisyydessä ja uskossa” (OL 21:4–5).

Profeetta meidän aikaamme varten

presidentti Russell M. Nelson ja muut tervehtivät pyhiä Hongkongissa Kiinassa — Osana palvelutyömatkaansa kahdeksassa maassa presidentti Nelson ja vanhin Holland vaimoineen tervehtivät pyhiä Hongkongissa Kiinassa 21. huhtikuuta 2018.

Samuelin tavoin nykyajan profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat ovat viisaita miehiä, ja suuren osan tuosta viisaudesta voi hankkia vain iän myötä. Presidentti Russell Marion Nelson on 97-vuotias. Kun tarkastelemme hänen innoitettua johtajuuttaan, meillä on epäilemättä profeetta Israelissa. Miettikää vain muutamia esimerkkejä hänen rakastavista neuvoistaan ja ohjauksestaan:

Presidentti Nelson on kehottanut meitä ”kasvattamaan hengellistä [kykyämme] vastaanottaa ilmoitusta” varoittaen, että ”ei ole mahdollista selviytyä hengellisesti ilman Pyhän Hengen johdattavaa, ohjaavaa, lohduttavaa ja jatkuvaa vaikutusta”⁴.
Hän on johtanut kirkkoa ottamaan käyttöön ”uudemman, pyhemmän tavan pitää huolta muista ja palvella heitä”⁵.
Hän on johdattanut meitä läpi pandemian auttaen meitä sopeutumaan ”kotiin [keskittyvään kirkkoon], jota tukee se, mitä tapahtuu seurakuntiemme ja vaarnojemme rakennuksissa”⁶.
Hän on keskittänyt sunnuntaijumalanpalveluksemme sakramenttiin ja sunnuntaikäyttäytymisemme lepopäivän pyhittämiseen.⁷
Hän on jouduttanut temppelityötä ilmoittaen yli 80 uuden myöhempien aikojen temppelin rakentamisesta.
Hän on pyytänyt meitä palauttamaan ”Herran kirkon oikean nimen” luvaten, että ”Hän, jonka kirkko tämä on, vuodattaa voimaansa ja siunauksiaan myöhempien aikojen pyhien päälle toisin kuin olemme koskaan ennen nähneet”⁸.
Hän on pyytänyt meitä kokemaan ”päivittäisen parannuksenteon [vahvistavan voiman] – että joka päivä toimii hieman paremmin ja on hieman parempi”⁹.
Hän on kannustanut pyhiä ”kuulemaan Häntä”, mikä on malli ”menestykseen, onneen ja iloon tässä elämässä”¹⁰.
Hän on antanut maailmalle kaksisataavuotisjulistuksen kutsuen kaikkia tietämään, ”että taivaat ovat avoinna” ja ”että Jumala tekee tiettäväksi tahtonsa rakkaille pojille ja tyttärilleen”¹¹.
Hän on kutsunut pyhiä ”ottamaan tulevaisuuden iloiten vastaan uskoa osoittaen” Herraan Jeesukseen Kristukseen, mikä ”avaa mahdollisuuden Jumalan voimaan meidän elämässämme”¹².

Presidentti Nelson on julistanut: ”Profeetat näkevät tulevaisuuteen. He näkevät ne riipaisevat vaarat, joita vastustaja on asettanut tai asettaa jatkossa meidän polullemme. Profeetat näkevät ennalta myös ne suuret mahdollisuudet ja etuoikeudet, jotka odottavat niitä, jotka kuuntelevat tarkoituksenaan olla kuuliaisia.”¹³

Todistan, että presidentti Nelson asetettiin ennalta tulemaan ”vartijaksi tornissa” (ks. 2. Kun. 9:17) meidän aikaamme varten:

Profeetta, joka kutsuu meitä
antamaan Jumalan vallita
ja kokoamaan Israelia
kummallakin puolen verhoa.14

Laulamme innokkaina riemullisen laulun ”Israel, Israel, Luoja kutsuu”¹⁵. Vastatkaamme myöhempien aikojen pyhinä siihen kutsuun, kuten Samuel-poika vastasi valmistautuessaan palvelemaan aikuisuudessaan Jumalan profeettana: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee” (1. Sam. 3:9, ks. myös jae 10).