2005
Mitä täytyi tapahtua?
Maaliskuu 2005


Mitä täytyi tapahtua?

Maailmaa oli valmistettava ennen ensimmäistä näkyä ja ennen evankeliumin palautusta.

Kirkon palauttaminen ei tapahtunut taivaallisen Isän ja Hänen Poikansa ilmestyessä ensimmäisen kerran Joseph Smithille. Aivan kuten maata täytyy muokata ennen siementen kylvämistä, samoin maailmallekin täytyi antaa oikeanlaista ravintoa ennen kuin Jeesuksen Kristuksen kirkko voitiin palauttaa onnistuneesti.

Suurta luopumusta seuranneiden satojen vuosien aikana (ks. ”Mitä tapahtui Kristuksen kirkolle?” Liahona , helmikuu 2005, s. 12) Herra valmisti maata, jotta Hän voisi perustaa kirkkonsa sen päälle. Hän järjesti paikan, jossa kirkon annettaisiin kasvaa, ja ajankohdan, jolloin ihmiset alkaisivat olla valmiita hyväksymään sen.

Renessanssi ja uskonpuhdistus

Renessanssin myötä 1300-luvulta lähtien ihmiset alkoivat vapautua vanhoista ajattelutavoista. Tiede, taide, kirjallisuus ja monet muut oppineisuuden alat alkoivat kukoistaa Euroopassa. Tie avautui uusille aatteille, löytöretkille ja keksinnöille.

Kaikki nämä uudet aatteet sekä Raamatun lisääntynyt saatavuus uusien painomenetelmien ansiosta innoittivat monia arvioimaan tietämystään ja suhdettaan uskontoon. Sellaiset ihmiset kuin John Wycliff Englannissa ja John Calvin Sveitsissä alkoivat kyseenalaistaa kristillisen kirkon käytäntöjä. He näkivät, etteivät heidän aikansa kirkko ja Uuden testamentin aikojen kirkko olleet samoja.

Näitä uskonpuhdistajiksi kutsuttuja oli myös Martti Luther, joka näki, että jotkin kristillisen kirkon käytännöistä olivat vääriä. Hän oli uskonnollinen ja oppinut mies, ja hän halusi muuttaa niitä kirkon käytäntöjä, jotka eivät vastanneet Raamatun opetuksia. Vuonna 1517 yrittäessään herättää keskustelua kirkon käytännöistä Luther kirjoitti asiakirjan, jota sanotaan hänen 95 teesikseen, ja naulasi sen Wittenbergin linnankirkon oveen Saksassa. Tämä teko merkitsi protestanttisen uskonpuhdistuksen alkua.

Katolinen kirkko julisti Lutherin tämän kapinoinnin vuoksi kirkonkiroukseen, mutta Luther säilytti halunsa mukautua Raamatun opetuksiin. Vuosien työllään ja Raamatun saksankielisellä käännöksellään hän avasi tien muille uskonpuhdistajille. Monet seurasivat Lutheria ja muita hänen kaltaisiaan, jotka taistelivat uudistaakseen kristillistä kirkkoa tai perustaakseen uusia kirkkokuntia. Heitä kutsuttiin protestanteiksi.

Jotkut protestantit ja muut ryhmät tavoittelivat suurempaa uskonnollista ja taloudellista vapautta. Löytöretkihengen ollessa yhä hyvissä voimissa monet lähtivät Euroopasta perustamaan siirtokuntia muualle. Amerikka oli yksi niistä paikoista, jonne he menivät.

Vapauden maa

Aina siitä lähtien kun Kristoffer Kolumbus oli purjehtinut Amerikkaan, ihmiset olivat olleet kiinnostuneita sinne menemisestä. Pohjois-Amerikan uudisasukkaat muodostivat kolmetoista siirtokuntaa ja perustivat lopulta unionin, joka saavutti itsenäisyyden Iso-Britanniasta ja kaikista muista maista. Tällä uudella maalla, Amerikan Yhdysvalloilla, oli perustuslaki, joka takasi uskonnonvapauden.

Samoihin aikoihin kun Yhdysvallat oli muotoutumassa vapaaksi maaksi eli 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuolella, Koillis-Yhdysvalloissa sai alkunsa uskonnollinen herätys. Profeetta Joseph Smith kuvasi tätä herätystä: ”Asuinpaikkakunnallamme ilmeni tavatonta kuohuntaa uskonnon asioissa. – – Tosiaankin, se näytti koskettaneen koko aluetta, ja ihmisiä liittyi suurin joukoin eri uskonnollisiin ryhmiin, jotka saivat aikaan suurta kuohuntaa ja hajaannusta ihmisten keskuudessa.” (JS–H 5.)

Ympärillään vallinneen uskonnollisen hämmennyksen vuoksi ja pyhiin kirjoituksiin tuntemansa uskon innoittamana Joseph meni vuonna 1820 kotinsa lähellä olevaan metsään. Hän rukoili vastauksia kysymyksiinsä. Vastaus hänen rukoukseensa johti lopulta Jeesuksen Kristuksen tosi kirkon palauttamiseen näinä myöhempinä aikoina.

Oikea ajankohta

Jeesuksen Kristuksen tosi kirkon palauttaminen saattoi tapahtua vasta sen jälkeen kun taivaallinen Isä oli asettanut kohdalleen kaiken, mikä mahdollistaisi Hänen kirkkonsa puhkeamisen kukkaan siihen valmistetussa maassa. Renessanssi, protestanttinen uskonpuhdistus, Yhdysvaltojen perustaminen vapaaksi maaksi sekä 14-vuotiaan Joseph Smith -nimisen pojan valmistaminen olivat kaikki osa Herran suunnitelmaa tuoda Hänen evankeliuminsa täyteys takaisin maan päälle, jotta Hänen lapsensa voisivat pelastua.

RAAMATTU

Ennen renessanssia Raamatun jäljennökset tehtiin hitaasti käsin, ne olivat kalliita ja niiden kieli oli useimmille ihmisille vaikeaa lukea. Niinpä vain rikkaat ja oppineet sekä kirkon papit saattoivat hankkia pyhät kirjoitukset ja lukea niitä.

Painokoneen keksiminen noin vuonna 1450 teki mahdolliseksi Raamatun massatuotannon. Tämä massatuotanto teki Raamatut edullisemmiksi. Alhaisempi hinta ja uudet käännökset toivat pyhät kirjoitukset monien ulottuville.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallisesti käyttämä englanninkielinen raamatunkäännös on kuningas Jaakon raamatunkäännös. Noin seitsemän vuoden ajan yli 50 oppinutta työskenteli kuningas Jaakon raamatunkäännöksen parissa käyttäen parhaita saatavilla olevia lähteitä. Käännös ilmestyi vuonna 1611.

Lukiessaan Raamattua vuonna 1820 Joseph Smith sai innoitusta ”pyytää Jumalalta” (ks. Jaak. 1:5). Niiden satojen vuosien jälkeen, kun mahdollisuus päästä käsiksi pyhiin kirjoituksiin oli ollut rajallinen, kuka tahansa – jopa 14-vuotiaat maalaispojat – saattoi lukea Raamattua ja oppia siitä.

MARTTI LUTHER

Vuonna 1483 syntynyt Martti Luther on yksi historian tärkeimmistä uskonpuhdistajista, vaikkei hän ollutkaan ensimmäinen. Luther ei aloittanut uraansa teologian tutkijana. Lutherin isä halusi hänestä lakimiehen, mutta Martti jätti oikeustieteen opintonsa ja meni luostariin.

Luther tutki Raamattua hyvin syvällisesti ja tuli siihen johtopäätökseen, että ihmiset pelastuvat yksin uskosta eivätkä hyvien tekojensa ansiosta (tämä uskonkäsitys on yhä vallalla luterilaisessa kirkossa). Hänen Raamattua koskeva tietämyksensä johti hänet myös vastustamaan kirkon johtajia, joiden hän uskoi olevan turmeltuneita. Erityistä suuttumusta hänessä herätti anekauppa, jonka luultiin tekevän ihmisille mahdolliseksi ostaa anteeksianto.

Raamatun tutkiminen sai Martti Lutherin kirjoittamaan asiakirjan, jota nimitetään hänen 95 teesikseen ja jossa hän asettui vastustamaan kirkon käytäntöjä. Hänen ponnistelunsa laskivat perustan tuleville uskonpuhdistajille, jotka jatkoivat työtä uskonnonvapauden puolesta Euroopassa.

Innoitetut miehet laativat itsenäisyysjulistuksen, joka katkaisi kolmentoista siirtokunnan yhteyden Isoon-Britanniaan.

KRISTOFFER KOLUMBUS

Profeetta Nefi kirjoitti näyssä näkemästään Kolumbuksesta: ”Minä katsoin ja näin pakanoiden keskuudessa miehen, jonka suuret vedet erottivat veljieni jälkeläisistä; ja minä näin Jumalan Hengen tulevan alas ja vaikuttavan mieheen, ja hän meni suurten vesien yli vieläpä veljieni jälkeläisten luokse, jotka olivat luvatussa maassa” (1. Nefi 13:12).

Omaan päiväkirjaansa ja kirjeisiinsä muille Kolumbus kirjoitti siitä, kuinka hän tunsi innoitusta matkallaan Amerikkaan. Hän sanoi: ”Meidän Herramme avasi mieleni, lähetti minut merelle ja antoi minulle innostuksen palon tähän tekoon. – – Kuka voi epäillä, etteikö Pyhä Henki olisi innoittanut minua?” (Lainattuna julkaisussa Mark E. Petersen, The Great Prologue, 1975, s. 26.)

Purjehdittuaan viikkoja Kolumbuksen miehistö väsyi odottamaan maan löytymistä. Kolumbus sanoi miehistölleen, että elleivät he löytäisi maata kahden päivän kuluessa, he kääntyisivät ympäri ja palaisivat kotiin. Sitten hän rukoili Herraa. Seuraavana päivänä he näkivät maata – he olivat löytäneet Amerikan. Monet muutkin alkaisivat tulla Amerikkaan ja muodostaisivat hallituksia, jotka loisivat vapauden maan.

PERUSTUSLAIN SÄÄTÄNEEN KONVENTIN JÄSENET

Herra innoitti Amerikan kolmessatoista alkuperäisessä siirtokunnassa olevia ihmisiä kirjoittamaan perustuslain sekä muodostamaan hallituksen. Kohdassa OL 101:80 Herra sanoo, että Hän on ”säätänyt tämän maan perustuslain viisaiden miesten käsillä, jotka minä nostin juuri tätä tarkoitusta varten, ja lunastanut maan verta vuodattamalla”.

Presidentti Wilford Woodruff (1807–1898) puhui niistä hyvistä miehistä, jotka auttoivat perustamaan Amerikan Yhdysvallat: ”Ne miehet, jotka loivat perustan tälle Amerikan valtiolle – –, olivat parhaita henkiä, joita taivaan Jumala saattoi löytää maan päältä. He olivat oivallisia henkiä – – [ja] Herran innoittamia.” (Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1898, s. 89.)

”Uskonpuhdistajat olivat pioneereja, jotka raivasivat erämaahan polkuja etsiessään epätoivoisesti kadonneita opin ydinkohtia, jotka heidän mielestään tulisivat löydyttyään ohjaamaan ihmiskunnan takaisin siihen totuuteen, jota Jeesus opetti.

John Wycliff, Martti Luther, Jan Hus, Zwingli, Knox, Calvin ja Tyndale olivat kaikki uskonpuhdistuksen ajan pioneereja. Tyndalen merkittävä julistus arvostelijoilleen kuului: ’Saatan aurankurjessa kulkevan pojan tuntemaan pyhät kirjoitukset paremmin kuin te’ [ks. Roger Hillas, ’The History of the Book’, Washington Post, 10. huhtikuuta 1996].

Sellaisia olivat suurten uskonpuhdistajien opetukset ja elämä. Heidän tekonsa olivat sankarillisia, heidän aikaansaannoksensa monet, heidän uhrinsa suuret – mutta he eivät palauttaneet Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.”

Presidentti Thomas S. Monson, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ”He näyttivät tien”, Valkeus , heinäkuu 1997, s. 55.