Muchachon ropo
Lähetyssaarnaajatoverini ja minä mietimme, mihin oveen kolkuttaisimme, kun huomasimme erään naisen menevän sisälle. Olimme varmoja siitä, että hän oli tulossa kotiin valmistamaan lounasta, koska Buenos Airesin esikaupunkialueilla Argentiinassa touhu hiljeni jo siestaa varten. Ennen kuin tajusinkaan, toverini opetti hänelle erään evankeliumin periaatteen, ja minä todistin sen totuudesta. Narda piti sanomastamme ja kehotti meitä tulemaan takaisin seuraavalla viikolla.
Kun saavuimme Nardan kotiin, hänen viisi lastaan istuivat pöydän ympärillä odottamassa meitä. Kummallakaan vanhemmista ei ollut kokopäivätyötä, ja sydäntämme särki tajutessamme, että he tulivat hädin tuskin toimeen. Heidän vaatimattomassa kodissaan ei ollut lattiaa eikä vesijohtoa, ja seinät koostuivat hatarasti yhteen naulatuista laudoista. Heidän ainoa lämmönlähteensä oli pieni yksilevyinen liesi.
Vaikka perheen olosuhteet olivatkin köyhät, sitä suurempi halu heillä oli tietää enemmän Jumalasta. Narda rakasti Raamattua ja tutki sitä ja halusi lastensa saavan samanlaisen pohjan. Lähetystyöoppiaiheiden kuuntelemisesta nautti erityisen paljon 12-vuotias Cristian. Kun olimme jättäneet perheelle Mormonin kirjan, hän luki innokkaana muutamat ensimmäiset kirjat. Nardan aviomieskin oli kiinnostunut, mutta hän oli ujo ja kuunteli makuuhuoneesta käsin.
Epäröimme opettaa paastouhreista ja kymmenyksistä heidän taloudellisen tilanteensa vuoksi. Halusimme heidän saavan lujan todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta ja palautuksesta, ennen kuin esittelisimme periaatteet, jotka vaatisivat enemmän uskoa. Mutta koska vanhemmat lapset olivat alkaneet lukea Mormonin kirjaa ja käydä kirkossa, heillä oli kysymyksiä, joihin meidän oli vastattava.
”Sisar”, Cristian sanoi, ”kirkossa ja Mormonin kirjassa kaikki puhuvat paastoamisesta. Mitä paastoaminen tarkoittaa?” Me opetimme ja todistimme paastoamisen tärkeydestä ja rukoilimme sitten hiljaa, että perhe hyväksyisi tämän käskyn.
Myöhemmin Cristian esitti meille todistuksensa: ”Eräänä päivänä äitini antoi minulle vähän rahaa karkin ostoon. Kun kävelin kauppaan, muistin opetuksenne paastoamisesta ja halusin kokeilla sitä. Mutta minulla oli vain 20 centavoa. Päätin kuitenkin paastota ja antaa ne 20 centavoa paastouhrikseni.”
Nardan mielestä Cristianin ei pitänyt lahjoittaa niin pientä summaa, mutta Cristian oli päättäväinen. Hän halusi elää kaikkien Jumalan käskyjen mukaan ja antaa sen minkä pystyi. Muutaman viikon kuluttua hän ja kaksi hänen sisaruksistaan kastettiin. Hänen vanhempansa liittyivät kirkkoon seuraavana vuonna.
Aina kun nykyään ajattelen, ettei minulla ole varaa maksaa paastouhreja, muistan Cristianin ja hänen uskollisuutensa ja oivallan, että minulla on enemmän kuin riittävästi annettavaa. Hänen uhrinsa muistuttaa minua lesken rovosta (ks. Mark. 12:42–44). Se oli ehkä pieni, mutta Cristian antoi, koska hän todella rakasti Jumalaa ja halusi olla kuuliainen.