Nuorten voimaksi
Osallisuus Hänen voimastaan – nyt ja aina
Maaliskuu 2024


”Osallisuus Hänen voimastaan – nyt ja aina”, Nuorten voimaksi, maaliskuu 2024.

Voimaa kaikkina aikoina

Osallisuus Hänen voimastaan – nyt ja aina

Sinä olet kelvollinen saamaan Jeesukselta Kristukselta voimaa ja apua.

Kuva
Nuori mies piikkipensaassa

Kuvitus Alex Nabaum

Kuvittele, että kävelet metsän läpi ja kohtaat nuoren pojan, joka on kompastunut ja kaatunut kuolleiden oksien keskelle. Yksi noista oksista on niin raskas, ettei hän pysty nostamaan sitä yksin.

Autatko häntä? Vai istahdatko ensin päättämään, ansaitseeko hän edes apuasi?

Tietenkin autat! Ajatus olla auttamatta siihen asti, kunnes poika on ansainnut apusi, saattaa kuulostaa sinusta jopa naurettavalta. Ja silti me ajattelemme tällä tavoin itsestämme – paitsi että tässä tapauksessa me olemme se lapsi, joka tarvitsee apua.

Sinä olet pelastamisen arvoinen

Iästäsi riippumatta olet lapsi verrattuna taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. (Sinä olet itse asiassa taivaallisen Isän kirjaimellinen lapsi.) Eikä sinun voimasi – fyysinen, emotionaalinen, hengellinen tai henkinen – ole mitään verrattuna Heidän voimaansa. Useimmat meistä ymmärtävät tuon ajatuksen riittävän hyvin. Mutta kun kompastumme mistä tahansa syystä, aivan liian usein meistä tuntuu, ettemme voi pyytää apua, ennen kuin olemme ansainneet sen. Se ei yksinkertaisesti ole totta.

Presidentti Dieter F. Uchtdorf, siihen aikaan toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, puhui kerran luvussa Luuk. 15 olevasta eksyneen lampaan vertauksesta.

”Täytyykö lampaan osata käyttää monimutkaista sekstanttia laskeakseen sijaintinsa koordinaatit? Täytyykö sen osata käyttää GPS:ää määrittääkseen sijaintinsa? Täytyykö sillä olla asiantuntemusta luodakseen sovelluksen, jolla se voi kutsua apua? Tarvitseeko lammas jonkun sponsorin hyväksynnän ennen kuin hyvä paimen tulee pelastamaan?

Ei. Ei tietenkään! Lammas on jumalallisen pelastamisen arvoinen yksinkertaisesti siksi, että hyvä paimen rakastaa sitä.

Minusta vertaus eksyneestä lampaasta on yksi toiveikkaimmista kohdista kaikissa pyhissä kirjoituksissa.”1

Jokainen meistä voi eksyä monista eri syistä. Ja meidän jokaisen kohdalla jumalallinen apu saattaa jo olla meitä etsimässä.

Kuva
Herran käsi ojentautumassa kohti nuoren miehen kättä piikkipensaassa

Apua on aina saatavilla

Apua on ulottuvillamme paitsi silloin kun teemme syntiä, myös silloin kun elämme parhaamme mukaan. Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

”Olisikohan niin, että me emme täysin ymmärrä, että sovituksella on tämä vahvistava puoli elämässämme, ja uskommekohan me virheellisesti, että meidän täytyy kantaa kuormaamme aivan yksin – pelkällä sisulla, tahdonvoimalla ja itsekurilla sekä ilmeisen rajallisilla kyvyillämme?

On tärkeää tietää, että Jeesus Kristus tuli maan päälle kuolemaan meidän edestämme. Mutta meidän pitää arvostaa myös sitä, että Herra haluaa sovituksensa kautta ja Pyhän Hengen voimalla elävöittää meidät – paitsi opastaakseen meitä myös vahvistaakseen meitä ja parantaakseen meidät.”2

Sinä olet kelvollinen saamaan Hänen apuaan! Riippumatta siitä, mitä polkua olet kulkenut viime aikoina, Jeesus Kristus on valmis kulkemaan kanssasi seuraavan osuuden.

Kuva
Nuori mies ja Jeesus Kristus kävelemässä pois piikikkäistä oksista

Tulosta