Yhteinen joulu
Tiesimme, että ensimmäinen joulumme myöhempien aikojen pyhinä olisi erilainen. Mutta sen viettäminen yhdessä muiden kanssa teki siitä erityisen hienon.
Kun olin 17-vuotias, äitini teki ompelutyötä nukketehtaalle. Hän työskenteli kotoa käsin, mutta hän kävi tehtaalla hakemassa lisää töitä ja viemässä valmiita töitään. Miehessä, jolle hän antoi ompeluksensa, oli jotakin erityistä.
Oppiessaan tuntemaan miestä äitini tajusi, että miehelle oli tapahtunut jotakin, mikä oli tehnyt tämän surulliseksi. Hän kutsui miehen meille, ja mies tuli heti samana päivänä ja oli luonamme muutaman tunnin. Me saimme tietää, että hän oli tullut Argentiinaan Brasiliasta etsimään työtä eikä ollut koskaan palannut kotiinsa kuten oli halunnut.
Perheellämme on tapana kutsua joku viettämään joulua kanssamme, ja joulukuussa, kuten joka vuosi, aloimme keskustella siitä, kenet kutsuisimme vieraaksemme. Se joulu oli kuitenkin erityisestä syystä erilainen; se oli ensimmäinen, jonka viettäisimme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä. Ajattelin heti äitini työtoveria, mutta en sanonut mitään. Myöhemmin äitini mainitsi haluavansa kutsua tämän miehen.
Seuraavan kerran ompelutöitään viedessään äitini kysyi mieheltä, kenen kanssa tämä aikoi viettää joulun, ja mies vastasi, ettei tiennyt. Äitini kertoi hänelle, kuinka mukavaa olisi, jos hän tulisi kotiimme jouluaattona, ja hän sanoi vastaavansa äidilleni myöhemmin.
Myöhään jouluaattona joku tuli ovelle. Kun avasimme oven, siellä seisoi äitini työtoveri kolmivuotiaan poikansa kanssa. Oli jännittävää tavata tuo pieni poika ja viettää ilta hänen kanssaan. Hänellä oli isänsä rakastava henki. Perheestämme tuntui kuin sydämessämme olisivat soineet kellot, kun kuuntelimme tämän pikkupojan suloista laulua jouluaattona.
Olen kiitollinen evankeliumista, joka siitä vuodesta alkaen lisäsi joulumme henkeä ja vahvisti perheemme päättäväisyyttä muistaa veljellinen ystävällisyys ja rakkaus (ks. OL 4:6).