Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen
Kun Vapahtaja syntyi, Herran enkeli ilmestyi vaatimattomille paimenille ilmoittaen: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10–11.)
Joulukertomuksessa on kuitenkin kyse muustakin kuin niistä ylimaallisista ihmeistä, että taivaalle ilmestyi uusi tähti ja että Kristus-lapsi syntyi Betlehemissä. Näihin hämmästyttäviin tapahtumiin huipentuivat Jumalan profeettojen profetiat ja todistukset vuosisatojen ajalta. Ilman näitä profetioita monet saattavat katsoa perustelluksi olla uskomatta näihin ihmeellisiin tapahtumiin. Me olemme kuitenkin saaneet monia todistuksia Vapahtajan syntymästä, elämästä ja palvelutyöstä jokaisen taloudenhoitokauden profeetoilta. Pyhissä aikakirjoissa meillä on profetioita tuhansien vuosien ajalta, ei vain Vapahtajamme ensimmäisestä tulemisesta vaan myös toisesta tulemisesta – loistavasta päivästä, joka varmasti, aivan eittämättä tulee.
Uskominen Vapahtajaan ja Hänen tehtäväänsä on niin keskeistä, että evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Jeesukseen Kristukseen (ks. UK 4). Mitä usko on? Apostoli Paavali opetti, että ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Kuinka me saamme todistuksen Vapahtajastamme, jota emme ole nähneet? Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan: ”Pyhä Henki antaa toisten tietää, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja että hänet ristiinnaulittiin maailman syntien tähden. Toisten annetaan uskoa heidän sanoihinsa, jotta hekin saisivat iankaikkisen elämän, jos he pysyvät uskollisina.” (OL 46:13–14, kursivointi lisätty.)
Usko profeettojen sanoihin
Aikojen alusta asti profeetat ovat tienneet, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. He ovat tienneet Hänen palvelutyöstään kuolevaisuudessa ja Hänen sovituksestaan koko ihmiskunnan puolesta.
Jos olisimme eläneet näiden profeettojen aikana, olisimmeko uskoneet heidän sanoihinsa? Olisiko meillä ollut uskoa Vapahtajamme tulemiseen?
Muinaisessa Amerikassa Samuel Lamanilainen profetoi, että Vapahtajan synnyinyönä ”taivaalla [olisi] suuria valoja, – – niin että ihmisestä näyttää niin kuin olisi päivä” (Hel. 14:3).
Monet uskoivat Samuelia ja tunnustivat syntinsä, tekivät parannuksen ja saivat kasteen. Mutta enimmäkseen nefiläiset olivat sokeita ”merkeille ja ihmeille”. Sen sijaan että olisivat ottaneet ne varteen, nefiläiset luottivat ”omaan viisauteensa, sanoen: Joitakin asioita – – [uskovat] ovat saattaneet arvata oikein, mutta – – ei ole järkevää, että sellainen olento kuin Kristus tulisi.” (Hel. 16:15–18.)
Noihin aikoihin ja meidän aikanamme jotkut Hänen kieltäjänsä, joita kutsutaan antikristuksiksi, ovat saaneet muita vakuuttuneeksi siitä, ettei Vapahtajaa eikä Hänen sovitustaan tarvita. Kun Samuelin profetia viimein täyttyi ja oli ”yksi päivä ja yö ja päivä – – ikään kuin se olisi yksi päivä” (Hel. 14:4), mikä ilo mahtoikaan täyttää niiden sydämen, jotka olivat uskoneet profeettoja! ”Ja kaikki, niin, jokainen rahtukin, oli tapahtunut profeettojen sanojen mukaisesti” (3. Nefi 1:20). Uusi tähti ilmaantui profeetallisen lupauksen mukaan. Ne, jotka uskoivat profeettojen sanoihin, tunsivat Vapahtajan, ja saivat siunauksen seurata häntä.
Profetiat Kristuksen ensimmäisestä tulemisesta täyttyivät jokaista rahtua myöten. Sen johdosta monet ympäri maailman uskovat, että Vapahtaja tuli ja eli ajan keskipäivänä. Mutta monet, monet profetiat ovat silti vielä täyttymättä! Kuulemme elävien profeettojen profetoivan ja todistavan Kristuksen toisesta tulemisesta. Hekin todistavat kaikkialla ympärillämme ilmenevistä merkeistä ja ihmeistä ja kertovat meille, että Kristus tulee varmasti jälleen. Päätämmekö me uskoa heidän sanoihinsa? Vai kuljemmeko me heidän todistuksistaan ja varoituksistaan huolimatta ”pimeässä keskipäivällä” (OL 95:6) kieltäytyen näkemästä nykyajan profetian valossa ja kieltäen sen, että Maailman Valo palaa hallitsemaan ja vallitsemaan keskuudessamme?
Uskon löytäminen
Olen elämäni aikana tuntenut monia hyviä ja jaloja ihmisiä, jotka pitävät kiinni kristillisistä arvoista. Joiltakuilta puuttuu kuitenkin usko siihen, että Hän elää, että Hän on maailman Vapahtaja ja että Hänen kirkkonsa on palautettu. Koska he eivät usko profeettojen sanoihin, heiltä jäävät kokematta evankeliumin ilo ja sen pelastavat toimitukset elämässään.
Minulla on eräs rakas ystävä, joka eräänä päivänä veljellisen rakkauden herkistämänä kysyi: ”Vanhin Hales, minä haluan uskoa, olen aina halunnut uskoa, mutta kuinka minä sen teen?”
Apostoli Paavali kirjoitti: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Se, että luet tämän sanoman joulun aikaan tai johonkin muuhun aikaan vuodesta, tarkoittaa, että kuulet Jumalan sanaa. Ensimmäinen askel uskon löytämisessä Jeesukseen Kristukseen on antaa Hänen sanansa – puhuttuna Hänen palvelijoidensa profeettojen suulla – koskettaa sydäntäsi. Ei kuitenkaan riitä, että pelkästään annat noiden sanojen vyöryä ylitsesi aivan kuin ne yksin voisivat muuttaa sinut. Sinun on tehtävä oma osasi. Kuuleminen edellyttää aktiivista toimintaa – että otamme vakavasti sen, mitä opetetaan, pohdimme sitä tarkoin, tutkimme sitä mielessämme. Kuten profeetta Enos oppi, se tarkoittaa sitä, että annamme muiden todistuksen evankeliumista painua syvälle sydämeemme (ks. En. 3). Tarkastelkaamme Enosin syvällistä, uskoa kasvattavaa kokemusta:
Ensiksi, Enos kuuli evankeliumin totuudet isältään. Toiseksi, hän antoi isänsä opetusten ”iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta” painua syvälle sydämeensä (En. 3). Kolmanneksi, hänet täytti halu tietää itse, olivatko nuo opetukset totta ja mikä oli hänen oma asemansa Luojansa edessä. Enosin sanoin ilmaistuna ”minun sielullani oli nälkä” (En. 4). Tämän valtavan hengellisen tiedonhalun ansiosta Enos oli kelvollinen saamaan Vapahtajan lupauksen: ”Siunattuja ovat kaikki ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät täytetään Pyhällä Hengellä” (3. Nefi 12:6). Neljänneksi, Enos kirjoittaa: ”Minä polvistuin maahan Luojani eteen, ja minä huusin hänen puoleensa voimallisessa rukouksessa ja anomisessa oman sieluni puolesta; ja kaiken päivää minä huusin hänen puoleensa; niin, ja kun yö tuli, minä yhä korotin korkealle ääneni, niin että se ylti taivaisiin” (En. 4). Se ei ollut helppoa. Usko ei tullut nopeasti. Itse asiassa Enos luonnehti kokemustaan rukouksesta kamppailuksi, joka hänellä oli Jumalan edessä (ks. En. 2). Mutta usko löytyi. Pyhän Hengen voimalla hän todella sai omakohtaisen todistuksen.
Me emme voi saada Enosin kaltaista uskoa ilman omaa kamppailuamme Jumalan edessä rukouksessa. Todistan, että palkinto on vaivan arvoinen. Jos teet näin vilpittömästi ja hellittämättä, elämässäsi täyttyvät sanat, jotka Kristus lausui opetuslapsilleen: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt. 7:7.)
Usko antaa voimaa
Kun sitten löydämme alun uskollemme Jeesukseen, taivaallinen Isämme antaa uskomme vahvistua. Se tapahtuu monin tavoin, myös vastoinkäymisiä kokemalla. Uskomme kasvaa rukouksen avulla, kun meillä on vilpitön halu päästä lähemmäksi Jumalaa ja luottamus siihen, että Hän auttaa kantamaan kuormamme ja antaa meille vastauksia elämän selittämättömiin arvoituksiin elämän tarkoituksesta: Mistä me tulimme? Miksi me olemme täällä maan päällä kuolevaisuudessa? Ja mihin me olemme menossa kuolevaisen elämämme päätyttyä maan päällä?
Kun kohtaamme kuolevaisuuden haasteita, ja me kaikki kohtaamme niitä, voi tuntua vaikealta säilyttää usko. Sellaisina hetkinä ainoastaan usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa voi tuoda meille rauhaa, toivoa ja ymmärrystä. Vain usko siihen, että Hän kärsi meidän puolestamme, antaa meille voimaa kestää loppuun asti. Kun me saamme tämän uskon, me koemme voimallisen sydämenmuutoksen ja Enosin tavoin meistä tulee vahvempia ja me alamme toivoa veljiemme ja sisartemme parasta. Me rukoilemme heidän puolestaan, että heitäkin vahvistaisi usko Vapahtajamme sovitukseen.
Pohtikaamme muutamia näistä profeetallisista todistuksista siitä, miten sovitus vaikuttaa elämässämme. Kun teemme niin, kehotan, että annat niiden painua syvälle sydämeesi ja tyydyttää kaiken sen nälän, joka sielussasi saattaa olla.
”Ja sinä päivänä laskeutui Aadamin päälle Pyhä Henki, joka todistaa Isästä ja Pojasta sanoen: Minä olen Isän Ainosyntyinen alusta asti, – – niin että koska sinä olet langennut, sinut voidaan lunastaa” (Moos. 5:9).
Ammon todisti: ”Katso, minä olen nähnyt Lunastajani; ja hän on tuleva ja syntyvä naisesta, ja hän lunastaa koko ihmissuvun, joka uskoo hänen nimeensä” (Alma 19:13).
Ja viimeiseksi Joseph Smith – 14-vuotiaana poikana – osoitti horjumatonta uskoa ja noudatti Jaakobin neuvoa pyytää Jumalalta (ks. Jaak. 1:5). Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät hänelle ja antoivat hänelle ohjeita. Kuinka loistava olikaan tämä ensimmäinen näky tämän viimeisen taloudenhoitokauden ensimmäiselle profeetalle! Kuusitoista vuotta myöhemmin Kirtlandin temppelissä Vapahtaja kävi jälleen hänen luonaan, ja hän todisti: ”Me näimme Herran – –. Ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu, nimittäin Jehovan ääni, joka sanoi: Minä olen ensimmäinen ja viimeinen; minä olen hän, joka elää, minä olen hän, joka teurastettiin; minä olen teidän puolustajanne Isän luona.” (OL 110:2–4.)
Pyydän kaikkia niitä, joiden sielulla on uskon nälkä, ”etsimään tätä Jeesusta, josta profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet” (Et. 12:41). Painukoon syvälle sydämeenne heidän todistuksensa siitä, että Vapahtaja antoi henkensä teidän puolestanne. Etsikää todistusta tästä totuudesta Pyhän Hengen avulla rukouksessa, niin näette uskonne vahvistuvan, kun iloiten kohtaatte tämän kuolevaisen elämän haasteet ja valmistaudutte iankaikkiseen elämään.
Jeesus Kristus todella tuli. Hän todella eli. Ja Hän tulee jälleen. Se on suurenmoinen totuus säilytettäväksi sydämessämme joulun aikaan ja koko vuoden ajan.