Niin kuin liekki levoton
Jumala kuulee jokaisen lausumamme rukouksen ja vastaa niihin jokaiseen sen polun mukaisesti, jonka Hän on viitoittanut meidän täydelliseksi tulemiseemme.
Veljet ja sisaret, olen saanut tuskallisen opetuksen sen jälkeen kun lokakuussa 2022 viimeksi seisoin tällä puhujakorokkeella. Opetus on tämä: ellei pidä hyväksyttävää puhetta, voi saada porttikiellon muutamaan seuraavaan konferenssiin. Huomaatte, että minut on osoitettu puhumaan tämän ensimmäisen kokouksen alkuvaiheessa. Se, mitä ette näe, on, että minut on sijoitettu luukun päälle, jossa on hyvin herkkä salpa. Jos tämä puhe ei mene hyvin, en näe teitä muutamaan konferenssiin.
Tämän erinomaisen kuoron esittämän kauniin laulun hengessä olen oppinut viime aikoina muutamia asioita, joista haluan Herran avulla kertoa teille tänään. Se tekee tästä puheesta hyvin henkilökohtaisen.
Kaikista näistä viimeaikaisista kokemuksista henkilökohtaisin ja tuskallisin on ollut rakkaan vaimoni Patin poismeno. Hän oli suurenmoisin nainen, mitä olen koskaan tuntenut – täydellinen vaimo ja äiti, puhumattakaan hänen puhtaudestaan, hänen ilmaisun lahjastaan, hänen hengellisyydestään. Hän piti kerran puheen nimeltä ”Luomisesi määrän täyttäminen”. Minusta tuntuu, että hän täytti oman luomisensa määrän paremmin kuin kukaan olisi voinut kuvitella mahdolliseksi. Hän oli täydellinen Jumalan tytär, esimerkillinen Kristuksen nainen. Olin miehistä onnekkain, kun sain viettää hänen kanssaan 60 vuotta elämästäni. Jos osoittaudun kelvolliseksi, sinetöimisemme tarkoittaa sitä, että voin viettää hänen kanssaan iankaikkisuuden.
Toinen kokemus alkoi kaksi päivää vaimoni hautajaisten jälkeen. Tuolloin äkillisen sairauskohtauksen vuoksi minut kiidätettiin sairaalaan. Sitten vietin kuuden viikon sairaala-ajastani ensimmäiset neljä viikkoa ajoittain tehohoidossa, välillä tajuissani ja välillä tajuttomana.
Käytännössä kaikki kokemukseni sairaalasta tuon ensimmäisen jakson aikana ovat kadonneet muististani. Se, mikä ei ole kadonnut, on muistoni matkasta sairaalan ulkopuolelle, iankaikkisuuden rajamailta tuntuvaan paikkaan. En voi täysin puhua siitä kokemuksesta tässä, mutta voin sanoa, että osa siitä, mitä sain, oli kehotus palata palvelutehtävääni tuntien suurempaa palavuutta, pyhittäytyen enemmän, keskittyen enemmän Vapahtajaan, uskoen enemmän Hänen sanaansa.
En voinut olla tuntematta, että sain oman henkilökohtaisen versioni ilmoituksesta, joka annettiin kahdelletoista lähes 200 vuotta sitten:
”Sinun tulee todistaa minun nimestäni, – – ja sinun tulee lähettää minun sanani maan ääriin. – –
Aamusta aamuun; ja päivästä päivään lähetä varoittava äänesi maailmaan; ja kun yö tulee, älä anna maan asukkaiden nukkua puheeltasi. – –
Nouskaa – –, ottakaa ristinne [ja] seuratkaa minua.”1
Rakkaat sisareni ja veljeni, tuon kokemuksen jälkeen olen yrittänyt ottaa ristini entistä vakavammin ja entistä päättäväisemmin etsiä, missä voin kohottaa sekä lämpimän että varoittavan apostolisen äänen aamuisin, päivisin ja aina yöhön asti.
Se johtaa minut kolmanteen totuuteen, joka tuli niinä menetyksen, sairauden ja ahdingon kuukausina. Se on uudistunut todistus ja loputon kiitollisuus niistä päättäväisistä rukouksista – teidän rukouksistanne – joiden edunsaajana olen ollut. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen nöyristä pyynnöistä, joita lausuivat tuhannet ihmiset, jotka hellittämättömän lesken2 tavoin tavoittelivat toistuvasti taivaan väliintuloa puolestani. Sain pappeuden siunauksia, ja lukioluokkani paastosi puolestani, samoin useat satunnaiset seurakunnat eri puolilla kirkkoa. Ja nimeni on varmasti ollut käytännöllisesti katsoen kirkon jokaisen temppelin rukousluettelossa.
Tuntien syvää kiitollisuutta tästä kaikesta yhdyn G. K. Chestertoniin, joka sanoi kerran, että ”kiitos on ajatuksen korkein muoto, ja – – kiitollisuus on ihmettelyn kaksinkertaistamaa onnellisuutta”3. Omalla ”ihmettelyn kaksinkertaistamalla onnellisuudella” kiitän teitä kaikkia ja kiitän taivaallista Isääni, joka on kuullut rukouksenne ja siunannut elämääni.
Veljet ja sisaret, todistan, että Jumala kuulee jokaisen lausumamme rukouksen ja vastaa niihin jokaiseen sen polun mukaisesti, jonka Hän on viitoittanut meidän täydelliseksi tulemiseemme. Ymmärrän, että suurin piirtein samoihin aikoihin, kun niin monet rukoilivat minun terveyteni palautumista, yhtä suuri joukko – minä mukaan lukien – rukoili vaimoni terveyden palautumista. Todistan, että jumalallisesti myötätuntoinen taivaallinen Isä kuuli ja vastasi kumpiinkin niistä rukouksista, vaikka Patin puolesta lausuttuihin rukouksiin ei vastattu pyytämälläni tavalla. Vain Jumala tietää, miksi rukouksiin vastataan eri tavalla kuin me toivomme – mutta lupaan teille, että rukoukset kuullaan ja niihin vastataan Hänen vankkumattoman rakkautensa ja kosmisen aikataulunsa mukaisesti.
Jos emme ano väärin4, ei ole mitään rajoja sille, milloin, missä tai mitä meidän tulee rukoilla. Ilmoitusten mukaan meidän tulee rukoilla alati.5 Amulekin sanojen mukaan meidän tulee rukoilla ympärillämme olevien parhaaksi6 uskoen, että ”vanhurskaan rukous – – saa paljon aikaan”7. Meidän tulisi lausua rukouksemme ääneen, kun voimme tehdä sen yksityisyydessä.8 Ellei se ole käytännöllistä, meidän tulee lausua ne hiljaisena puheena sydämessämme.9 Laulamme, että rukoukset ovat ”niin kuin liekki levoton”10 – Vapahtajan itsensä mukaan ne tulee aina osoittaa Jumalalle, iankaikkiselle Isälle, Hänen ainosyntyisen Poikansa nimessä.11
Rakkaat ystäväni, rukouksemme ovat kallein hetkemme12, vilpittömin halumme13, yksinkertaisin ja puhtain tapamme palvella Jumalaa.14 Meidän tulee rukoilla yksin, perheessämme ja kaikenkokoisissa kokoontumisissa.15 Meidän tulee käyttää rukousta kilpenä kiusauksia vastaan16, ja jos joskus tunnemme, että emme halua rukoilla, voimme olla varmoja, että epäröinti ei tule Jumalalta, joka haluaa olla yhteydessä lapsiinsa aivan kaikkina aikoina. Itse asiassa jotkin yritykset estää meitä rukoilemasta tulevat suoraan vastustajalta.17 Kun emme tiedä, kuinka tai mitä tarkalleen rukoilla, meidän tulee aloittaa ja jatkaa, kunnes Pyhä Henki johdattaa meidät rukoukseen, joka meidän tulee lausua.18 Tämä lähestymistapa saattaa olla se, johon meidän on turvauduttava rukoillessamme vihamiestemme ja niiden puolesta, jotka vahingoittavat meitä.19
Viime kädessä voimme katsoa Vapahtajan esimerkkiä – Hän rukoili hyvin, hyvin usein. Minua on kuitenkin aina kiehtonut se, että Jeesus ylipäätään tunsi tarvetta rukoilla. Eikö Hän ollut täydellinen? Mitä Hänen oli tarpeen rukoilla? No, olen oppinut ymmärtämään, että meidän tavoin Hänkin halusi etsiä Isän kasvoja ja ”sanansa armon turviin [jäädä]”20. Kerta toisensa jälkeen Hän vetäytyi yhteisön ulkopuolelle ollakseen yksin ennen kuin Hän lävisti taivaan rukouksillaan.21 Toisinaan Hän rukoili muutaman toverin seurassa. Sitten Hän anoi taivasta väkijoukkojen puolesta, jotka peittivät kukkulanrinteen. Toisinaan rukous kirkasti Hänen vaatteensa.22 Toisinaan se kirkasti Hänen kasvonsa.23 Joskus Hän nousi rukoilemaan, joskus Hän polvistui, ja ainakin kerran Hän heittäytyi kasvoilleen maahan rukouksessa.24
Luukas kuvailee, että Jeesuksen antautuminen sovitustyöhön vaati Häntä rukoilemaan ”yhä kiihkeämmin”25. Kuinka se, joka on täydellinen, rukoilee yhä kiihkeämmin? Oletamme, että kaikki Hänen rukouksensa olivat vilpittömiä, ja kuitenkin täyttäessään sovitusuhriaan ja tuntien sen maailmanlaajuiseen ulottuvuuteen liittyvää tuskaa Hän tunsi halua rukoilla yhä anovammin, kun Hänen uhrinsa painolasti sai Hänet lopulta vuotamaan verta jokaisesta huokosesta.
Ajatellen Kristuksen voittoa kuolemasta ja Hänen äskettäistä lahjaansa, joka on antanut minulle vielä muutaman viikon tai kuukauden kuolevaisuudessa, todistan juhlallisesti iankaikkisen elämän todellisuudesta ja siitä, että meidän tulee olla totisia sen suunnittelemisessa.
Todistan, että kun Kristus tulee, Hänen pitää tunnistaa meidät – ei nimellisinä jäseninä, jotka on merkitty haalistuneeseen kastekirjaan, vaan perin pohjin sitoutuneina, uskollisesti uskovina, liittonsa pitävinä opetuslapsina. Tämä on kiireellinen asia meille kaikille, jotta emme koskaan kuulisi järkyttävää pahoittelua: ”En tunne teitä”26, tai kuten Joseph Smith käänsi tämän lauseen: ”Te ette ole koskaan tunteneet minua.”27
Onneksi saamme tähän tehtävään apua – paljon apua. Meidän pitää uskoa enkeleihin ja ihmeisiin sekä pyhän pappeuden lupauksiin. Meidän pitää uskoa Pyhän Hengen lahjaan, hyvien perheiden ja ystävien vaikutukseen sekä Kristuksen puhtaan rakkauden voimaan. Meidän tulee uskoa ilmoitukseen ja profeettoihin, näkijöihin ja ilmoituksensaajiin sekä presidentti Russell M. Nelsoniin. Meidän pitää uskoa, että rukoustemme ja anomisemme sekä henkilökohtaisen vanhurskautemme myötä me voimme todella nousta ”Siioninvuorelle ja elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen paikkaan, pyhimpään kaikista”28.
Veljet ja sisaret, kun teemme parannuksen synneistämme ja astumme rohkeasti ”armon valtaistuimen eteen”29 jättäen siinä Hänen eteensä almumme ja sydämestä kumpuavat anomisemme, me koemme armon, myötätunnon ja anteeksiannon iankaikkisen Isämme ja Hänen kuuliaisen, täydellisen puhtaan Poikansa hyväntahtoisista käsistä. Sitten Jobin ja kaikkien muiden hioutuneiden uskollisten kanssa me näemme maailman, joka on ”liian ihmeellinen”30, jotta pystyisimme sen käsittämään. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.