Olkaa yhtä Kristuksen kanssa
Meitä yhdistää meidän rakkautemme ja uskomme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Todellisen yhteenkuulumisen ytimenä on olla yhtä Kristuksen kanssa.
Jeesuksen Kristuksen sovitus on ollut hyvin lähellä sydäntäni siitä asti, kun olin varsin nuori, mutta Vapahtajan sovituksen todellisuus valkeni minulle todella, kun olin 25-vuotias. Olin juuri valmistunut Stanfordin oikeustieteellisestä tiedekunnasta ja opiskelin Kalifornian oikeusasianajajan tutkintoa varten. Äitini soitti ja sanoi, että Utahissa asuva isoisäni Crozier Kimball oli kuolemaisillaan. Äiti sanoi, että jos haluaisin nähdä hänet, minun olisi parasta tulla kotiin. Isoisäni oli 86-vuotias ja hyvin sairas. Minulla oli suurenmoinen vierailu. Isoisä ilahtui kovin nähdessään minut ja lausui minulle todistuksensa.
Kun Crozier oli vasta kolmivuotias, hänen isänsä David Patten Kimball kuoli 44-vuotiaana.1 Crozier toivoi, että hänen isänsä ja hänen isoisänsä Heber C. Kimball hyväksyisivät hänen elämänsä ja tuntisivat hänen olleen uskollinen perinnölleen.
Isoisäni tärkein neuvo minulle oli, että minun tulee välttää kaikenlaista oikeutuksen tai etuoikeuden tunnetta näiden uskollisten esivanhempieni vuoksi. Hän sanoi minulle, että minun tulee keskittyä Vapahtajaan ja Vapahtajan sovitukseen. Hän sanoi, että me olemme kaikki rakastavan taivaallisen Isän lapsia. Riippumatta siitä, keitä maanpäälliset esivanhempamme ovat, jokainen meistä on kertova Vapahtajalle, kuinka hyvin me pidimme Hänen käskynsä.
Isoisä käytti Vapahtajasta nimitystä ”portin vartija” jakeen 2. Nefi 9:41 mukaan. Hän kertoi minulle toivovansa, että hän oli tehnyt riittävästi parannusta ollakseen kelvollinen saamaan Vapahtajan armon.2
Olin syvästi liikuttunut. Tiesin, että hän oli ollut vanhurskas mies. Hän oli patriarkka, ja hän oli palvellut useita kertoja lähetystyössä. Hän opetti minulle, ettei kukaan voi palata Jumalan luo pelkästään hyvillä teoilla ilman Vapahtajan sovituksen apua. Muistan vielä tänäkin päivänä sen suuren rakkauden ja arvostuksen, jota isoisä tunsi Vapahtajaa ja Hänen sovitustyötään kohtaan.
Vuonna 2019, kun olin hoitamassa tehtävää Jerusalemissa3, kävin eräässä yläkerran huoneessa, joka on saattanut olla lähellä paikkaa, jossa Vapahtaja pesi apostoliensa jalat ennen ristiinnaulitsemistaan. Koin hengellistä liikutusta ja ajattelin, kuinka Hän käski apostolejaan rakastamaan toisiaan.
Muistin Vapahtajan anovan esirukouksen puolestamme. Johanneksen evankeliumin mukaan tämä rukous tapahtui kirjaimellisesti Hänen kuolevaisen elämänsä viimeisinä tunteina.
Tämä rukous oli suunnattu Kristuksen seuraajille, myös meille kaikille.4 Vapahtaja rukoili Isäänsä anoen, ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme.” Sitten Vapahtaja jatkaa: ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”5 Ykseys on se, mitä Kristus rukoili ennen kuin Hänet kavallettiin ja ristiinnaulittiin. Ykseys Kristuksen ja taivaallisen Isämme kanssa voidaan saavuttaa Vapahtajan sovituksen avulla.
Herran pelastava armo ei määräydy syntyperän, koulutuksen, taloudellisen aseman tai etnisen taustan mukaan. Se perustuu siihen, että on yhtä Kristuksen ja Hänen käskyjensä kanssa.
Profeetta Joseph Smith ja Oliver Cowdery saivat ilmoituksen kirkon järjestämisestä ja hallinnosta vuonna 1830, pian kirkon perustamisen jälkeen. Profeetta Joseph luki ensimmäisessä kirkon konferenssissa sen, mikä nykyään on OL 20 ja mikä oli ensimmäinen yhteisellä suostumuksella hyväksytty ilmoitus.6
Tämän ilmoituksen sisältö on todella merkittävä. Se opettaa meille Vapahtajan merkitystä ja roolia sekä sitä, kuinka voimme päästä osallisiksi Hänen voimastaan ja siunauksistaan Hänen sovittavan armonsa kautta. Profeetta Joseph oli 24-vuotias ja oli jo saanut lukuisia ilmoituksia ja saanut Mormonin kirjan käännöksen valmiiksi Jumalan lahjan ja voiman avulla. Sekä Josephin että Oliverin osalta mainitaan, että heidät on asetettu apostoleiksi ja heillä on siten valtuus johtaa kirkkoa.
Jakeissa 17–36 on tiivistelmä kirkon keskeisestä opista, kuten Jumalan todellisuudesta, ihmiskunnan luomisesta, lankeemuksesta ja taivaallisen Isän pelastussuunnitelmasta Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Jae 37 sisältää välttämättömät edellytykset kasteelle Herran kirkkoon. Jakeissa 75–79 esitetään sakramenttirukoukset, joita käytämme joka lepopäivä.
Oppi, periaatteet, sakramentit ja käytännöt, jotka Herra sääti Joseph Smithin, palautuksen profeetan, kautta, ovat todella uraauurtavia.7
Kasteen edellytykset, vaikka ne ovatkin syvällisiä, ovat ainutlaatuisen yksinkertaisia. Pääasiassa niihin sisältyy nöyryys Jumalan edessä, särkynyt sydän ja murtunut mieli8, parannuksen tekeminen kaikista synneistä, Jeesuksen Kristuksen nimen ottaminen päällemme, kestäminen loppuun asti ja se, että osoitamme teoillamme ottaneemme vastaan Kristuksen Hengen.9
On merkittävää, että kaikki kasteen edellytykset ovat hengellisiä. Mitään taloudellisia tai sosiaalisia saavutuksia ei tarvita. Köyhillä ja rikkailla on samat hengelliset vaatimukset.
Ei ole mitään rotuun, sukupuoleen tai etniseen taustaan liittyviä vaatimuksia. Mormonin kirja tekee selväksi, että kaikkia kutsutaan pääsemään osallisiksi Herran hyvyydestä, mustia ja valkoisia, orjia ja vapaita, miehiä ja naisia, ”kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia”10. ”Kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus, eikä ketään kielletä.”11
Kun ottaa huomioon samanlaisuutemme Jumalan edessä, ei ole kovinkaan järkevää tähdentää eroavuuksiamme. Jotkut ovat virheellisesti kannustaneet meitä ”kuvittelemaan, että ihmiset ovat keskenään paljon erilaisempia kuin he todellisuudessa ovat. [Jotkut] ottavat todellisia mutta pieniä eroavuuksia ja suurentavat ne kuiluiksi.”12
Lisäksi jotkut ovat virheellisesti olettaneet, että koska kaikkia ihmisiä kutsutaan vastaanottamaan Hänen hyvyytensä ja iankaikkinen elämä, käytökselle ei ole asetettu mitään vaatimuksia.13
Pyhät kirjoitukset kuitenkin todistavat, että kaikkia vastuullisia henkilöitä vaaditaan tekemään parannus synneistä ja pitämään Hänen käskynsä.14 Herra tekee selväksi, että kaikilla on moraalinen tahdonvapaus ja että he ”ovat vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren välimiehen kautta – – ja [kuulemaan] hänen suuria käskyjään ja [olemaan] uskollisia hänen sanoilleen ja [valitsemaan] iankaikkisen elämän”15. Jotta saamme Vapahtajan sovituksen siunaukset, meidän täytyy myönteisellä tavalla käyttää moraalista tahdonvapauttamme valita Kristus ja noudattaa Hänen käskyjään.
Elämäni aikana ”tahdonvapauden” ja ”vapaan tahdon” merkitystä on analysoitu ja siitä on väitelty. Näistä aiheista on esitetty ja esitetään edelleen monia älyyn perustuvia väitteitä.
Erään suuren yliopiston alumnijulkaisun äskettäisessä kannessa eräs huomattava biologian professori väittää: ”Vapaalle tahdolle ei ole sijaa.”16 Ei ole yllättävää, että artikkeli kertoo professorin sanoneen: ”Jumalaa ei ole olemassa, – – eikä vapaata tahtoa ole, – – ja tämä on valtava, yhdentekevä, tyhjä maailmankaikkeus.”17 En voisi olla voimakkaammin eri mieltä.
Uskomme yksi perusoppi on, että meillä on moraalinen tahdonvapaus18, johon sisältyy vapaa tahto.19 Tahdonvapaus on kyky valita ja toimia. Se on välttämätön pelastussuunnitelmalle. Ilman moraalista tahdonvapautta me emme voisi oppia, edistyä tai tehdä valintaa olla yhtä Kristuksen kanssa. Tahdonvapauden ansiosta me olemme ”vapaita valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän”20. Kuolevaisuutta edeltävässä taivaan neuvonpidossa Isän suunnitelman keskeisenä tekijänä oli tahdonvapaus. Lusifer kapinoi ja ”pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden”21. Sen vuoksi etuoikeus saada kuolevainen ruumis kiellettiin Saatanalta ja niiltä, jotka seurasivat häntä.
Kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa toiset henget käyttivät tahdonvapauttaan taivaallisen Isän suunnitelman noudattamiseen. Hengillä, jotka saavat siunauksekseen syntyä tähän elämään kuolevaisuudessa, on edelleen tahdonvapaus. Me olemme vapaita valitsemaan ja toimimaan, mutta me emme voi säädellä tekojemme seurauksia. ”Hyvät ja vanhurskaat valinnat johtavat onneen, rauhaan ja iankaikkiseen elämään, kun taas synnilliset ja pahat valinnat johtavat lopulta murheeseen ja kurjuuteen.”22 Kuten Alma on sanonut: ”Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea.”23
Tässä äärimmäisen kilpailuhenkisessä maailmassa pyritään jatkuvasti menestymään. Pyrkimys olla parhaita, mitä voimme olla, on vanhurskas ja arvokas pyrkimys. Se on sopusoinnussa Herran opin kanssa. Pyrkimykset vähätellä tai väheksyä muita tai luoda esteitä heidän menestykselleen ovat vastoin Herran oppia. Me emme voi syyttää olosuhteita tai muita ihmisiä päätöksestä toimia vastoin Jumalan käskyjä.
Nykyajan maailmassa on helppo keskittyä aineelliseen ja ammatilliseen menestykseen. Jotkut kadottavat näkyvistä iankaikkiset periaatteet ja valinnat, joilla on iankaikkista merkitystä. Meidän olisi viisasta noudattaa presidentti Russell M. Nelsonin neuvoa ”ajattele selestisesti”24.
Miltei jokainen voi tehdä kaikkein merkittävimmät valinnat riippumatta kyvyistä, taidoista, mahdollisuuksista tai taloudellisesta tilanteesta. Perhettä koskevien valintojen asettaminen etusijalle on olennaisen tärkeää. Tämä on selvää kaikkialla pyhissä kirjoituksissa. Ajatelkaa Ensimmäisen Nefin kirjan kertomusta, jossa Lehi ”lähti erämaahan. Ja hän jätti talonsa ja perintömaansa ja kultansa ja hopeansa ja kalleutensa eikä ottanut mukaansa mitään muuta kuin perheensä.”25
Kun koemme elämän eri vaiheita, tapahtuu monia asioita, joihin voimme vaikuttaa hyvin vähän, jos lainkaan. Terveyteen liittyvät haasteet ja onnettomuudet voivat selvästikin kuulua tähän luokkaan. Viimeaikainen koronapandemia on vaikuttanut voimakkaasti ihmisiin, jotka ovat toimineet oikein kaikessa. Mitä tulee kaikkein tärkeimpiin valintoihin, niihin me voimme vaikuttaa. Muistan, kuinka lähetystyöaikanani lähetysjohtajamme, vanhin Marion D. Hanks käski meitä kaikkia opettelemaan ulkoa osan Ella Wheeler Wilcoxin runosta:
Ei mikään sattuma tai kohtalo
voi saartaa, estää taikka hallita
päätöstä lujaa päättäväisen sielun.26
Me voimme hallita niitä asioita, jotka koskevat periaatteita, käyttäytymistä, uskonnon harjoittamista ja vanhurskasta elämää. Meidän uskomme Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen sekä Heidän palvelemisensa on valinta, jonka me teemme.27
Ymmärrättehän, etten puhu sen puolesta, että osoitamme vähemmän kiinnostusta koulutukseen tai ammattiin. Tarkoitan sitä, että kun koulutukseen ja ammattiin liittyvät pyrkimykset nostetaan korkeammalle sijalle kuin perhe ja ykseys Kristuksen kanssa, voivat tahattomat seuraukset olla huomattavan haitallisia.
Luvussa OL 20 esitetty selkeä ja yksinkertainen oppi on koskettava ja vakuuttava, kun se vahvistaa ja selventää pyhiä hengellisiä käsitteitä. Siinä opetetaan, että pelastus tulee, kun Jeesus Kristus vanhurskauttaa ja pyhittää parannusta tekevät sielut Vapahtajan armon ansiosta.28 Se luo pohjan Hänen sovitustyönsä keskeiselle roolille.
Meidän tulee pyrkiä ottamaan muita mukaan ykseyden piiriimme. Jos aiomme noudattaa presidentti Russell M. Nelsonin kehotusta koota hajallaan olevaa Israelia verhon kummallakin puolella, meidän pitää ottaa muita mukaan ykseyden piiriimme. Kuten presidentti Nelson on niin kauniisti opettanut: ”Jokaisella mantereella ja merensaarilla uskollisia ihmisiä kootaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Kulttuuriin, kieleen, sukupuoleen, rotuun ja kansallisuuteen liittyvät erot himmenevät merkityksettömiksi, kun uskolliset astuvat liittopolulle ja tulevat rakkaan Lunastajamme luo.”29
Meitä yhdistää meidän rakkautemme ja uskomme Jeesukseen Kristukseen ja se, että olemme rakastavan taivaallisen Isän lapsia. Todellisen yhteenkuulumisen ytimenä on olla yhtä Kristuksen kanssa. Kaste- ja sakramenttitoimitukset, jotka on esitetty luvussa OL 20, sekä temppeliliittomme yhdistävät meitä erityisin tavoin ja sallivat meidän olla yhtä jokaisella iankaikkisesti merkittävällä tavalla ja elää rauhassa ja sopusoinnussa.
Minä lausun varman ja kiistattoman todistukseni siitä, että Jeesus Kristus elää, ja Hänen sovituksensa ansiosta me voimme olla yhtä Kristuksen kanssa. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.