Päivä, jolloin karitsa myytiin
Perheemme muutti yli kahdeksan vuotta sitten Logandaleen Nevadan osavaltiossa, ja siitä saakka olemme osallistuneet Clarkin piirikunnan markkinoihin. Ne pidetään joka vuosi huhtikuussa pääsiäisen aikoihin. Lapset voivat esitellä kasvattamiaan porsaita, vasikoita tai karitsoita. Eläimet arvostellaan torstaina, ja huutokauppa pidetään lauantaina.
Minä pelkään aina huutokauppaa. Kannan huolta siitä, ettei jonkun lapsemme eläin mene kaupaksi. Useimmat vanhemmat yrittävät saada jonkun ostamaan heidän lapsensa eläimen etukäteen. Mutta vaikka lapsen eläin olisikin myyty etukäteen, edessä on silti loputon odotus, ennen kuin huutokaupassa tulee hänen eläimensä vuoro.
Yksi koskettavimmista tilanteista, mitä olen koskaan kokenut, tapahtui huutokaupassa kolme vuotta sitten. Olimme istuneet suuren osan päivästä alumiinipenkeillä, kuunnelleet huutokaupanpitäjän huutoa, väkijoukon puheensorinaa sekä eläinten määkimistä, ammumista ja röhkimistä. Yhtäkkiä kuulimme jotakin muutakin – tuuli piiskasi jäätävää sadetta rakennusta vasten.
Huutokauppaan osallistuvien vanhempien ja sukulaisten lisäksi metallisesta karjanäyttelypaviljongista etsi pian suojaa moni muukin. He olivat varsin yllättyneitä huomatessaan käynnissä olevan huutokaupan. Useimmat olivat Las Vegasin suurkaupungista eivätkä olleet koskaan aikaisemmin olleet oikeassa karjahuutokaupassa. Ilmeisesti huutokauppa oli heistä viihteellinen, ja muutamat tekivät jopa tarjouksia eläimistä. Tietenkin sen jälkeen kun huutokaupanpitäjä oli selittänyt, että hinta oli paunaa kohden, tarjousten esittäminen hidastui huomattavasti.
Sitten tuli meidän poikamme porsaan vuoro, ja muistan tunteneeni melkoista huojennusta, kun se myytiin. Pystyin ajattelemaan vain sitä, että pääsisimme kotiin ja pois ihmisten luota, pois melusta ja hajusta. Ulkona satoi yhä, joten samalla kun odotin, että lankoni kävi hakemassa auton, kuuntelin vastentahtoisesti huutokaupanpitäjää, kun hän alkoi huutokaupata karitsoita.
Pieni tyttö toi esiin karitsansa, ja tarjoukset alkoivat. En muista tarkkaa hintaa, mutta muistan ajatelleeni: ”Se on aika iso raha yhdestä karitsasta.” Silloin tapahtui mitä ihmeellisin asia. Huutokaupanpitäjä selitti, että henkilö, joka oli ostanut karitsan, lahjoittaisi sen takaisin pienelle tytölle myytäväksi uudelleen. Hän selitti edelleen, että tämän pienen tytön isä, joka tavallisesti olisi ollut paikalla hänen kanssaan, oli sairaalassa. Hänellä oli syöpä, eikä ennuste ollut hyvä. Perheellä ei ollut sairausvakuutusta, ja isä oli perheen ainoa elättäjä.
Se, mitä seuraavaksi tapahtui, syöpyi mieleeni ja sydämeeni ikuisesti.
Tarjoukset alkoivat uudelleen, ja jälleen pieni karitsa myytiin ennen kuulumattomaan hintaan. Taas karitsa lahjoitettiin takaisin uudelleen myytäväksi. Suunnilleen siinä vaiheessa lankoni palasi sateen ja tuulen pieksemänä, mutta en pystynyt liikahtamaankaan. Kerroin hänelle, että jotakin merkittävää oli tapahtumassa, ja vaikka yritin, en pystynyt pidättelemään kyyneliäni.
Tuo karitsa myytiin yhä uudelleen, ja kaikki nuo ihmiset, joista monet olivat Las Vegasista, esittivät tarjouksia ja antoivat lahjoituksia tuolle pikkukaupungin perheelle.
Seistessäni siellä ihmetyksen vallassa en voinut olla ajattelematta erästä toista karitsaa – en sitä, joka myytiin yhä uudelleen vain yhden perheen hyväksi, vaan Sitä, joka antoi itsensä uhriksi kaikkien Jumalan lasten edestä. Tuntui sopivalta, että pääsiäinen oli ovella. Henki todisti minulle sinä päivänä, kuinka tärkeitä ovat uhraukset toisten puolesta ja mikä merkitys yhteisöllä on.
Valitettavasti tämän pienen tytön isä ei selviytynyt. Perhe on sittemmin muuttanut seurakuntaamme, ja eräänä sunnuntaina tuon hyvän miehen vaimo lausui Apuyhdistyksessä todistuksensa. Hän kertoi meille, kuinka hän oli ollut kuolevan miehensä luona sairaalassa kuullessaan huutokaupasta. Hän ei tiennyt, ketkä tai kuinka monet olivat lahjoittaneet rahaa, mutta hän liikuttui kyyneliin ilmaistessaan kiitollisuutensa kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat välittäneet kylliksi auttaakseen. Hän oli ihmeissään siitä rakkauden ja tuen vuodatuksesta, joka tuli hänen perheensä osaksi sinä myrskyisenä päivänä Clarkin piirikunnan markkinoilla – päivänä, jolloin karitsa myytiin.
Julie A. Masters kuuluu Logandalen 1. seurakuntaan Logandalen vaarnassa Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa.