2005
TAAS UUSI MAANANTAI
Maaliskuu 2005


TAAS UUSI MAANANTAI

Aluksi kun aloimme pitää perheiltoja, se oli minusta tylsää ja rasittavaa. Isäni ei ole kirkon jäsen. Perheemme vanhimpana lapsena kuuntelin kyllä, mitä äiti opetti meille, mutta en täysin osallistunut. Sitten olin mukana joidenkin ystävieni perheilloissa, ja näin, kuinka he toimivat yhdessä, puhuivat ja pelasivat yhdessä – vaikkei heidän isänsä ollutkaan jäsen.

Päätin paneutua perheiltaan innokkaammin ja päättäväisemmin. Aina kun on minun vuoroni opettaa, pidän huolen siitä, että opettelen oppiaiheen kunnolla ja suunnittelen toimintoja, joita voimme tehdä yhdessä. Muutamien viime kuukausien ajan perheiltamme ovat olleet onnistuneita. Herra on siunannut perhettämme, ja me kaikki odotamme innolla taas uutta maanantaita voidaksemme pitää ihanan ja erinomaisen perheillan.

Oreajba Ohiwabukola kuuluu Suruleren seurakuntaan Lagosin vaarnassa Nigeriassa.