Temppeliosasto on tarkistanut tämän artikkelin.
Julkaistaan vain sähköisenä
Herra opastaa kirkkoaan oman kielemme ja ymmärryksemme mukaisesti
Kautta historian Herra on ilmoittanut muutoksista toimituksia ja Jumalan palvelemista koskeviin menettelytapoihin.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Valokuva Mary Alice Grover-Bacher
Mormonin kirjassa Nefi päättää aikakirjansa tärkeään oivallukseen siitä, kuinka Herra opettaa ja neuvoo kansaansa: ”Sillä Herra Jumala valaisee ymmärryksen, sillä hän puhuu ihmisille heidän kielensä mukaisesti, jotta he ymmärtäisivät” (2. Nefi 31:3, kursivointi lisätty).
”Heidän kielensä mukaisesti”
Useimmat meistä ymmärtävät, että Jumala puhuu kaikille lapsilleen heidän omalla kielellään. Olemme todennäköisesti nähneet, kuinka Hän on yhteydessä meihin omalla kielellämme ja kuinka Hän on yhteydessä muihin heidän kielellään. Tämä on erityisen silmäänpistävää, jos meillä on ollut tilaisuus asua muussakin kuin omassa maassamme. Opin tästä periaatteesta aluksi nuorena lähetyssaarnaajana, kun ensimmäinen toverini ja minä opetimme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia italiaksi – kielellä, joka ei ole äidinkielemme.
Ollessamme Luganossa Sveitsissä toverini ja minä löysimme erään Sisiliasta Italiasta kotoisin olevan perheen, ja opetimme heitä. Me puhuimme yleiskielistä italiaa, mutta perhe puhui sisiliaa, joka on niin erilaista kuin italian yleiskieli, että sitä pidetään erillisenä kielenä. Paikalliset seurakunnan jäsenet puhuivat toisenlaista muunnelmaa italiasta, sveitsinitaliaa, joka on vielä vähemmän tunnettua. Silti seurakunnan jäsenet käyttivät äidinkieltään sveitsinitaliaa auttaessaan meitä ystävystymään tähän nuoreen perheeseen ja opettamaan perhettä.
Italian yleiskielen, sveitsinitalian ja sisilian välisistä eroista huolimatta Herra puhui meille jokaiselle ja meidän jokaisen välityksellä Pyhän Hengen avulla oman kielemme ja ymmärryksemme mukaisesti. Lopulta tämä nuori perhe astui kasteen vesiin ja heidät konfirmoitiin kirkon jäseniksi.
Kuten Herra teki kokemuksessani Etelä-Sveitsissä, Hän puhuu meille jokaiselle omalla kielellämme. Kun Herra puhuu 8-vuotiaalle alakoulun oppilaalle Limassa Perussa, Hän puhuu lapsen ymmärtämää kieltä. Sama pätee, kun Hän puhuu yliopiston professorille Tokiossa Japanissa. Hän puhuu kieltä, jota professori ymmärtää.
Mikä ei ehkä ole meille yhtä tuttua, on se, että Herra puhuu myös henkilön tai kansan elämään ja aikaan liittyvän kulttuurisen asiayhteyden mukaisesti. Hän puhuu sen mukaisesti, jotta he ymmärtäisivät.
”Jotta he ymmärtäisivät”
Olen huomannut, että eri aikoina ja eri paikoissa kautta aikojen Herra on aina puhunut lapsilleen heidän kielensä ja ymmärryksensä mukaisesti kertoessaan sanomastaan, toimituksista ja totuuksista ihmisten kielen ja kulttuurin huomioiden. Vaikka Jumalan lapset ovat rajallisia kieleltään (mikään kieli ei ole täydellinen) ja heidän kulttuurinen ymmärryksensä on rajallista (kulttuurit sopeutuvat, lainaavat ja muuttuvat ajan myötä), Herra alentuu ystävällisesti ilmaisemaan tahtonsa heidän kielensä ja kulttuurinsa mukaisesti, jotta Hän voi opettaa ja auttaa heitä. Jakeessa OL 1:24 Herra sanoo:
”Katso, minä olen Jumala ja olen sen puhunut; nämä käskyt ovat minusta, ja ne on annettu minun palvelijoilleni heidän heikkoudessaan heidän puhetapansa mukaan, jotta he tulisivat ymmärrykseen” (kursivointi lisätty).
Sen tähden, kun kulttuuri muuttuu merkittävästi ajan myötä, meidän ei pitäisi yllättyä siitä, että Herra, joka on sama nykyisin kuin Hän oli muinaisena aikana (ks. Hepr. 13:8), ilmoittaa mielensä uuden kulttuurisen asiayhteyden mukaisesti perustuen kyseisten ihmisten aikaan, paikkaan ja ymmärrykseen.
Pyhä suudelma ja tervehdys
Esimerkiksi kun apostoli Paavali kirjoitti pyhille Roomassa, Korintissa ja Tessalonikassa, hän kehotti heitä ”[tervehtimään toisiaan] pyhällä suudelmalla” (Room. 16:16; ks. myös 1. Kor. 16:20; 2. Kor. 13:12; 1. Tess. 5:26). Tämä ohje tuntui täysin järkevältä muinaisessa Välimeren kulttuurissa, jossa miehet tervehtivät toisiaan suudelmalla.
Jonkun tervehtiminen kaikissa kulttuureissa – niin muinaisissa kuin nykyajankin kulttuureissa – on aina ollut merkkinä kiintymyksestä, ystävyydestä, huomioimisesta ja kunnioituksesta. Noiden tervehdysten tarkka muoto riippuu kuitenkin usein siitä, mikä on sopivaa tai odotettua tietyssä tilaisuudessa ja kulttuurissa. Joinakin aikoina ja joissakin paikoissa tämä voi tarkoittaa kumartamista, kädenpuristusta, halaamista, huulille tai poskelle suukottamista tai nenien hieromista vastakkain.
Paavalin pyhille esittämä kehotus tervehtiä toisiaan ”pyhällä suudelmalla” olisi tuntunut mukavalta ja tutulta toveruuden merkiltä hänen muinaisessa Välimeren alueen ympäristössään. Mutta Amerikan läntisessä kulttuurisessa ympäristössä 1800-luvulla Herra innoitti Joseph Smithiä soveltamaan tätä Uuden testamentin käskyä ”tervehtiä toinen toistaan pyhällä tervehdyksellä”1 kenties keinona mukauttaa tätä ajatusta Hänen kansaansa, joka eli eri aikana ja eri paikassa, jossa suutelemista ei pidetty luontevana tervehdyksen muotona kirkon yhteisössä.
Kun Jumalan lasten tilanne muuttuu ajan kuluessa, tämä asiayhteys saattaa olla yksi tapa, jolla Herra puhuu kansalleen, jotta ”he tulisivat ymmärrykseen”.
Kulttuuriin liittyviä muutoksia
Tämä saattaa myös osittain selittää, miksi joidenkin pyhien kirjoitusten kertomusten ymmärtäminen voi olla haasteellista silloinkin kun pyhät kirjoitukset on käännetty omalle kielellemme. Kulttuurinen taustamme on usein valtavan erilainen kuin se, missä pyhissä kirjoituksissa oleva tapahtuma ilmeni, joten siksi kertomuksen ymmärtäminen nykyään voi olla vaikeaa (ks. 2. Nefi 25:1).
Kun Herra vahvistaa liittonsa ja toimituksensa kansansa kanssa, se tapahtuu tietyn kulttuurin yhteydessä tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. ”Mitkään toimituksiin ja toimintatapoihin tehdyt muutokset eivät muuta tehtävien liittojen pyhää luonnetta.”2 Herra säilyttää aina lastensa kanssa solmimissaan liitoissa olevien lupaustensa iankaikkisen luonteen.
Brigham Youngin yliopiston professori Mark Alan Wright huomauttaa: ”Kieli ei rajoitu sanoihin, joita käytämme, vaan siihen sisältyy myös merkkejä, vertauskuvia ja eleitä, joille ne synnyttäneet kulttuurit ovat antaneet merkityksensä.”3 Pyhissä kirjoituksissa on esimerkkejä siitä, kuinka tämä toimii.
Vanhan testamentin esimerkkejä
Kun ajatellaan muinaista Lähi-itää Vanhan testamentin aikoina, ei ole yllättävää huomata, että toisen henkilön nivusten koskettaminen valaa vannottaessa mainitaan jakeissa 1. Moos. 24:9 ja 47:29. Siihen aikaan tämä käytäntö oli kulttuurisesti sopiva tapa antaa lupaus tai vannoa uskollisuutta jollekulle, myös isän ja pojan välillä.
Toinen yleinen käytäntö muinaisessa Lähi-idässä oli eläinten ja lintujen halkaiseminen kahtia, jotta ihmiset voisivat kulkea niiden puolikkaiden välistä tehdessään liiton – se oli Vanhassa testamentissa Abrahamin ja muiden suorittama rituaalinen ele.4
Lisäksi Abrahamin liittoon sisältyi ympärileikkaus, merkki liitosta (ks. 1. Moos. 12–17).
Vanhan testamentin maailmassa Herra ilmoitti usein iankaikkisen liittonsa siinä muodossa ja sellaisin termein, jotka muistuttavat muinaisessa Lähi-idässä tehtyjä sopimuksia. Tämä tuntuu järkevältä, koska Herra puhuu kansalleen heidän kulttuurisen taustansa mukaisesti, jotta ”he tulisivat ymmärrykseen”.
Sakramenttiin liittyviä käytäntöjä
Palvelutyönsä aikana kuolevaisuudessa Vapahtaja ilmoitti liittonsa uudella tavalla. Tässä tapauksessa Jeesus otti viimeisellä aterialla pääsiäisen vertauskuvat ja antoi niille uuden merkityksen ja tarkoituksen. Näihin vertauskuviin kuului happamatonta leipää ja viiniä, jota he joivat yhdestä maljasta (ks. Matt. 26:20–29).
Aikana ja paikassa, joka on merkittävästi erilainen kuin Hänen kuolevaisen palvelutyönsä maailma ensimmäisen vuosisadan itäisessä Välimeren kulttuurissa, Herra ilmoitti seuraavaa Joseph Smithille 1800-luvun Pohjois-Amerikan maailmassa:
”Kuunnelkaa Jeesuksen Kristuksen, Herranne, Jumalanne ja Lunastajanne, ääntä, hänen, jonka sana on elävä ja väkevä. Sillä katso, minä sanon teille, ettei sillä ole merkitystä, mitä te syötte tai juotte, kun nautitte sakramentin, kunhan teette sen silmämääränä vain minun kunniani – muistaen Isän edessä minun ruumiini, joka annettiin teidän puolestanne, ja minun vereni, joka vuodatettiin teidän syntienne anteeksiantamiseksi.” (OL 27:1–2.)
Sakramenttiin ei enää tarvittu happamatonta leipää ja viiniä. Yhteisen maljan käyttö kuitenkin jatkui. Justin Bray kirkon historian osastolta on havainnut, kuinka yhteisen maljan käyttäminen oli siihen aikaan tyypillistä: ”Uskonnollisten tilaisuuksien lisäksi maljan jakaminen oli yleinen käytäntö 1800-luvun Amerikassa. Julkisissa kouluissa, puistoissa ja rautatievaunuissa oli usein juomalaite, johon oli kiinnitetty kuppi tai kauha, josta kaikki joivat suoraan.”5
Viimein vuonna 1912 Herra innoitti profeettojaan ja apostolejaan luopumaan yhteisen maljan käytöstä sakramenttia jaettaessa.6 Vaikka samasta maljasta juominen oli kaunis vertauskuva ykseydestä ja yhteenkuuluvuudesta, kun kaikki nauttivat sakramentin yhdessä eroavuuksistaan riippumatta, kulttuuri oli muuttunut. Herra puhui jälleen kansalleen ”heidän heikkoudessaan – –, jotta he tulisivat ymmärrykseen”7.
Vapahtajan ja Hänen seuraajiensa roolit
Siitä huolimatta Herra varoittaa miehiä ja naisia siitä, ettei heidän etuoikeutenaan ole muuttaa Hänen ilmoittamiensa pyhien liittojen tekotapaa tai sanoja.8
Vain Jeesuksella Kristuksella on oikeus muokata toimituksia ja toimintatapoja, joilla me Hänen kansansa ajan, paikan ja olosuhteiden mukaan saamme Hänen liittonsa. Meillä on pelkästään oikeus hyväksyä nuo liitot, ei muuttaa niitä tai toimituksia. Sen johdosta Herran kansa hyväksyi Hänen oikeutensa lopettaa ympärileikkaukset ja kaikki eläinuhrit.9 He hyväksyivät sen, että Hän muutti lepopäivän lauantaista sunnuntaihin merkkinä kristillisestä liitosta. Se on myös tilaisuutemme seurata Häntä, olipa tapa, jonka Hän ilmoittaa profeettojensa välityksellä siitä, kuinka Hänen työtään tulee tehdä tänä aikana, millainen hyvänsä.
Ilmoitusta eläville profeetoille, mukaan lukien temppelipalvelu
Olemme nähneet, kuinka Herra on innoittanut nykyajan profeettaansa, presidentti Russell M. Nelsonia, ilmoittamaan Hänen opetuksiaan, liittojaan ja toimituksiaan omalla ”kielellämme” oman ”ymmärryksemme” mukaisesti, kuten kasteiden todistajat10 tai Aaronin pappeuteen asettamisen ikä11. Tämä pätee erityisesti temppelipalveluun.
Ensimmäisen presidenttikunnan viime vuosina tekemät innoitetut muutokset – meidän olosuhteidemme, paikkamme ja aikamme mukaisesti – on ilmoitettu, jotta ne ”[kohentaisivat] jäsenten temppelikokemusta ja [auttaisivat] kaikkia temppeliin tulevia tuntemaan läheisempää yhteyttä Jumalaan näissä pyhissä paikoissa”12.
Kun olemme nöyrästi saaneet taivaallisen innoituksen ja ilmoituksen ainutlaatuisen siunauksen nykyajan profeetan kautta, muistakaamme uudella arvostuksella yhdeksättä uskonkappaletta, jossa sanotaan: ”Me uskomme kaiken, mitä Jumala on ilmoittanut, kaiken, mitä hän nykyään ilmoittaa, ja me uskomme, että hän ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita” (kursivointi lisätty).