Kallisarvoisin lahjani
Kun ajattelin kaikkia lahjoja ja kortteja, jotka antaisimme jälleen jouluna, mieleeni tuli äkkiä kysymys. Oliko yksikään kaikista aiempina jouluina saamistani lahjoista vaikuttanut merkittävästi elämääni? Sitten muistin joulun 1963.
Olin yksin kotona, koska vanhempani olivat lähteneet ulos. Olin silloin nuori opettaja. Koulu oli loppunut, olin lomalla, ja joulu lähestyi nopeasti. Katselin ympärilleni etsien jotakin luettavaa, mutta olin jo lukenut kaiken kotikirjastostamme. Päätin mennä tapaamaan naapuria, jolla oli hyvä kirjakokoelma ja joka oli usein lainannut minulle kirjoja. Tällä kertaa hän tarjosi kirjaa, jonka kaksi nuorta miestä – ulkomaalaisia – oli jättänyt hänelle.
”Haluaisin kuulla mielipiteesi siitä”, hän sanoi. ”Sisältö vaikuttaa kiinnostavalta.”
Sitten hän lisäsi, että nuoret miehet olivat lähetyssaarnaajia. Lähetyssaarnaajia? Kiinnostukseni kirjaan sammui heti. Siihen aikaan en ollut kiinnostunut mistään, mikä liittyi uskontoon, mutta otin kirjan kuitenkin.
Jättäessäni hyvästejä naapurini lisäsi: ”Kirjan sisällä on heidän kirjoittamansa pieni viesti, jossa annetaan ymmärtää, että ennen kuin kirjan lukee, pitää rukoilla Jumalaa.”
Koska minulla ei ollut mitään suunnitelmia siksi sateiseksi lauantaiksi, päätin lukea tämän ”kiinnostavan” kirjan. Avasin sen ja löysin lähetyssaarnaajien kirjoittaman viestin. Panin kirjan vuoteelleni, polvistuin ja ensimmäisen kerran elämässäni rukoilin Jumalaa omin sanoin.
Kun aloin lukea, kertomus tempaisi minut mukaansa. Kuinka nuori Nefi kykeni osoittamaan niin horjumatonta uskoa? Mietin, kykenisinkö minä koskaan tekemään jotakin sellaista. Lukiessani Moosian kirjaa sain voimaa kuningas Benjaminin sanoista. Siinä vaiheessa minulla ei ollut aavistustakaan, että luin kirjaa, josta tulisi lempikirjani yli 40 vuoden ajaksi.
Noiden vuosien aikana kirjan sivut ovat tuoneet minulle paljon tukea, lohtua ja voimaa, ja olen saanut monia tärkeitä oivalluksia, joista olen kertonut puheissa ja oppiaiheissa pienessä Tucumán seurakunnassa Argentiinassa, missä minut kastettiin ja konfirmoitiin. Kaksi vuotta myöhemmin, kun palvelin kokoaikaisessa lähetystyössä, minäkin kirjoitin pieniä viestejä paperilapuille ehdottaen tutkijoille, että he rukoilevat ennen kuin lukevat Mormonin kirjaa, jonka toverini ja minä jätimme heidän käsiinsä.
Siitä on kulunut niin monta vuotta. Mutta kuinka olin voinut unohtaa kallisarvoisimman joululahjan, jonka olen koskaan saanut, ja naapurin, joka sen minulle antoi? Tuskin muistan hänen kasvojaan, ja vaivoin muistan hänen nimensä – Marina. Kiitos sinulle, naapuri. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen.