Jouluvieras
”Olen saanut yllin kyllin lohdutusta, – – tunnen ylenpalttista iloa” (2. Kor. 7:4).
Perustuu tositapahtumaan
”Äiti kiltti, voidaanko me pyytää sisar Fuhrimania vielä yhden kerran?” Greg aneli. Hänen pikkuveljiensä innokkaat kasvot pilkistivät Gregin takaa.
”Silloin on jouluaatto, eikä hänen pitäisi olla yksin”, Layne sanoi. Scott ja Jim nyökkäsivät.
”Tiedätte, kuinka monta kertaa olemme yrittäneet kutsua sisar Fuhrimanin kotiimme”, äiti sanoi. ”Hän poistuu harvoin kotoaan, mutta jos haluatte, niin voitte kutsua hänet jouluaatoksi.”
Pojat hurrasivat ja kirmasivat ulos.
Pian ovi heilahti jälleen auki. ”Ihme on tapahtunut, äiti!” Greg huusi. ”Hän sanoi, että tulee mielellään. Eikö olekin hienoa?”
Seuraavana päivänä alkoi sataa lunta. Greg tiesi, ettei sisar Fuhriman halunnut käydä huonolla säällä ulkona, ei edes postilaatikolla. ”Luuletko, että hän silti tulee huomenna?” Greg kysyi. Äiti ei osannut sanoa.
Jouluaattona Carolyn-täti ja hänen kolme lastaan saapuivat juuri kun Layne sai siivottua keittiön päivällisen jälkeen. ”Voidaanko me nyt mennä hakemaan sisar Fuhriman?” Layne kysyi.
”Se sopii”, isä sanoi. ”Muistakaa auttaa häntä, kun hän kävelee tien yli. Ulkona on liukasta.”
”Muistetaan”, Scott sanoi.
”Ja jos hän päättää, ettei hän sittenkään tule, älkää pahoittako siitä hänen mieltään”, isä sanoi.
”Ei, ei”, Greg sanoi. Pojat astuivat ulos lumiseen maisemaan. Lumisade oli lakannut, ja päivänvaloa oli vielä sen verran, että he näkivät kulkea.
Kahdeksanvuotias Adam auttoi parhaillaan Bekahia ja Jilliä pukeutumaan asuihinsa perheen joulunäytelmää varten, kun pojat tulivat ovesta – auttaen sisar Fuhrimanin sisälle! Sisar Fuhriman hymyili iloisesti posket punaisina kylmästä. Perhe yritti olla näyttämättä kovin yllättyneeltä sen vuoksi, että heidän kunniavieraansa oli todellakin tullut.
Isä toivotti sisar Fuhrimanin tervetulleeksi ja auttoi tätä valitsemaan paikan äidin vierestä. Greg riisui takkinsa ja istuutui pianon ääreen. Alkurukouksen jälkeen hän alkoi soittaa hiljaa joululauluja. Scott luki Raamatusta jouluevankeliumin nuorempien lasten näytellessä sen. Kylpytakkiin pukeutunut kolmivuotias Bekah esitti kunnioittavasti Marian osan, kun taas Dan oli Joosef. Jill esitti enkelin osan kultainen seppele hiuksiinsa kiinnitettynä. Serkut esittivät paimenia ja tietäjiä, jotka kaikki tulivat kumartamaan vastasyntynyttä Kuningasta.
Pian ”Jouluyö, juhlayön” sävelet vaimenivat, ja pyhän kertomuksen herättämä kunnioitus antoi tilaa halauksille, hymyille ja kehuille kaikkien kesken. Illan päätteeksi nautittiin äidin lämpimistä korvapuusteista. Aivan liian pian ilta oli ohi.
Pojat pukivat jälleen ylleen takkinsa, hattunsa ja lapasensa saattaakseen sisar Fuhrimanin tien toiselle puolen. Ulkovalon loiste työnsi tieltään pimeyden, niin että kulku lumisen maantien toiselle puolen oli kylmästä huolimatta mukavaa.
”Hyvää yötä, sisar Fuhriman”, Greg huudahti, kun hän ja hänen veljensä kääntyivät palaamaan kotiin.
”Hyvää joulua”, sisar Fuhriman huusi. ”Ja kiitos teille.”
Greg vilkaisi olkansa yli juuri ennen kuin astui takaisin sisälle. Sisar Fuhriman oli yhä kuistillaan katselemassa. Sisar Fuhriman vilkutti.
* * *
Kului joitakin kuukausia, ja perhe muutti toiseen kaupunkiin. Seuraavassa joulukuussa Greg tuli kotiin kirjekuori kädessään. ”Saimme kirjeen sisar Fuhrimanilta”, hän huusi. Hän repi kuoren auki ja luki:
”Kaipaan perhettänne tänä jouluna. En usko kertoneeni koskaan, kuinka paljon nautin jouluaatosta kodissanne. Minun täytyy kertoa teille nyt, mitä en kertonut silloin.
Joitakin vuosia ennen kuin muutitte taloon tien toiselle puolen, näin unen. Näin talonne kokonaan valaistuna ja kirkkaana. Kun heräsin unesta, minulla oli mitä ihanin, onnellisin, rauhallisin tunne – jotakin, mitä en ollut kokenut kovinkaan usein mieheni kuoleman jälkeen.
Kuukaudet kuluivat, ja unohdin kokonaan uneni. Sitten te kutsuitte minut jouluaatoksi luoksenne. Minulla oli niin ihanaa, kun sain olla mukana perhejuhlassanne.
Kun pojat olivat saattaneet minut takaisin kotiin, seisoin kuistillani varmistamassa, että he palaisivat turvallisesti takaisin kotiin. Juuri silloin huomasin talonne loistavan kirkkaana. Se oli sama kuva, jonka olin nähnyt unessani vuosia sitten, ja minulla oli sama rauhan tunne. Halusin vain teidän tietävän, kuinka arvostan teitä.”
Lukiessaan sisar Fuhrimanin sanoja Greg muisti lämmön, jota oli tuntenut sinä iltana. Hän oli kiitollinen siitä, että hänen perheensä oli kutsunut sisar Fuhrimanin joulunviettoonsa tuoden hänelle joulun lohtua ja iloa.
”Joulu on enemmän kuin joulukuusia ja välkkyviä valoja – –. Se on rauhaa.”
Presidentti Gordon B. Hinckley, ”Kiitollisuuden aikaa”, Valkeus, joulukuu 1997, s. 6.